Kirjoitin vuonna 2001 arvion Pekka Himasen teoksesta Hakkerietiikka ja informaatioajan henki (WSOY, 2001; ISBN 951-0-25417-7). Jälkikäteen ajatellen en teoksesta tuolloin saanut kovin paljon irti, vaikka olin sen sivuja taittanut roppakaupalla hiirenkorvalle.
Seuraavassa on tuolloisen kirja-arvioni teksti, alunperin arvio ilmestyi Tietoyhteys-lehdessä:
Pekka Himasen teoksen esipuheen on kirjoittanut Linus Torvalds ja jälkisanat Manuel Castells. Teos on saatavissa suomen lisäksi englanniksi (The Hacker Ethic; Random House 2001).
Teoksen keskeinen teesi on protestantismin ansiosta luostareista yhteiskuntaan siirtynyt käsitys kuuliaisesta työnteosta elämän sisältönä. Elämästä tuli ikuista perjantaita. Tämän protestanttisen etiikan vastapainona on hakkerietiikka, jossa keskeisenä arvona ei ole työn teko vaan intohimo. Tämä ilmenee luovuutena niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Hakkerille elämä ei ole ikuista perjantaita eikä sunnuntaita, vaan oman tahdon mukaisesti näiden välimaastoa.
Kaikilta osin Himasen näkökulma ei tule näin suppeassa teoksessa perusteltua vedenpitävästi. Lukijan ratkottavaksi jää lukuisia kysymyksiä.
Erityisen kärkevästi Himanen kyseenalaistaa menestykseen pyrkivän ajattelutavan. Ihmiset optimoivat elämänsä jokaisen hetken Tavoitteensa (yleensä raha) saavuttamiseksi. Perhe-elämäkin ulkoistetaan menestyksen saavuttamiseksi. Näin ihmisestä tulee perheensä toimitusjohtaja tai talouspäällikkö. Yksinkertaiset tavoitteet edellyttävät yksinkertaista ihmistä - menestyksen saavuttaminen syö kaiken ajan.
Hakkeri sen sijaan suhtautuu tekemiseen leikillisesti mutta intohimoisesti. Hakkeri ei noudata luostarimaisesti kyselemättä ohjeita ja käskyjä. Sosiaaliset suhteet korostuvat. Vapaa-aikaa käytetään runsaasti, kun siltä tuntuu.
Ovatko hakkerit sitten eliittien eliittiä, jolla on vara valita elämäntapansa? Onko muilla kuin tietotekniikan huippuosaajilla mahdollisuuksia oman elämänsä ehtojen määrittelyyn?
Ehkä hakkerietiikka kuvastaa yleisemminkin nuorten ihmisten uusia arvoja. Palkalla ei ole suurta merkitystä, mutta työssä tulee olla sisältöä ja mahdollisuuksia kehittää itseään. Joku meistä haluaa auttaa ihmisiä löytämään tyylinsä kampaamossa, joku toinen sisustaa yksilöllisiä koteja ja kolmas kirjoittaa avoimia ohjelmakoodeja yhteiseen käyttöön.
Hakkerietiikka on yksi tapa vapautua ansaitsemisen ja uran rautahäkistä. Ehkä menestyksen kahleista voi irrottautua tunnustamalla, että rahalliset arvot eivät ole niitä tärkeimpiä. Eettinen oman elämän tarkastelu voi tarjota mahdollisuuden intohimoiseen oman kohtalonsa toteuttamiseen. 'Tee muille, mitä haluat itsellesi tehtävän.'
Himasen teos tarjoilee myös uhkakuvia jättiläisyritysten hallitsemasta tietoteknisestä maailmasta. Avoimessa hakkerietiikan luomassa yhteiskunnassa tällaiset mammutit kuitenkin jyrätään tien sivuun.
Mikään tieteelliset kriteerit täyttävä teos ei tässä ole kyseessä vaan kirja on popularisoitu esitys joistakin niin sanottuun tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvistä ilmiöistä.
Tartuin teokseen taas pitkästä aikaa, julkisuudessa käydyn Himasen tutkimushankkeeseen liittyvän keskustelun innoittamana, ja kirjasta löytyi paljon sellaista joka tuntuisi ennustavan myöhempiä tapahtumia, sitä millä tavalla Himanen on sittemmin toiminut. Mutta tämä jos mikä on mitä suurimmassa määrin jälkiviisautta.
Silti, seuraavassa muutama poiminta.
Himanen rinnastaa kirjassaan hakkerin tekemisen Raamatun luomiskertomukseen:
Kun pimeys muuttuu luovan idean saamisen hetkellä valoksi, Jumala huudahtaa: ”Yes! Se on siinä!” Hän ei ole kuka tahansa: hän on Hän. Seuraa pieni ylpeyden hetki: ”No, multahan näitä syntyy.”
Näin Himanen kirjoittaa tieteellisen työn ja tutkimuksen avoimuudesta sekä itsensä korjaavuudesta:
Pohjimmiltaan auktoriteetiksi nouseminen on avoin kenelle tahansa ja perustuu ansioihin, mutta koskaan ei voi saavuttaa asemaa, jossa vertaiset eivät tarkastelisi hänenkin luomuksiaan aivan kuin kenen tahansa muun luomuksia.
Ja seuraavasti hän pohtii virastokulttuuria:
Virastojen tapa pitää loputtomasti kokouksia, perustaa toimikuntia ja kirjoittaa strategiapapereita ennen kuin mitään tapahtuu on hakkereille vähintään yhtä vieras kuin yritysmäinen vaatimus markkinatutkimuksen tekemisestä ennen kuin voi alkaa vain luoda.
Ja seuraava tuntui erityisen mielenkiintoiselta kohdalta ajatellen Himasen myöhempää kykyä työllistää itsensä oman firmansa kautta konsulttina, tässä käsitellään "kapitalistisia hakkereita":
[…] Hakkerit eivät ole naiiveja. He eivät ole sokeita sille tosiasialle, että kapitalistisessa yhteiskunnassa ihmisen on vaikea olla täysin vapaa, ellei hänellä ole itsellään riittävästi kapitaalia. Kapitalistihan saa vallan toisen elämään juuri rahan kautta. Juuri palkkasuhteessa ihminen menettää usein edellä kuvatun oman elämän ajallisen rytmityksen eikä vallan ja avoimuuden ihannekaan ole hänen päätettävissään. Mutta joka on itse kapitalisti, voi päättää itse elämästään.
Tuntuu, että tämä teos on säilyttänyt kiinnostavuutensa, tai voisi jopa sanoa niin että teoksen sisällölle on avautumassa aivan uusia tulkintoja myöhempien tapahtumien valossa. Mutta sitä en tiedä, olisiko näitä tulkintoja syytä tehdä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti