Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3 - Lapsuus Lähi-idässä (1985-1987)

Riad Sattoufin omaelämänkerrallisen sarjakuvateoksen kolmas osa palaa Syyriaan, jossa diktatuuri määrittää sen kenellä on valtaa: Tulevaisuuden arabi 3 - Lapsuus Lähi-idässä (1985-1987) (Werner Söderström Osakeyhtiö, 2017; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-42526-8).



Tämä kolmas osa on viimeinen teossarjan suomennuksista, mutta ilmeisesti kaksi osaa olisi vielä ilmestymässä. Mahtavaa tarinankerrontaa, johon tulee hiljalleen myös aikuisempia sävyjä, kun Riad alkaa pohtia näkemäänsä ja kokemaansa.

Palaako Sattoufin perhe Ranskaan Syyriasta?

Ilmiömäiseen suosioon Ranskassa nousseen omaelämäkerrallisen Tulevaisuuden arabi -sarjan kolmannessa osassa nuoren Riadin ranskalainen äiti on saanut tarpeekseen elämästä alkeellisessa kyläpahasessa Syyriassa.

Tulevaisuuden arabi 3 kertoo Riad Sattoufin nuoruudesta 6-9-vuotiaana, joka alkaa vähitellen ymmärtää, millaisessa yhteiskunnassa hän varttuu 1980-luvun Syyriassa. Voiko Tirma'lassa viettää joulua? Millaisia videoita myydään Homsissa pikkupojille? Oliko Conan Barbaari ympärileikattu? Entä kohdellaanko eläimiä paremmin Bretagnessa kuin syyrialaiskylässä? Ja tuleeko Riadin isästä vielä jonain päivänä suurmies Hafez al-Assadin diktatuurissa?

Riad Sattoufin (s. 1978) viisiosaiseksi kasvavan Tulevaisuuden arabi -sarjan kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti jo miljoona kappaletta ja ne on käännetty 17 kielelle. Tulevaisuuden arabi on voittanut mm. parhaan albumin palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla ja Los Angeles Timesin sarjakuvaromaanipalkinnon.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985)

Riad Sattouf jatkaa sarjakuvakertomusta lapsuudestaan Syyriassa. Nyt on kouluun menemisen aika: Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985) (WSOY, 2016; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-41274-9).



Sattouf on terävä ja tarkka tarinankertoja, ja melkoisen tinkimättömästi hän tarinaansa kertoo. Teoksen lukija ihmettelee ja kummastelee tätä maailmaa, joka niin erikoisilla tavoilla asettuu aikuisten ihmisten kummallisten toimien tuntumaan.

Tarina lapsuudesta arabidiktatuurissa jatkuu

Ranskalais-syyrialaisen piirtäjän omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin toinen osa kertoo, kuinka vaaleakutrinen pikkupoika pärjää syyrialaisessa kyläkoulussa.

Kun kesäloma Ranskassa päättyy, Sattoufin perhe palaa Syyriaan. 6-vuotiaan Riadin on aika aloittaa koulu Tirmalan pikkukylässä. Palkitun ja kriitikkojen ylistämän sarjakuvateoksen toisessa niteessä seurataan Sattoufien surreallistista arkea kahden kulttuurin puristuksessa Hafez al-Assadin diktatuurissa, vieraillaan rikkaan kenraaliserkun kotona ja läkähdytään Palmyran raunioiden helteessä. "Riad Sattouf on ihmeellisen taitava kertoja", kuten Frédéric Potet kirjoitti teoksesta Le Monde -lehden blogissa.

Riad Sattouf (s. 1978) sai vuoden parhaan sarjakuvan palkinnon Tulevaisuuden arabin 1. osasta Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla 2015. Satrapin Persepolikseen ja Spiegelmanin Mausiin verratun teossarjan kahta ensimmäistä osaa on myyty Ranskassa yhteensä jo lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1 - Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984)

Riad Sattouf kertoo elämästään kahden kulttuurin välimaastossa, tai ehkä pikemminkin keskellä konfliktia jossa uskonto ja diktatuuri yhä vahvemmin värittävät Syyrian todellisuutta: Tulevaisuuden arabi 1 - Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984) (WSOY, 2015; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-41273-2).



Kirja aloittaa elämänkertasarjan, josta tätä kirjoittaessa on suomeksi ilmestynyt kolme osaa. Neljäs osa ilmeisesti on tekeillä, ja toivottavasti sekin ilmestyy suomeksi. Aika mahtavasti, huumoria unohtamatta, kirjailija kuvaa lapsuuttaan, jossa monenlaiset pähkähulluudet kutoutuvat yhteen lähestulkoon satumaiseksi mutta loppujen lopuksi hyvin realistiseksi kuvaukseksi ihmisten elämästä.

Bestsellersarjakuva lapsuudesta Gaddafin ja al-Assadin diktatuureissa. Moninkertaisesti palkitun ranskalais-syyrialaisen sarjakuvantekijän omaelämäkerrallisen trilogian aloitusosa avaa näkymän perhe-elämään 80-luvun Libyassa ja Syyriassa.

Kun ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad on kaksivuotias, isä ottaa vastaan opettajanviran Tripolissa. Koko perhe muuttaa Pariisista Libyaan ja sieltä parin vuoden päästä isän kotikylään Syyriaan. Isä-Sattouf on panarabialaisen aatteen puolestapuhuja, joka uskoo arabidiktaattoreiden edustamaan edistykseen ja haluaa kasvattaa pojastaan "tulevaisuuden arabin".

Huumorin sävyttämä sarjakuva kertoo omakohtaisesti vaalean pikkupojan ja hänen perheensä elämästä kahden kulttuurin välissä 1980-luvun Ranskassa ja Lähi-idässä.

Riad Sattouf (s. 1978) sai vuoden parhaan sarjakuvan palkinnon Tulevaisuuden arabin 1. osasta Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla 2015.

Régis Loisel: Mikki Hiiri - Zombi-sumppi

Régis Loiselin sarjakuvassa Mikki Hiiri ystäviensä kanssa joutuu monenmoisten ongelmien keskiöön eikä mikään tunnu onnistuvan, työpaikkaa ei löydy ja asunto on vaarassa: Mikki Hiiri - Zombi-sumppi (Sanoma, 2017; ISBN 978-951-32-4464-4).



Sarjakuvasta tuli mieleen suomalainen työttömien "aktiivimalli", siinä määrin näppärästi keinottelija-huijarit työttömiä pomputtelevat ja yrittävät saada nämä muuttamaan pois kotoaan, jotta saavat muutettua kiinteistöt rahaksi. Mutta ihan noin vain ei Mikkiä huijata, tässä pelissä saattaa käydä ihan toisin kuin pahantahtoinen kapitalisti toivoisi.

Tällaista #aktiivimalli-vaihtoehtoa sarjakuvassa esitellään:

1. Työtä ei anneta koska a) olet liian pitkä, b) olet liian lyhyt, c) toimisto meni juuri kiinni tai d) muuten vain
   
2. Työnhakijat halutaan muuttamaan pois, jotta kapitalisti voi lunastaa asunnot halvalla
   
3. Zombisumppi-juomalla tehdään työntekijöistä aivottomia orjia
   

Mikin hulluimmat seikkailut aloitti viime vuonna upouuden sarjan, jossa ranskalaiset sarjakuvan suurmestarit saivat vapaat kädet piirtää ankkalinnalaisille suosikkihahmoilleen ihan omanlaisiaan seikkailuja. Régis Loisel on eräs Ranskan suosituimmista piirtäjistä, ja Cafe Zombo on eräs kaikkienaikojen komeimmin piirretyistä Ankkakirjoista. Sarjat ovat rosoisen kauniita, eikä juonenkäänteiden kirjossa ole pihistelty. Cafe Zombo on yksi sarjisvuoden kuumimmista puheenaiheista Suomessa!

Cyril Pedrosa: Ekoloogiset

Cyril Pedrosa tarjoilee omaelämänkerrallisia aineksia sarjakuvassa, jossa pohditaan miten tulisi elää ekologisesti, ja millaisia arkipäivän kommelluksia tämä pyrkimys voi eteen tuoda: Ekoloogiset (WSOY, 2011; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-37814-4)



Kestävä kehitys tuntuu sarjakuvan perusteella välillä melko pinnalliselta ilmiöltä. Toisaalta tässä sarjakuvan kuvaamassa elämäntavassa ja näiden ihmisten pyrkimyksissä on myös yritystä ymmärtää, miten maailma toimii ja miten omat valinnat vaikuttavat maapallon tulevaisuuteen.

Mutta ennen kaikkea sarjakuva toimii mainioiden tilanteiden kautta. Epäilemättä todellisuus voi olla vieläkin ihmeellisempää, mutta sarjakuvaan tässä on aivan riittävän ihmeellistä kerrottavaa.

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa

Cyril Pedrosa kertoo tarinan Joachim-pojasta, jota kolme varjoa uhkaavat, ja pakomatkasta isän kanssa, mutta ennen kaikkea kirja kertoo lapsen kuolemasta ja siitä miten vaikea asia se on vanhemmille: Kolme varjoa (WSOY, 2010; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-36335-5).



Kirjan piirrosasu on tyylitelty, fantasianomainen, ja kirjan kerronta on luontevaa, lähes elokuvanomaista. Mitä tässä voisi muuta sanoa kuin että Pedrosan teos on sarjakuvataiteen huippua, kuvaus matkasta, kuvaus kohtalosta jota ei voi välttää, kuvaus rakkaudesta.



Pedrosalta on suomennettu toinenkin sarjakuvakirja, omaelämänkerrallinen Ekoloogiset, jonka laitoin varaukseen Helmet-järjestelmään.

Abel Lanzac ja Christophe Blain: Ulkoministeriö - Diplomaattisia merkintöjä

Nimimerkki Abel Lanzac on käsikirjoittaja ja Christophe Blain piirtäjänä tässä ranskalaisessa sarjakuvassa, joka kertoo korkean tason ulkopoliittisista kiemuroista: Ulkoministeriö - Diplomaattisia merkintöjä (WSOY, 2012; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-38610-1).



Nimimerkin Abel Lanzac takana on Ranskan ulkoministeriössä palvellut virkamies Antonin Baudry, ja teoksen päähenkilön esikuvana puolestaan on Ranskan entinen ulko-, sisä- ja pääministeri Dominique de Villepin.



Luin ensin jälkimmäisen teoksen, Diplomaattisia merkintöjä 2, ja vasta sitten tämän ensimmäisen teoksen. Kovin syvälliseksi kumpaakaan sarjakuvakirjaa ei voi sanoa, mutta kieltämättä moneen otteeseen hykerryttää poliittisten kiemuroiden kummallinen logiikka.



Ministerin lähipiirissä on rankkaa, varsinkin kun ministerin ajatuksenjuoksusta ei oikein ota selvää. Juoksemista ministeri harrastaa muutenkin, ei pelkästään rynnätessään palaverista ja paikasta toiseen. Jossain määrin tulee mieleen Suomessa vaikuttava poliitikko jonka tyylissä on yhtäläisyyksiä.

David B: Epileptikko

David B. kertoo perheestä, lapsuudesta, Ranskan historiasta ja omasta elämästään tässä vaikuttavassa ja vaikuttavan kokoisessa sarjakuvakirjassa: Epileptikko (WSOY, 2013; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-39750-3).



Teos on julkaistu alun perin kuutena niteenä, ja tässä kokonaisuudessa teos tuntuu suorastaan järkälemäiseltä. Mustavalkokuvitettu sarjakuva kertoo omaelämänkerrallisesti kahdesta veljeksestä ja heidän perheestään, siitä miten vanhempi veljeksistä sairastuu epilepsiaan 11-vuotiaana.

Epilepsia vääristää perheen elämää, ja nuorempi veljeksistä pakenee omaan mielikuvitukseensa, kunnes viimein hän löytää piirtämisestä tavan hahmottaa maailmaa.



Sarjakuvataiteilija David B. on oikealta nimeltään Pierre-François Beauchard, ja tämä hänen pääteoksensa on tullut palkituksi moneen kertaan. Piirrokset ja tarina nivoutuvat saumatta yhteen, tässä ikään kuin hengitetään sarjakuvaa, ja sarjakuva hengittää elämää.

Henrik Lange ja Thomas Wengelewski: 90 kirjaklassikkoa kiireisille

Henrik Lange on piirtänyt ja yhdessä Thomas Wengelewskin kanssa kirjoittanut mainion sarjakuvakirjan, jossa paljastetaan kirjojen juonet yhden sivun tiivistelmissä: 90 kirjaklassikkoa kiireisille (WSOY, 2009; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-35438-4).



En kirjaa olisi huomannutkaan, ellen olisi kirjastossa katsellut näytteillä olevien sarjakuvateosten hyllyä ja ellei paikalle tullut kirjastotäti - sallittakoon tässä tämä täti-termi - olisi mainostanut tätä kirjaa. Teos tuli lainattua ja luettua vielä samana iltana.

Mukavan humoristisella tavalla kirjoista kerrotaan. Juonet tässä kyllä paljastuvat, mutta joskus vähän vinolla tavalla, niin että se joka alkuperäisteoksen on lukenut pakostakin tulee pohtineeksi omaa tulkintaansa teoksesta. Ja joidenkin tiivistettyjen kirjojen osalta sarjakuva viittaa teoksen myöhempään käyttöön esimerkiksi viihdeteollisuuden raaka-aineena.

Lucie Durbiano: Aarre

Lucie Durbiano on kirjoittanut hiukan höpsähtävän ja naivistisen mutta mukavalla tavalla hauskan tarinan aarteenetsinnästä, jossa aarteen etsijät samalla myös selvittelevät keskinäisiä ihmissuhteitaan: Aarre (WSOY, 2011; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-37438-2).



Sivuja sarjakuvakirjassa on 105, ja tähän mahtuu monta käännettä, kun professori, hänen tyttärensä, avustajansa sekä aarretta havitteleva pariskunta pyörivät salaisuuksien ympärillä. Jonkinlaista menneen maailman nostalgiaa tässä tarinassa on.

Päähenkilö on matematiikanopiskelija Christine. Hänen professori-isänsä omistaa pergamentin, jonka huhutaan ohjaavan legendaarisen aarteen jäljille. Christinen matemaatikon kyvyistä on hyötyä siinä vaiheessa kun aarteen jäljillä lopulta ollaan. Ihmissuhteetkin ehtivät mennä melkoiseen solmuun tarinan kuluessa, eikä ilman mielipahaa selviä kukaan.

Pidin sekä elävästä piirrosjäljestä että elämänmakuisesta, vaikkakin naivistisesta kerronnassa, jotka hyvin istuivat yhteen.

Pjongjang

En olisi ikipäivänä tähän sarjakuvakirjaan tarttunut, ellei sitä olisi niin kehuttu Sallan lukupäiväkirjassa: Pjongjang (WSOY, 2009; 2. painos, 2011; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-35484-1).

Sarjakuvakirjan tekijä Guy Delisle työskenteli kaksi kuukautta Pohjois-Koreassa ohjaamassa animaatioelokuvan tekoa, ja näistä kokemuksista syntyi tämä realistinen kuvaus diktatuurista.

Delisle ei dramatisoi eikä maalaile piruja seinille, mutta arjen omituisuuksista ja jatkuvasta Suuren Johtajan ja Rakkaan Johtajan palvonnasta tulee lukijalle ahdistava olo. Mikään helppo luettava ei tämä kirja ole, vaikka sen huumori ja ironinen ote auttavat jaksamaan.

Kirjassa on 176 sivua, eli mikään lyhyt luettava se ei ole, mutta tarina piti siinä määrin koukussa että luin kirjan yhdellä istumalla.

Kirja on siinäkin mielessä realistinen, että se saa tehonsa arjen havaintojen kautta. Esimerkiksi se että aamiaisella on tarjolla melonia tarkoittaa että jokin ulkomainen valtuuskunta on majoittunut hotelliin. Ja absurdia on tietysti sekin, että hotellin korkeassa tornitalossa on vain puolikkaassa kerroksessa valot, muuten se on täysin pimeänä.

Kirjan tehoa lisää absurdien tilanteiden vastapainona toimivat tietosanakirjanomaiset kuvaukset siitä, miten Pohjois-Koreassa esimerkiksi elintarvikkeiden jakelussa toimitaan: eliitti elää yltäkylläisesti, eliitille uskolliset joukot saavat riittävästi ravintoa ja kaikki muut ovat nälkärajan alapuolella.

Niin, se lienee vielä sanottava, että kirja on kokonaan mustavalkoinen, mikä sopii kohteeseen erittäin hyvin.

Eikä lukija aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun Pohjois-Korean suureellisten kulissien takaista todellisuutta pieni repeämä kerrallaan paljastetaan. Toki on niin, ettei ulkomaisella vieraalla ole pääsyä näkemään kuin hyvin rajatusti maan elämää, mutta jo tästä tulee lukijalle lähes kuvottava olo.