Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Håkan Nesserin jännäri on ilmeisen suosittu, sillä Helmet-järjestelmässä on tätä kirjoittaessani teoksesta 110 varausta (kappaleita 167): Carmine Streetin sokeat (Tammi, 2016; suom. Aleksi Milonoff; ISBN 978-951-31-8925-9).



En tiennyt mitä odottaa kirjaan tarttuessani, ja paikka paikoin melkolailla kummastelin, sillä juonen käänteet, mukaan lukien yliluonnollisiin asioihin viittaavat teemat, tuntuivat päälleliimatuilta.

Kyllä teoksessa siltä järjellinen juoni on, mutta en kuitenkaan jaksanut teoksesta nauttia, sen verran pinnalliselta se tuntui, sellaiselta josta ei paljon jäljelle jää kun lukijalle varatut yllätykset on paljastettu.

Kirjailija Erik Steinbeck ja hänen vaimonsa Winnie muuttavat New Yorkiin jättääkseen taakseen kotimaan traumaattiset tapahtumat. Pariskunnan neljävuotias Sarah-tytär on kidnapattu puolitoista vuotta aiemmin. Erik yrittää aloitella uutta kirjaansa ja tarkkailee omilla retkillä käyvää vaimoaan, joka väittää Sarahin elävän. Ehkä heidän muuttonsa juuri New Yorkiin ei ollutkaan sattumaa? Carmine Streetin sokeat on itsenäinen teos mutta sijoittuu väljästi Håkan Nesserin uuteen kaupunkisarjaan.

Järein asein

Hugh Laurien jännäri tarttui käsiini kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä: Järein asein (Tammi, 2011; suom. Aleksi Milonoff; ISBN 978-951-31-5758-6). Täytyy myöntää, että olin vähän ennakkoluuloinen kirjan suhteen: voiko tunnetun näyttelijän kirja olla hyvä, niin hyvä että se olisi julkaistu jos kirjoittaja ei olisi julkkis?

No, täytyy sanoa, että paljon huonompia kirjoja julkaistaan kuin tämä, paljon, paljon huonompia. Tämä oli oikeastaan aika hyvä, mukavalla tavalla itseironinen, ja huumoria oli sopivasti annosteltuna melko kovaksikeitettyyn juonenkulkuun.

Ihan ilman ongelmia kirja ei ole, juoni ei ole aina ihan vedenpitävä ja vähän liikaa sivuja tässä on, tyhjäkäyntiä siis, mutta kyllä kokonaisuus kasassa pysyy. Laurie on luonut mielenkiintoisen kuvauksen asekaupan häikäilemättömyydestä ja siitä, miten valtiot ovat sekaantuneet tämän teollisuudenalan väärinkäytöksiin.

Kirjassa sekoitetaan terrorismia, salaliittoja, palkkamurhaajia, tiedustelupalveluja ja monenlaisia jännityskirjallisuuden kliseitä keskenään, mutta melko omaperäisellä tavalla. Ehkä huumori paikka paikoin toistaa vähän itseään, mutta täytyy lukea että luin kirjan loppuun lähestulkoon yhdeltä istumalta.

Pikaruokaa, mutta ei hassumpaa sellaista.