Tuomari Dee ja varjostimen arvoitus

Olen aika ajoin lueskellut Robert van Gulikin dekkareita, pitäen kirjojen välissä jonkin verran taukoa yliannostuksen välttämiseksi. Mukava kevyt välipala oli tämäkin dekkari: Tuomari Dee ja varjostimen arvoitus (WSOY, 1997; suom. Kristiina Rikman; ISBN 951-0-21833-2).

Kirja on 192-sivuinen, eli senkin puolesta nopealukuinen. Tarinassa Dee on matkalla vieraassa kaupungissa, missä hän törmää outoihin tapahtumiin. Paikkakunnan tuomarin vaimo murhataan, liikemies tekee itsemurhan ja katujen roistot juonivat jotain.

Tarina oli melko rempseä, johtuen siitä että Dee soluttautuu roistojen sekaan yhtenä heistä. Samaan aikaan alkaa näyttää siltä, että varsinaisia roistoja ovatkin kaupungin arvostetuimmat asukkaat, vai ovatko asiat sittenkään niin kuin miltä ne alkavat näyttää?

Mitenkään erityisen mieleenpainuva tämä kirja ei ole, mutta sopiva suupala pahimpaan dekkarinälkään tämä teos kyllä on.

Kiinalaiset kultamurhat

Robert van Gulikin dekkarit ovat kelpo tarinoita, vaikka niiden kuvausta keisariajan Kiinasta ei voikaan pitää autenttisena ajankuvana. Mainio esimerkki näistä dekkareista on teos Kiinalaiset kultamurhat (WSOY, 1990; 2. painos; suom. Panu Pekkanen; ISBN 951-0-01661-6).

Teos on alunperin ilmestynyt jo 1971, ja Helmet-järjestelmässä se on saanut viisi tähteä kolmelta arvioijalta. Neljä tähteä olisi oma arvioni jos tähtiä rupeaisin antamaan.

Kirja kertoo tuomari Deen uran alkuvaiheista, kun hän saapuu tuomariksi entisen jouduttua murhatuksi myrkyttämällä. Kaupungissa tapahtuu kaikenlaista hämärää, ja Dee joutuu kerta kerran jälkeen pinnistelemään tosissaan selvitäkseen pulmista. Ja hengissä selviämisessäkin on tekemistä.

Tämä kirja on lyhyehkö, hiukan epätasainen, mutta ei hassumpi dekkari, ei sarjan parhaimpia mutta ei huonoimpiakaan.

Kiinalaiset kellomurhat

Olen silloin tällöin lueskellut Robert van Gulikin keisariajan Kiinaan sijoitettuja dekkareita, ja nyt tartuin sarjan alkupäässä ilmestyneeseen romaaniin Kiinalaiset kellomurhat (WSOY, 1994; 2. painos; suom. Kersti Juva ja Kristiina Rikman; ISBN 951-0-00182-1).

Kirja kertoo tuomari Deen toiminnasta salapoliisina ratkomassa kolmea erillistä rikosta samaan aikaan. Tässä van Gulik seuraa kiinalaisten salapoliisitarinoiden esimerkkiä, eikä ihan huonosti onnistukaan. Sarjan myöhemmin ilmestyneet osat tuntuivat silotellummilta kuin tämä, jossa oli jännitystäkin kohtuullisessa määrin.

Kovin ihmeellinen dekkari tämä ei ollut, mutta ei hassumpi välipala kuitenkaan. Tarinassa on sekoitettu eri aikakausien asioita keskenään, joten sinänsä romaani ei ole historiallisesti mitenkään tarkka, mutta jotenkin silti tuntuu että tässä kuvataan kiinalaista elämänmenoa.

Temppelin aave

Robert van Gulik vie lukijan jälleen kerran 600-luvun Kiinaan, senaikaisten tapojen ja uskomusten pariin: Temppelin aave (WSOY, 1987; suom. Leif Forsblom; ISBN 951-0-14271-9). Tarinassa liikutaan korkealla vuorella sijaitsevassa Purppurapilven temppelissä, josta liikkuu huhuja kätketystä aarteesta.

Tuomari Dee ja hänen apulaisensa Ma Joong ryhtyvät selvittelemään salaperäiseltä Jade-tytöltä tullutta viestiä, johon tuntuu kytkeytyvän varastettu keisarin kulta-aarre ja selittämätön kaksoismurha.

Mukavasti tässä pyöritetään dekkaria varsin eksoottisessa kulttuurissa, ja joidenkin "tutkimusmenetelmien" osalta tulee mieleen että niinköhän näitä taitoja on ennenkin osattu. Kiinalaista pikaruokaa, sanoisin, länsimaiseen makuun valmistettuna.

Keisarin helmi

Robert van Gulikin muinaiseen Kiinaan sijoitetut dekkarit eivät ole hassumpia, varsinkin jos ei jaksa syventyä mihinkään kovin monimutkaiseen kertomukseen. Jatkoin näiden luekmista, ja sopivan annoksen pikaruokaa tarjosi dekkari Keisarin helmi (WSOY, 1991; suom. Juhani Jaskari; ISBN 951-0-17035-6). Kirjassa juodaan teetäkin, mutta nimi ei viittaa samannimiseen teelajiin.

Tuomari Dee joutuu jälleen kerran kummallisen tapausketjun todistajaksi, kun ensin soutukilpailussa tapahtuu kuolemantapaus, ja tämän jälkeen seuraa murha toinen toistaan.

Tarinassa liikutaan antiikkikauppiaiden parissa, ja muinaisilla uskomuksilla ja vanhalla rappeutuvalla virranjumalattaren temppelillä on osuutensa tapahtumiin. Mukavasti tässä maalaillaan mennyttä maailmaa, mutta samalla tietysti myös kommentoidaan nykyaikaisempaa maailman menoa.

Murha Kantonissa

Luulen lukeneeni yhden tai kaksi Robert van Gulikin dekkaria vuosia, vuosia sitten. Nyt palasin niiden pariin, romaanilla Murha Kantonissa (WSOY, 1992; suom. Kristiina Rikman; ISBN 951-0-07207-9). Ei hassumpi tarina, tosin ehkä epätyypillinen, sillä tässä kerrotaan paitsi muinaisesta kiinalaisesta kulttuurista myös arabeista, jotka Kantonissa kävivät kauppaa kiinalaisten kanssa.

Dekkari on joiltakin osin melkoisen jamesbondimainen, jos sellaista nyt voi kiinalaisesta kulttuurista sanoa, mutta oli kirjassa myös sellaista kultuurin tuntemuksesta kertovaa omaperäisyyttä, joka nostaa romaanin tusinadekkareiden yläpuolelle.

Ei ollenkaan hassumpi annos, perinteistä dekkarimeininkiä yhdistettynä kiinalaiseen kulttuuriin, kyllä tämä toimii. Mutta ei liian monta annosta samalla kertaa, täytyy pitää taukoa.