Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben kirjoittaa rutiininomaisia jännäreitä, joissa usein on kiinnostava asetelma, mutta kerta kerran jälkeen olen joutunut loppujen lopuksi pettymään: Lupaus (WSOY, 2009; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-952-239-089-9).



Tälläkin kertaa lähtökohta on mielenkiintoinen:

Nuoret ovat nuoria - mutta joskus heidän elämäänsä on puututtava. Kun Myron Bolitar kuulee naisystävänsä tyttären ja tämän kaverin puhuvan humalassa ajaneista ystävistään, hän tarjoutuu auttamaan. Myron lupaa kuljettaa Erinin ja Aimeen turvallisesti kotiin - koska tahansa, mistä tahansa, ja silloinkin kun omille vanhemmille soittaminen on liian kiusallista. Myron luulee tekevänsä tytöille palveluksen, mutta erehtyy. Pian Aimee pyytää apua keskellä yötä ja haluaa kyydin Manhattanilta newjerseyläisen kaverinsa luokse. Aamulla tytön vanhemmat ilmoittavat hänet kadonneeksi. Myron on viimeinen, joka on nähnyt Aimeen elossa, mutta poliisi vapauttaa hänet nopeasti epäiltyjen listalta. Silti hän tuntee velvollisuudekseen selvittää tytön kohtalon.

Näitä Myron Bolitar -jännäreitä on ilmestynyt useita, ja ilmeisesti niissä esiintyy sama henkilökaarti, joka tuntuu melkoisen uskomattomalta ja vie pohjaa tarinan uskottavuudelta: entisiä nais-showpainijoita, entinen Mossadin naisagentti, miljonääri joka samalla on väkivallan ammattilainen, ja niin edelleen. Lisäksi Coben leikkaa tarinan rönsyjä lyhyeksi reippaalla kädellä ja samalla entisestään vähentää juonen uskottavuutta.

Enpä usko että Bolitarin pariin enää uudelleen palaan, kirja on kuin kukkuroilleen ladattu energiajuoma jonka maku tuntuu tehdasmaiselta.

Harlan Coben: Lupaa ja vaikene

Harlan Coben pyörittää monimutkaista tarinaa jossa on paikka paikoin liiankin näppäriä juonenkäänteitä, siinä määrin että yllätykset syövät kiinnostusta kirjan ihmishahmojen ymmärtämiseen: Lupaa ja vaikene (Minerva, 2014; suom. Salla-Maria Mölsä; ISBN 978-952-492-847-2)..



Kun tartuin tähän jännäriin, tiesin että odotettavissa on monimutkaisia juonenkäänteitä, sillä sellaisia teoksen esittelytekstissä tarjoiltiin täkynä lukijalle:

Kun Jake Fisher tapaa Natalien, hänelle on alusta asti selvää, että tämän naisen kanssa hän haluaa elää loppuelämänsä. Rakkaudentäyteisen kesän jälkeen Natalie kuitenkin yhtäkkiä ilmoittaa menevänsä naimisiin toisen miehen kanssa. Natalie pakottaa Jaken lupaamaan, ettei tämä enää koskaan yritä ottaa yhteyttä tai lähde etsimään häntä. Jake pitää lupauksensa kuusi kaipuuntäyteistä vuotta. Nähdessään lehdessä Natalien aviomiehen muistokirjoituksen hän kuitenkin päättää lähteä tämän hautajaisiin tavatakseen Natalien uudelleen. Jaken järkytykseksi hautajaisista löytyvä miehen leski ei olekaan Natalie. Edes häistä, joihin Jake kuusi vuotta aiemmin osallistui, ei ole mitään merkintää kirkon kirjoissa. Nainen, joka särki hänen sydämensä, näyttää kadonneen maan päältä. Lupauksestaan huolimatta Jake ryhtyy etsimään Natalieta. Ja saa pian todeta, ettei suinkaan ole ainoa, joka tätä etsii. Jake ui petosten ja pelon verkkoon, jossa hän ei voi luottaa edes omiin muistoihinsa tai niihin ihmisiin, jotka hän luuli tuntevansa.

Helmetissä teoksen metatietoihin oli laitettu muun muassa "ikuinen rakkaus", ja siitähän tässä romaanissa periaatteessa on kyse, rakkaudesta joka kaiken kestää, vaikka minkälaisia valheita ja petoksia paljastuisikin. Mutta vähemmilläkin yllätyksillä olisi tässä pärjätty, nyt Jake ja Natalia hautautuvat tapahtumien vyöryyn ja jäävät piiloon, eivät tule uskottaviksi hahmoiksi.

Harlan Coben: Just one look

Harlan Coben kirjoittaa jännäriä jossa juoni on niin monimutkainen että sen setvimiseen menee melkoinen tovi, ja lukija on välillä hämmennyksissään: Just one look (Signet, 2004; ISBN 0-451-21422-6).



Kirja kertoo perheenäidistä, joka saa filmirullasta kehitetyn nipun valokuvia, mutta yksi valokuvista ei kuulu joukkoon. Kuvassa on neljä henkilöä, joista vain yksi on tuttu, naisen aviomies. Kuva on otettu parikymmentä vuotta aiemmin, mutta miten se joutui valokuvien joukkoon?

Coben osaa nopealiikkeisen jännärin kirjoittamisen, mutta tässä kirjassa hän tuntuu olevan liiankin näppärä juonen käänteiden punomisessa, sillä loputtomat käänteet saavat kiinnostuksen herpaantumaan.

Harlan Coben: Viaton

Harlan Cobenin jännäri löytyi kirjaston englanninkielisten palautettujen kirjojen laatikosta, vaikka ihan suomenkielinen tämä on: Viaton (WSOY, 2008; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-952-459-846-0).

Tätä arviota kirjoittaessa huomasin että Helmetissä teos oli saanut vain kaksi tähteä (kolme arviointia), mitä olisin pitänyt kovin alhaisena alettuani teosta lukea, mutta sen luettuani olen aika lailla samoilla linjoilla.

Cobenin jännärin asetelma oli kiinnostava, pääroolissa on opiskelijaporukan tappelunnujakassa toisen opiskelijan surmannut ja siitä vankilaan tuomittu Matt, jonka elämä alkaa taas olla raiteillaan, sillä hän on naimisissa, asuntoa etsitään ja lapsikin on tulossa. Mutta jotenkin tämä tarina ei nyt toimi, vaikka yllätyksiä on luvassa yksi toisensa jälkeen.

En pystynyt suhtautumaan Mattiin erityisen positiivisesti, jotain päälleliimatun makuista tässä oli, ikään kuin Coben ei olisi itsekään ollut vakuuttunut kertomansa tarinan järkevyydestä. Ilmeisesti Coben on parhaimmillaan ihan hyvä dekkaristi, mutta tämän lukeminen oli melkoista pakkopullaa loppua kohden, tarina vain ei toimi niin kuin toivoisi. Ja sivujakin on 505, ihan liian paljon tällaisilla eväillä kirjoitettuun dekkariin.