Juha Maasola: Kirves

Tämä Juha Maasolan teos oli näytteillä kirjaston aulatiloissa, ja ensimmäisellä kerralla ihailin sitä etäältä, mutta sitten tartuin teokseen ja lopulta sen lainasin: Kirves (Maahenki, 2009; ISBN 978-952-5652-74-1).



Teos antaa täsmälleen sitä mitä lupaa, eli tässä ei ole kyse mistään vertauskuvallisesta "kirveellä on töitä" -teoksesta, vaan itse asiasta eli kirveestä, kuten teoksen esittelysanoissa sanotaan: "Runsaasti kuvitettu ja kaikenkattava tietoteos, joka käsittelee suomalaista kirvestä työkaluna sekä käsityötaidon näytteenä ja teollisena tuotteena."



Kirja kertoo paitsi kirveen historiasta (kivikirveistä alkaen) myös metsätyöstä, teollisesta muotoilusta ja kirveen käyttöön liittyvästä kansanperinteestä, mukaan lukien kirveeseen liittyvä taide, jossa tällä esineellä on ollut myös paikkansa. Ja paikkakuntiakin tulee mainittua, esimerkkeinä Billnäs ja Fiskars, eli paikallishistoriaankin teoksessa on kytkentöjä.

Sata vuotta opintojen tiellä - KY 1911-2011

Jemina Sohlstén-Nederströmin KY-historiikille annettu nimi on klassikko, mutta pitänee hyvin paikkansa: Sata vuotta opintojen tiellä - KY 1911-2011 (Otava, 2011; ISBN 978-951-1-25173-6). Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan historian lisäksi kirjassa kerrotaan asioista laajemminkin, niin Suomen historiasta kuin ylioppilaskuntien toiminnasta muutenkin.

Opiskelijaelämän muuttumisesta sadan vuoden aikana saa historiikistä mainion kuvan, olin vaikuttunut tästä vaikuttavan kokoisesta teoksesta. Sivuja on 384, eli maltillisesti, mutta raameiltaan kirja on sen verran iso että siihen mahtuu suurikokoisia valokuvia ja tekstiä usealle palstalle.

Mitenkään siloteltuna KY-historiikkiä ei voi pitää, siinä kerrotaan niin huippusaavutuksista kuin aallonpohjista.

KY-talon historia on hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa alussa oli saada asioita järjestettyä. Rahankeräys takkuili, tonttikaupat eivät onnistuneet suunnitellusti, ja kaiken lisäksi KY-talon peruskivi muurattiin 12.8.1939 vain kolme viikkoa ennen toisen maailmansodan syttymistä. Pommeja putosi Helsinkiin, mutta KY:n uusi talo kuitenkin säästyi tuhoilta.

KY:n historiikki kertoo paljon suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä sadan vuoden aikana, ja historiikistä tulee selkeästi esille kauppatieteiden pragmaattinen lähtökohta, jossa akateemisia perinteitä on kyllä luotu, mutta viralliseen tärkeilyyn on suhtauduttu pilke silmäkulmassa. Yrittämistä on ollut - monessakin mielessä - yllin kyllin, eikä tulos ole aina ollut kovin kaunista, mutta ainakin on yritetty.

Tämä teos on kiehtovaa luettavaa kaikille niin historiikeistä yleensä kuin ylioppilaskunnista erityisesti kiinnostuneille.

Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto 1640-2010

Rainer Knapas on kirjoittanut vaikuttavan historiikin, josta kirjojen, kirjastojen tai tieteen ystävä löytää varsinaisen aarreaitan: Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto 1640-2010 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012; ISBN 978-952-222-272-5). Teoksen on käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Suvikumpu.

Minulle kävi kirjan kanssa nolosti, sillä kirjastosta lainattuna se odotti lukemista, kunnes eräpäivä oli ovella; joku oli kirjan itselleen varannut ja palauttaa se piti vaikka teki kipeää.

No, ehdin kirjaa jonkin verran sentään lukea, ja vaikutuksen se teki. Sivumäärä on 461, mutta kokonsa ja paksun paperinsa vuoksi kirja tuntuu massiiviselta tietopaketilta.

Sekin olisi pitänyt tietää, mutta en vain tiennyt, että aikoinaan kirjat olivat (tietysti!) haluttua sotasaalista, ja sellainen on myös nykyisen Kansalliskirjaston lähtökohta:

Turun kymnaasista siirrettiin sen koko kirjakokoelma, 21 volyymia, uuteen akatemian kirjastoon 1640. Ensimmäinen merkittävä kirjalahjoitus akatemian kirjastoon saatiin kenraali Torsten Stålhandsken leskeltä Christina Hornilta. Kyseessä oli noin 1000 niteen sotasaaliskirjasto, jonka kenraali oli ryöstänyt Tanskasta Århusin piispa Morten Madsenilta (lat. Martinus Matthiae). Stålhandske oli itse kuollut Tanskassa 1644 ja oli ilmaissut toiveen, että koko kirjakokoelma, joka piispallisen alkuperänsä vuoksi käsitti lähinnä teologiaa, sijoitettaisiin uuteen Turun akatemiaan.

Vuonna 1648 kuningatar Kristiina muisti akatemiaa 87 volyymin lahjoituksella, jonka teokset olivat peräisin Kuninkaallisen kirjaston kaksoiskappalekokoelmasta ja Määrin kirjallisesta sotasaaliista. Osa näistä teoksista tuli alun perin Olmüzin jesuiittakollegiosta, jonka ruotsalaiset olivat valloittaneet 1642, osa oli anastettu 1645 Dietrichsteinin kirjastosta Nikolsburgista. Kuninkaallinen kirjasto lahjoitti lisäksi 295 teosta, jotka oli sidottu 315 volyymiksi.

Mielenkiintoista oli myös se missä määrin arkkitehtuuri määritti kirjastojen olemusta. Varsinkin kansalliskirjastot olivat kansallisvaltion merkittäviä symboleja, ja tämä näkyi vaikuttavassa ja tarkkaan harkitussa arkkitehtuurissa.

Toivotan onnellisia lukuhetkiä kirjan seuraaville lukijoille - kirjaston kautta tämäkin kirja löytyy.

Rajaton muotoilu - näkökulmia suomalaiseen taideteollisuuteen

Paula Hohti on toimittanut Teollisuustaiteen liitto Ornamon 100-vuotisjuhlakirjan: Rajaton muotoilu - näkökulmia suomalaiseen taideteollisuuteen (Avain, 2011; ISBN 978-951-692-843-5).

Teos sopii tämän viikon teemaan, josta Yle uutisoi seuraavasti: "Suomalainen muotoilu on kansallinen ylpeydenaihe. Meneillään oleva Helsinki Design Week verkostoituu maailman muotoilutapahtumien kanssa. Oletko kiinnostunut designista?"

Taideteollisuudesta ja teollisesta muotoilusta kiinnostuneelle tässä on kirja, jossa riittää kiinnostavaa sisältöä, sen verran massiivinen teos on kyseessä. Kuvitusta on myös runsaasti, ja se täydentää mukavasti tekstiä.

Sotakaupunki - Helsingin Vanhankaupungin historia 1550-1639

Seppo Aalto on tehnyt komean ja perinpohjaisen kirjan Helsingin kaupunkihistoriasta 1500- ja 1600-luvuilla: Sotakaupunki - Helsingin Vanhankaupungin historia 1550-1639 (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26234-3). Kirja on isokokoinen, sivuja on 424, ja lukemiseen tarvitaan pöytä jossa on riittävästi tilaa kirjan aukaisemiseen.

Kirja kertoo kaupunkiin vaikuttaneista tekijöistä, erityisesti aikakautensa kauppa- ja suurvaltapolitiikan näkökulmista, mutta samalla se myös konkretisoi tuon aikaista melko vaatimatonta elämää Helsingin alueella.

Helsinki kehittyi kuin kehittyikin Ruotsin vallan aikana, ei tosin mitenkään dramaattisesti, mutta vaikka aika ajoin Helsingin tilalle pohdittiin jotain toista, paremmin sopivaa paikkaa, säilyi Helsingillä kuitenkin vetovoimaa.

Ja sitten oli terva, se vähän mysteeriksikin sanottava asia että Helsingistä jostain syystä tuli Suomen ensimmäinen varsinainen tervakaupunki:

Helsinki oli Suomen ensimmäinen tervakaupunki. Turun 1550-luvun alun vuosittainen 200-500 tervatynnyrin suuruinen vienti tyrehtyi mitättömäksi. Helsingissä suunta oli nouseva. Helsingin tervanvienti ylitti 1556 Turun vientiluvut noin sadalla tynnyrillä, mutta 1558 ulkomaille laivattiin tervaa jo 1 749 tynnyriä. Helsingin tervan vienti oli aikaansa suhteutettuna suurta, ja pohjan sille tarjosi kysynnän kasvu laivanrakennuksen lisääntyessä ja metsien vähetessä Euroopassa. Vielä terva ei kuitenkaan ollut Pohjolan "mustaa kultaa”, mutta verrattuna muihin Suomen ja Ruotsin kaupunkeihin sillä oli aikaisessa vaiheessa Helsingissä porvareille huomattava taloudellinen merkitys.

Hieno kirja, näin maallikon silmin vaikuttavaa työtä, ja koska Helsingin historiaan en ole koskaan erityisemmin perehtynyt, tämä oli hyödyllinen kirja, nopeasti selattuna, makupaloja sieltä täältä poimien.