keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Karo Hämäläinen ja Jukka Oksaharju: Sijoita kuin guru

Karo Hämäläinen ja Jukka Oksaharju katsastavat läpi osakesijoittamisen keskeisiä nimiä 1900-luvulla, ja pohtivat miten nämä toimisivat näinä päivinä ja mihin osakkeisiin ehkä sijoittaisivat Suomessa: Sijoita kuin guru (Oksaharju Capital, 2016; ISBN 978-952-93-7253-9).



Kirja on selkeästi kirjoitettu, mutta silti osakesijoittamisen (ja muunkin sijoitustoiminnan) alkeet on hyvä tietää ennen kuin kirjaan tarttuu. Katsaukset "gurujen" ajatuksiin on höystetty käytännön esimerkeillä, mutta myös teoreettisempaa pohdintaa on mukana, eivätkä kirjoittajat välttele sitäkään tosiasiaa että monissa kohdin ajattelijoiden väitteet ovat toistensa kanssa ristiriidassa, ja joskus samaltakin henkilöltä on tullut hyvinkin erilaisia ohjeita.



Kirjan kannessa on lueteltu niin sanottujen gurujen nimet: Benjamin Graham, Philip A. Fisher, Burton G. Malkiel, Peter Lynch, Jeremy J. Siegel, Robert Shiller, William J. Bernstein ja Warren Buffett. Ensiksi ja viimeksi mainittu tuntuvat muodostavan kirjan keskeisen viestin raamit, ajatuksen siitä että tulee ymmärtää yritysten liiketoiminnan perusteita mutta samalla osata tietää, milloin yrityksen osakkeen hinta on aliarvostettu.

Olen tehnyt pienimuotoista osakesijoittamista 1990-luvun lopulta alkaen. Näihin vuosiin mahtuu jyrkkiä ylämäkiä ja yhtä rajuja pudotuksia. Moni oppi on tullut omaksutuksi kantapään kautta. Paljon helpommalla olisi päässyt jos olisi yksinkertaisesti sijoittanut vähäkuluisiin indeksirahastoihin, sellaisiin jotka seuraavat riittävän suurta määrää osakkeita Suomessa ja maailmalla. Toisaalta on tullut tutustuttua kymmeniin erilaisiin yhtiöhin ja niiden liiketoimintaan, eikä sekään ole hassumpi anti sijoitustoiminnasta.

Hämäläisen ja Oksaharjun kirja olisi ollut hyödyllistä luettavaa kaikkina näinä vuosina. Teos tarjosi paljon pohdittavaa tulevaa ajatellen.

Helmetistä löytyy 116 kirjaa lainattavaksi, ja tätä kirjoittaessa teoksesta oli 425 varausta. Melkoisen suosittu kirja.



Jukka Oksaharju on kirjoittanut yhdessä pörssitoimittaja Karo Hämäläisen kanssa kirjan sijoittamisesta. Esipuheen on kirjoittanut Björn Wahlroos. Kirja paljastaa kahdeksan menestyssijoittajan reseptit sekä soveltaa niitä Helsingin pörssiin ja nykyhetken markkinatilanteeseen. Sijoita kuin guru -kirjassa puretaan auki finanssimaailman kunnioitetuimpien mestareiden sijoitusfilosofiat. Kirja paljastaa esimerkiksi sen, miten legendat ovat tehneet miljardinsa, kuinka Benjamin Graham valitsi osakkeita ja miksi Warren Buffett on maailman menestynein sijoittaja ja mitä Buffett ostaisi tänään Helsingin pörssistä.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Charlotte Betts: The Painter's Apprentice

Charlotte Betts jatkaa 1600-luvun Englannista kertovan romaaninsa tarinaa, päähenkilönä The Apothecary's Daughter -romaanin apteekkarin tyttärelle syntynyt tytär Elisabeth, joka haaveilee taidemaalarin urasta: The Painter's Apprentice (Little, Brown, 2013; ISBN 9780749954598).



Vuosi 1688 oli melkomoisen kaaottinen Englannissa. Kuningas James II halusi palauttaa katolisen uskonnon valtaan, ja tämä taas synnytti voimakasta vastarintaa, ja lopulta kuningas joutui lähtemään maanpakoon. Romaani katsoo näitä tapahtumia ikään kuin sivusta, vaikka historiasta tuttuja hahmoja aika ajoin vieraileekin näyttämöllä.

Romaani on melkolailla uskottava ajankuvaus, eikä kovin paljon jää edeltävästä romaanista jälkeen tekstin sujuvuudessa. Mainio johdatus Englannin historiaan.



1688. Beth Ambrose has led a sheltered life within the walls of Merryfields, her family home on the outskirts of London; a place where her parents provide a sanctuary for melancholic souls. A passionate and gifted artist, Beth shares a close bond with Johannes the painter, a troubled resident at Merryfields, who nurtures her talents and takes her on as his apprentice.

But as political tensions begin to rise in the capital, Noah Leyton arrives at their door in the middle of the night with a proposition that turns Beth's world upside down. Meanwhile, Merryfields becomes refuge to a mysterious new guest, whose connections provide an opportunity for Beth to fulfil her artistic ambitions. But she soon realises it comes at a price.

As the Glorious Revolution begins to throw the whole country into turmoil, can Beth find the courage to follow her heart and defend all she holds dear? And change the course of history for good.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ada Palmer: Too like the lightning

Ada Palmerin romaani on nimellisesti tieteiskirjallisuutta, mutta monin paikoin teos muistuttaa pikemminkin historiallista romaania: Too like the lightning (Tor, 2016; ISBN 978-0-7653-7800-2).



Kuvaus tulevaisuuden yhteiskunnasta on paikka paikoin kiinnostava, mutta romaani jäi lopulta kesken, koska alkoi tuntua että romaani on sisäisesti rikkinäinen, ja erityisesti yliluonnolliseen viittaavat tarinan elementit saivat lukuinnon lopahtamaan. Romaanissa on paljon omaperäistä ja lupaavaa, mutta tarinan kaari ei kantanut.



Mycroft Canner is a convict. For his crimes he is required, as is the custom of the 25th century, to wander the world being as useful as he can to all he meets. Carlyle Foster is a sensayer--a spiritual counselor in a world that has outlawed the public practice of religion, but which also knows that the inner lives of humans cannot be wished away.

The world into which Mycroft and Carlyle have been born is as strange to our 21st-century eyes as ours would be to a native of the 1500s. It is a hard-won utopia built on technologically-generated abundance, and also on complex and mandatory systems of labelling all public writing and speech. What seem to us normal gender distinctions are now distinctly taboo in most social situations. And most of the world's population is affiliated with globe-girdling clans of the like-minded, whose endless economic and cultural competition is carefully managed by central planners of inestimable subtlety. To us it seems like a mad combination of heaven and hell. To them, it seems like normal life.

And in this world, Mycroft and Carlyle have stumbled on the wild card that may destabilize the system: the boy Bridger, who can effortlessly make his wishes come true. Who can, it would seem, bring inanimate objects to life.



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Julia Quinn: Splendid ja Dancing at midnight

Julia Quinn aloitti kirjailijanuransa kahdella romaanilla, Splendid ja Dancing at midnight, jotka päätyivät julkaistuksi hänen pyrkiessään opiskelemaan lääketiedettä. Kirjailijan työ vei mennessään eikä opiskelusta lopulta tullut mitään.

Romaanit ovat paikoitellen kulmikkaita, tarinan kuljetus hiukan tökkii ja historiallinen ajankuva ei ole uskottava, mutta melko mukavasti kirjailija hahmojaan käsittelee, ilmiselvästi hänellä on ollut kertomisen iloa romaaneja kirjoittaessaan.

Romaanisarjaan kuuluu kolmaskin teos, Minx, mutta sitä kirjastosta ei ollut saatavilla.

Splendid (Piatkus, 2010; ISBN 978-0-7499-3912-0)





There are two things everyone knows about Alexander Ridgely. One, he's the Duke of Ashbourne. And two, he has no plans to marry anytime soon.

That is until a redheaded American throws herself in front of a carriage to save his young nephew's life. She's everything Alex never thought a woman could be—smart and funny, principled and brave. But she's a servant, completely unsuitable for a highborn duke—unless, perhaps, she's not quite what she seems.

American heiress Emma Dunster might be surrounded by Englishmen, but that doesn't mean she intends to marry one—even if she has agreed to participate in one London Season. When she slipped out of her cousins' home, dressed as a kitchen maid, all she wanted was one last taste of anonymity before her debut. She never dreamed she'd find herself in the arms of a dangerously handsome duke... or that he'd be quite so upset when he discovered her true identity. But true love tends to blossom just when one least expects it, and passion can melt even the most stubborn of hearts.


Dancing at midnight (Piatkus, 2009; ISBN 978-0-7499-3913-7)





Lady Arabella Blydon has beauty and a brain, and she’s tired of men who can see only one without the other.

When a suitor tells Arabella he’s willing to overlook her appalling bluestocking tendencies on account of her looks and fortune, she decides to take a break from the Marriage Mart. During an extended stay in the country, she never expects to meet Lord John Blackwood, a wounded war hero who intrigues her like no other man.

Lord John has lived through the worst horrors of war… but nothing could have been as terrifying to his tormented heart as Lady Arabella. She is intoxicating, infuriating… and she makes him want to live again. Suddenly he’s writing bad poetry and climbing trees in the pitch-dark night… just so he can dance with her as the clock strikes midnight. And even though he knows he can never be the sort of man she deserves, he can’t help wanting her. But when the harsh light of day replaces the magic of midnight, can this tormented soul learn to love again?

lauantai 26. marraskuuta 2016

Eileen Dreyer: Barely a lady jne.

Eileen Dreyerin historiallisissa viihderomaaneissa vehkeillään oikein urakalla, ja juonen käänteitä piisaa suorastaan kiusallisessa määrin, mutta toisaalta teksti on sujuvasti kirjoitettua ja paikka paikoin romaaneissa tuntuu olevan jotakin omaperäistäkin, huolimatta teollisen tuotannon sivumausta.

Barely a lady (Forever, 2010; ISBN 978-0-446-54208-1)





Olivia Grace has secrets that could destroy her. One of the greatest of these is the Earl of Gracechurch, who married and divorced her five years earlier. Abandoned and disgraced, Grace has survived those years at the edge of respectability. Then she stumbles over Jack on the battlefield of Waterloo, and he becomes an even more dangerous secret. For not only is he unconscious, he is clad in an enemy uniform.
But worse, when Jack finally wakes in Olivia's care, he can't remember how he came to be on a battlefield in Belgium. In fact, he can't remember anything of the last five years. He thinks he and Olivia are still blissfully together. To keep him from being hanged for a traitor, Olivia must pretend she and Jack are still married.

To unearth the real traitors, Olivia and Jack must unravel the truth hidden within his faulty memory. To save themselves and the friends who have given them sanctuary, they must stand against their enemies, even as they both keep their secrets.

In the end, can they risk everything to help Jack recover his lost memories, even though the truth may destroy them both?


Never a gentleman (Forever, 2011; ISBN 978-0-446-54206-7)





Miss Grace Fairchild is under no illusions about her charms. Painfully plain, she is a soldier's daughter who has spent her life being useful, not learning the treacherous ways of the ton. She may have been caught in a scandal with society's favorite rogue, but how can she marry him when it means losing herself?


Always a temptress (Forever, 2011; ISBN 978-0-446-54205-0)





Major Sir Harry Lidge has done his duty. After losing too many good men in battle he's ready to live a life free of care. But first he has one last mission: kidnap the most outrageous woman in London--the same woman who betrayed him nearly a decade earlier--and find out what she's concealing before her secrets take down the crown.

Surrounded by ardent admirers and a few loyal friends, Lady Kate Seaton glides through the ton armed with nothing but couture gowns and bon mots. No one suspects that beneath her lighthearted facade lies a sorrow so scandalous she'll do anything to keep it hidden.

But only when she trusts Harry with the truth can she begin to heal. And only when Harry trusts her with his heart can he protect both his country and the woman he loves.


Once a rake (Forever, 2013; ISBN 978-1-4555-1932-3)







Colonel Ian Ferguson may be a rake, but he's no traitor. Accused of trying to kill the Duke of Wellington, the disgraced Scotsman is now a fugitive--from the law, the army, and the cunning assassin who hunts him. Wounded and miles from his allies, Ian finds himself at the mercy of an impoverished country wife. The spirited woman is achingly beautiful . . . and hiding some dangerous secrets of her own.

She was a child nobody wanted. Now for Lady Sarah Clarke, holding on to her vanished husband's crumbling estate is her final chance to earn respectability. She knows that hiding the devastatingly handsome Ferguson will jeopardize her home. Common sense demands that she turn him in. But a single, delirious kiss shatters her resolve . . . and awakens a passion that neither of them can escape.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Brian McGilloway: The rising

Olen lukenut useampiakin Brian McGillowayn dekkareita, mutta tämä Devlin-sarjan neljäs jäi aiemmin lukematta, joten tartuin siihen kiinni, enkä pystynyt irti päästämään, sen verran tiukkaa kerrontaa tarinassa oli: The rising (Macmillan, 2010; ISBN 978-0-230-70137-3).



Muistin kirjasarjan seuraavasta romaanista vielä jonkin verran, joten yllätyksistä kaikki eivät tulleet täysinä yllätyksinä, mutta se ei ihmeemmin lukemista haitannut. McGillowayllä on kertomisen taito hallussaan.



When Garda Inspector Benedict Devlin is summoned to a burning barn, he finds inside the charred remains of a man who is quickly identified as local drug dealer Martin Kielty. It soon becomes clear that Kielty's death was no accident, and suspicion falls on a local vigilante group. Former paramilitaries, the men call themselves The Rising.

Meanwhile, a former colleague's teenage son has gone missing during a seaside camping trip. Devlin is relieved when the boy's mother receives a text message from her son's phone, and so when a body is reported, washed up on a nearby beach, the inspector is baffled.

When another drug dealer is killed, Devlin realizes that the spate of deaths is more complex than mere vigilantism. But just as it seems he is close to understanding the case, a personal crisis will strike at the heart of Ben's own family, and he will be forced to confront the compromises his career has forced upon him.

torstai 24. marraskuuta 2016

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoffin nuorille suunnattu fantasiaromaani sai Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2014, ja syystäkin: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita (Tammi, 2014; suom. Marja Kyrö; ISBN 978-951-31-8000-3).



Romaani etenee hiljalleen, ihmisten elämää tarkkaillen, vähän kerrallaan salaisuuksia paljastaen. Romaanin alkupuoli toimi vallankin erinomaisesti, loppupuolen toimintakohtaukset olivat paikoitellen hyvinkin kovaotteista kerrontaa, mutta kokonaisuus silti pysyi kohtalaisen hyvin kasassa. Romaanisarjaa tekee mieli lukea enemmänkin.



Maresi on poikkeuksellisen vaikuttava teos, jonka Tammi julkaisee yhtä aikaa suomenruotsalaisen (S&S) ja ruotsalaisen (Berghs) kustantajan kanssa syyskuussa 2014. Kirjailija on onnistunut luomaan täyteläisen ja tyylillisesti huikean tarinan, jonka tiivis kerronta on täynnä latausta. Marja Kyrön taitava suomennos lumoaa lukijat. Turtschaninoff on luomassa kokonaista tolkienilaista fantasiamaailmaa, johon myös kaksi hänen aiemmista nuortenromaaneistaan, Arra ja Anaché, sijoittuvat. Teos on kuin tyttöjen oma Taru sormusten herrasta - pähkinänkuoressa.

Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin - onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta.

Turtschaninoff käsittelee jälleen suurta teemaa, joka on ihmisen minuus. Itsensä ja kutsumuksensa löytäminen. Ja kun kaikki on saavutettu ja kukoistava tulevaisuus edessä, on jätettävä oma mukavuusalueensa toisten hyväksi. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla - tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille

Johanna Vehkoon kirja on erikoislaatuinen kuvaus kohtaamisista paikoissa, joihin on lyöty menneen maailman leima, syystä tai toisesta, olkoon sitten kyse kaivoksen sulkemisesta tai teollisen tuotannon siirtymisestä muualle: Autiopaikoilla - tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille (Teos, 2016; ISBN 978-951-851-520-6).



Reportaasimainen kuvaus pyrkii antamaan kasvot ihmisille joita muutos koskettaa tai on koskettanut. Varsin hyvin Vehkoo tässä onnistuukin, mutta tulin miettineeksi missä määrin toimittaja kuvaa omia ajatuksiaan ja missä määrin haastateltujen ihmisten elämän todellisuutta sinällään.





Maailma kaupungistuu. Yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupunkeja on jo 35. Ennusteiden mukaan 66 prosenttia maailman ihmisistä asuu kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan osa kaupungeista on jäämässä kelkasta. Teollisuudesta eläneet paikkakunnat ovat länsimaissa uhanalaisia, elleivät ne löydä uusia syitä olemassaololleen. Olemme jättämässä jälkeemme massiivisen määrän moderneja raunioita. Kukaan ei oikein tiedä, mitä niille pitäisi tehdä.

Kiehtovassa reportaasissaan Autiopaikoilla palkittu toimittaja Johanna Vehkoo matkustaa paikkoihin, jotka ovat syystä tai toisesta hylättyjä. Kohteina ovat muun muassa tyhjenevä kaivos kylä Kainuun korvessa, neuvostoliittolainen aavekaupunki Huippuvuorilla ja jälkiteollisen maailman koelaboratorio Detroit. Matka jatkuu Kalifornian kultakuumeiden, niin menneiden kuin nykyisten, kautta hylättyihin virtuaalimaailmoihin. Kirja etsii vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Miksi ihmiset hylkäävät kotinsa ja mitä he jättävät jälkeensä? Ketkä jäävät ja miksi? Mitä tulevaisuuden raunioille tulisi tehdä, pitäisikö ne säilyttää arkeologisina kohteina ja lähihistorian muistomerkkeinä?

tiistai 22. marraskuuta 2016

Andy Weir: Yksin Marsissa

En uskonut jaksavani lukea Andy Weirin Marsiin sijoitettua seikkailuromaania, jossa yksinäinen mies yrittää selvitä elossa tietämättä onko pelastusta luvassa: Yksin Marsissa (Into, 2015; ISBN 978-952-264-438-1).



Romaani on pakattu täyteen teknistä tietoa ja pohdiskelua eloonjäämisen edellytyksistä, sellaisista asioista kuin vedyn ja hapen määrä, kalorien tarve, aurinkopaneelien tuottama sähköteho ja niin edelleen. Mutta ehkä juuri tästä johtuen romaani koukutti, pohdiskellessaan kaikkea sitä mikä voi mennä pieleen näissä vihamielisissä olosuhteissa, täysin omillaan.

Jonkin verran tuli myös mietittyä onko kaikki romaanissa väitetty mahdollista tai realistista, erikoisefektejä kun tuntui olevan mukana paikoitellen yllin kyllin, vaikka pääsääntöisesti kirjoittaja pysyikin asialinjalla.



Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn ensimmäisellä miehitetyllä lennolla Marsiin. Evakuoinnin aikana astronautti Mark Watneyn avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Watney jää yksin - vailla keinoa, jolla ilmoittaa Maahan olevansa elossa. Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokavarastonsa loppuisivat kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti hän ei ehtisi edes nääntyä nälkään, sillä vaurioitunut laitteisto, säälimätön ympäristö tai pelkkä inhimillinen virhe ovat omiaan tappamaan hänet ensin. Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä, joka kävelee Marsissa. Nyt hänestä uhkaa tulla ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä. Watney ei kuitenkaan ole valmis antamaan periksi, vaan hän turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Riittääkö neuvokkuus voittamaan ylitsepääsemättömät esteet? Kirja on scifiä parhaimmillaan: lukuisat tekniset yksityiskohdat perustuvat nykytieteeseen. Samalla Marsilainen on jännitysromaani ja nykyajan Robinson Crusoe, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

James Lee Burke: Wayfaring stranger

James Lee Burke osaa kirjoittaa, vaikka täytyykin myöntää että tarinan kirjoitustyyli aluksi kummeksutti, siinä määrin koukeroisen kaunokirjallisesti romaanin teksti kulkee, mutta muutaman sivun jälkeen kertomisen tapa tuntui jo luontevalta, ja pikku hiljaa tarina tarrasi kiinni yhä tiukemmin: Wayfaring stranger (Orion, 2014; ISBN 978-1-4091-2858-8).



Romaani kertoo toista maailmansotaa edeltävästä ja sitä seuraavasta ajasta, isoista mullistuksista ja ihmisistä keskellä niiden myllerrystä.

Toisen maailmansodan kauheudet, keskitysleirit mukaan lukien, taustoittavat romaanin loppupuolen tarinaa, jossa USA:n etelävaltioissa porataan öljyä ja käydään kovaa peliä vallasta.

Paikka paikoin tarina on liiankin suoraviivainen sankaritarina, mutta toisaalta uskottavuutta kerronnassa riittää, voisi jopa sanoa että osa tarinan käänteistä tuntuu peilaavan nykyajan tapahtumia, mukaan lukien Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassaan esille nostamat kauheudet ja uhkakuvat.



A sprawling thriller drenched with atmosphere and intrigue that takes a young boy from a chance encounter with Bonnie and Clyde to the trenches of World War II and the oil fields along the Texas-Louisiana coast. It is 1934 and the Depression is bearing down when sixteen-year-old Weldon Avery Holland happens upon infamous criminals Bonnie Parker and Clyde Barrow after one of their notorious armed robberies. A confrontation with the outlaws ends as Weldon puts a bullet through the rear window of Clyde's stolen automobile.

Ten years later, Second Lieutenant Weldon Holland and his sergeant, Hershel Pine, escape certain death in the Battle of the Bulge and encounter a beautiful young woman named Rosita Lowenstein hiding in a deserted extermination camp. Eventually, Weldon and Rosita fall in love and marry and, with Hershel, return to Texas to seek their fortunes. There, they enter the domain of jackals known as the oil business. They meet Roy Wiseheart--a former Marine aviator haunted with guilt for deserting his squadron leader over the South Pacific--and Roy's wife Clara, a vicious anti-Semite who is determined to make Weldon and Rosita's life a nightmare.

It will be the frontier justice upheld by Weldon's grandfather, Texas lawman Hackberry Holland, and the legendary antics of Bonnie and Clyde that shape Weldon's plans for saving his family from the evil forces that lurk in peacetime America and threaten to destroy them all.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Julia Quinn, Eloisa James ja Connie Brockway: The lady most likely ja The lady most willing

Julia Quinn, Eloisa James ja Connie Brockway ovat kirjoittaneet yhdessä kaksi romaania, joista kummassakin etsitään kilvalla puolisoa, ja romaanien lopussa on monet häät tiedossa ja lapsiakin tulossa. Tarinat ovat sujuvia, mutta saman reseptin toistaminen useaan kertaan tuntuu puisevalta jo yhdenkin romaanin sisällä, kahdesta puhumattakaan.

The lady most likely... - a novel in three parts (Avon, 2011; ISBN 978-0-06-124782-8)





Hugh Dunne, the Earl of Briarly, needs a wife—so his sister hands him a list of the very best young ladies on the market. And then, because he refuses to tear himself away from the stables where he trains Arabian racehorses, she invites all those ladies to a house party, along with some other bachelors, of course. So who will Hugh choose? The Botticelli-esque, enchanting Gwendolyn? The outspoken, delightful Katherine? If he doesn't work fast, he'll lose those ladies to his closest friends, and then where will he look for a wife? Perhaps, just perhaps, toward a lady who's not on a market at all, and would require a great deal of persuading.


The lady most willing... (Piatkus, 2013; ISBN 978-0-7499-5781-0)





During their annual Christmas pilgrimage to Scotland to visit their aged uncle in his decrepit castle, the Comte de Rocheforte and his cousin, Earl of Oakley, are presented with unique gifts: their uncle has raided an English lord's Christmas party and kidnapped four lovely would-be brides for his heirs to choose from ...as well as one very angry duke, Lord Bretton. As snow isolates the castle, and as hours grow into days, the most honourable intentions give away to temptations as surprising as they are irresistible.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Charlotte Betts: The apothecary's daughter

Charlotte Betts kertoo 1660-luvun Lontoosta romaanissa, joka tuntui hengittävän tuon ajan elämää keskellä dramaattisia tapahtumia, mustaa surmaa ja Lontoon paloa: The apothecary's daughter (Piatkus, 2012; ISBN 978-0-7499-5449-9).



Kirjan kerronta on viipyilevää, mietiskelevää, täynnä yksityiskohtia tuon ajan elämästä, siinä määrin että jopa ihmetytti kirjailijan kyky kertoa menneisyydestä näin uskottavasti ja asiantuntevasti. Kirjan loppupuoli on dramaattisempi, viihderomaanimaisempi, mutta kokonaisuutena kirja on erinomainen taidonnäyte osaavalta kirjoittajalta.



Susannah Leyton has grown up behind the counter of her father's apothecary shop, surrounded by the resinous scents of lavender, rosemary, liquorice and turpentine. More learned than any apprentice, she concocts soothing medicines and ointments with great skill. Content with her life, Susannah is shocked when her widowed father announces his intentions to marry again, and later becomes caught in a battle of wills with her new step-mother.

When she receives a proposal of marriage from handsome and charming merchant Henry Savage, she believes her prayers have been answered and resolves to be a good wife to him. But Henry is a complex and troubled man, haunted by his memories of growing up in Barbados. As the plague sweeps through the city, tragedy strikes, and the secrets of Henry's past begin to unfold.

Winner of Romantic Novel of the Year Award 2011 and Festival of Romance Reader Award for Best Historical Read 2011.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Noelle Stevenson ja Grace Ellis: Lumberjanes 1 - Beware the kitten holy

Noelle Stevenson ja Grace Ellis ovat kirjoittaneet ja Brooke Allen piirtänyt tämän sarjakuvakirjan, jossa joukko tyttöjä seikkailee villissä luonnossa, jossa tapahtuu kovin kummallisia asioita: Lumberjanes 1 - Beware the kitten holy (BOOM! Box, 2015; ISBN 978-1-60886-687-8).



Kirjan tarinat ovat varsin lyhyitä, eikä sarjakuvakirjasta vielä kokonaan selviä millaista tarinan kaarta tässä ollaan rakentamassa, mutta melkoisen paljon fantasiaan viittaavia aineksia kirjassa on esillä. Jos jatkoa on tulossa, voisi näitä kirjoja lukea enemmänkin, vaikka en varmaankaan ole kirjan keskeisintä kohderyhmää.



Jo, April, Mal, Molly and Ripley are five best pals determined to have an awesome summer together... and they're not gonna let any insane quest or an array of supernatural critters get in their way.

torstai 17. marraskuuta 2016

Markku Kuisma: Valtion yhtiöt - nousu ja tuho

Markku Kuisma kertoo selkeäsanaisesti Suomen valtion omistajapolitiikan kiemuroista, siitä miten valtionyhtiöitä luotiin ja miten niille ajan mittaan on käynyt, mukaan lukien se miten jotkut ajattelevat yhtiöitä pikemminkin valtion rasitteena kuin voimavarana: Valtion yhtiöt - nousu ja tuho (Siltala, 2016; ISBN 978-952-234-386-4).



Kirja on erinomainen puheenvuoro valtionyhtiöitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toivottavasti se auttaa välttämään tekemästä lyhytnäköisiä päätöksiä jotka myöhemmin osoittautuvat katastrofaalisen huonoiksi.



Markku Kuisman teos kertoo valtiollisten suuryritysten synnystä, noususta ja tuhosta. Tarkastelun kohteena on miljardien eurojen rahakasan vaihtelevat kohtalot ja komea joukko isoimpia pörssifirmojamme, sellaisia kuin Fortum, Stora Enso, Kemira, Outokumpu, Neste, Valmet, Metso, SSAB-Rautaruukki ja Outotec. Kaikilla näillä yhtiöillä on värikäs menneisyys, jota jotkut häpeävät, ja kiistelty tulevaisuus, joka on osa Suomen nousua tai tuhoa. Tarina alkaa norjalaisten omistaman Ab W. Gutzeitin kansallistamisesta itsenäisyyden alkuhämärässä ja jatkuu nykypäivään. Valtio osti 1918 osake-enemmistön pörssiyhtiöstä, joka omisti puolen miljoonan hehtaarin verran metsäomaisuutta ja runsaasti vesivoimaa. Sittemmin muodostettu Enso-Gutzeit Oy on nykyisen metsäjätti Stora Enson edeltäjä. Gutzeitin muodonmuutos oli sekava vyyhti ison rahan liikkeitä, spekulaatiota, pankkikilpailua, valtataistelua, suurvaltapolitiikkaa ja väkeviä intohimoja. Samat perusvoimat jylläsivät myöhemmin Outokummun, Nesteen ja muiden valtion suurten firmojen läpimurrossa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kerry Greenwood: Blood and circuses

Olen lukenut Kerry Greenwoodin Australiaan sijoitettua dekkarisarjaa melkoisen annoksen, mutta lukeminen tyssähti tähän kuudenteen romaaniin: Blood and circuses (Poisoned Pen Press, 2007; ISBN 978-1-59058-520-7).



Greenwood toistaa saman kaltaista reseptiä kaikissa Phryne Fisher -dekkareissa, laittaen sankarinsa milloin millaiseenkin ympäristöön, ja yllätyksiä riittää enemmän kuin dekkarien vajaan kahdensadan sivun mittaan voisi kuvitella mahtuvan. Tällä kertaa en enää jaksanut lukea, sen verran paljon saman reseptin toistaminen alkoi väsyttää.



Phryne Fisher is bored. Life has become too easy, too perfect. Her household is ordered, her love life is pleasant, the weather is fine. And then a man from her past arrives at her door. Alan Lee and his friends want her to investigate strange happenings at Farrells Circus, where animals have been poisoned and ropes sabotaged. Mr. Christopher has been found with his throat cut in Mrs. Witherspoons irreproachable boarding house, and Miss Parkes-an ex-performer-is charged with his murder. Phryne must go deep undercover to be effective. She must abandon her name, her title, her protection, her comfort-even her clothes. She must fall off a horse twice a day until she can stay on. She must sleep in a girls tent and dine on mutton stew. And she must find some allies. Meanwhile in Melbourne, young, fresh-faced policeman Tommy Harris has to solve his own mysteries with the help of the foul-spoken harridan...

tiistai 15. marraskuuta 2016

Håkan Nesser: Yksinäiset

Håkan Nesserin Barbarotti-dekkarisarjan neljäs osa ei tuottanut yllätyksiä sen suhteen, että romaani on taitavan kirjoittajan työtä, mutta jonkin verran alkaa jo tuntua että näissä romaaneissa ei ole ihan samaa hohtoa kuin Van Veeteren -dekkareissa: Yksinäiset (Tammi, 2015; suom. Päivi Kivelä; ISBN 978-951-31-8298-4).



Toisaalta sitä ei voi kieltää etteikö Nesser onnistu yllättämään lukijaa kerran jos toisenkin, menemättä liiallisuuksiin juonenkäänteissä. Vähän kerrallaan ihmisten väliset suhteet paljastuvat, kaikessa kipeydessä ja rumuudessaan.





Metsästä jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. Tapaus kävisi onnettomuudesta tai itsemurhasta, jollei miehen tyttöystävä olisi kuollut samassa paikassa 35 vuotta aiemmin, kun he olivat ystävineen sieniretkellä. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään. Barbarotti ja Backman jäljittävät ystäväpiiriä, johon uhrit kuuluivat 60-luvun Uppsalassa. Mitä tapahtui huolettomien ylioppilasvuosien päätteeksi? Ja miksi jonkun on kuoltava sen takia vielä vuosien jälkeen?

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen: Suomen rotkot

Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen ovat tehneet paksun ja vaikuttavanoloisen kirjan sadoista Suomesta löytyvistä luontokohteista: Suomen rotkot (Salakirjat, 2014; ISBN 978-952-5774-62-7).



Kirja on massiivinen, mikä sinänsä sopii kirjan sisältöönkin, kuvauksiin rotkoista kuruista ja kanjoneista. Teos ei missään nimessä ole helposti taskussa tai repussa mukana kuljetettava, mutta toisaalta yksikin kirjan kohteista riittää vähintäänkin päiväretken kohteeksi.



Suomen rotkot esittelee kotimaamme komeimmat rotkomuodostumat Ahvenanmaan eteläisiltä saarilta aina Utsjoen pohjoisiin erämaihin. Kirjan tietojen avulla löydät oman kotiseutusi ja lomakohteesi kiehtovimmat rotkot, kurut, uurot, lukot ja rotit sekä pääset tutustumaan näiden luonnonihmeiden syntytapoihin sekä historiaan, legendoihin ja kansantarinoihin, joita hämyisten rotkojen ympärille on muodostunut. Teos sisältää tiedot yli 500 kotimaisesta rotkosta, kurusta ja kanjonista. Kohteista 150 esitellään runsaalla värikuvituksella, elävin kohdekuvauksin, selkein ajo-ohjein, kartoin ja geologisin faktoin. Suomen rotkot sisältää satoja värikuvia ja lähes 200 karttaa. Kirja on kiehtova yhdistelmä matka-, tieto-, ja kuvakirjaa. Tuomo Kesäläisen mielikuvitusta ruokkivat kohdekuvaukset ja näyttävät luontokuvat takaavat säväyttävän luontoelämyksen myös nojatuolimatkailijalle. Teoksen asiantuntijana toimii arvostettu geologi ja palkittu kansanperinteentallentaja Aimo Kejonen.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Miranda Neville: The importance of being wicked ja Lady Windermere's lover

Miranda Nevillen historiallisissa viihderomaaneissa kierrätetään kymmeniä kertoja jo kierrätettyjä juonenkäänteitä. Muutamassa kohden tarinoissa on lievää omaperäisyyttä, mutta kovin vähän romaaneissa on sellaista joka nostaisi ne massatuotannon volyymistä esille.

The importance of being wicked (Avon, 2012; ISBN 978-0-06-219903-4)





Thomas, Duke of Castleton, has every intention of wedding a prim and proper heiress. That is, until he sets eyes on the heiress's cousin, easily the least proper woman he's ever met. His devotion to family duty is no defense against the red-headed vixen whose greatest asset seems to be a talent for trouble...

Caroline Townsend has no patience for the oh-so-suitable (and boring) men of the ton. So when the handsome but stuffy duke arrives at her doorstep, she decides to put him to the test. But her scandalous exploits awaken a desire in Thomas he never knew he had. Suddenly Caro finds herself falling for this most proper duke...while Thomas discovers there's a great deal of fun in a little bit of wickedness.


Lady Windermere's lover (Avon, 2014; ISBN 978-0-06-224332-4)





Hell hath no fury . . .Damian, Earl of Windermere, rues the day he drunkenly gambled away his family's estate and was forced into marriage to reclaim it. Now, after hiding out from his new bride for a year, Damian is finally called home, only to discover that his modest bride has become an alluring beauty--and rumor has it that she's taken a lover. Damian vows to keep his wife from straying again, but to do so he must seduce her--and protect his heart from falling for the wife he never knew he wanted.

Lady Cynthia never aspired to be the subject of scandal. But with her husband off gallivanting across Persia, what was a lady to do? Flirting shamelessly with his former best friend seemed like the perfect revenge . . . except no matter how little Damian deserves her loyalty, Cynthia can't bring herself to be unfaithful. But now that the scoundrel has returned home, Cynthia isn't about to forgive his absence so easily--even if his presence stirs something in her she'd long thought dead and buried. He might win her heart . . . if he can earn her forgiveness!