Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Pasi Ilmari Jääskeläinen punoo melkoisen arvoituksen romaanissa, jossa menneisyyden salaisuudet ovat paljastumassa kun päähenkilön äiti on hoivakodissa kuolemaisillaan: Väärän kissan päivä (Atena, 2017; ISBN 978-952-300-338-5).



Romaanin ihmiset tuntuvat ajoittain ikään kuin ohjelmoiduilta automaateilta, mutta sellaisia me ihmiset taidamme arjessamme loppujen lopuksi olla. Mikä tekee meistä ihmisiä, ja mikä tekee meistä juuri sellaisia kuin tunnemme olevamme?

"Äidin kasvojen kalpea soikio kellui näkökenttäni laidalla. Sekuntiviisari mittasi viimeistä kohtaamistamme. Tik tak, kiiruhda! Aika kuluu kaikilta! Kerran minulle opetettiin loruleikki, joka vaikuttaa aluksi lapsekkaan viattomalta mutta voi johtaa arvaamattomaan turmelukseen: Pysäytä kello, seisauta aika. On elämä unta, siinä sen taika! Ja se mitä silloin tapahtuu, yksin sinulle kuuluu."

Kaarna saa puhelun hoivakodista. Äiti tekee kuolemaa, on tultava pian. Puhelu aloittaa odottamattomien tapahtumien sarjan, joka tuhoaa Kaarnan, Marrasvirran kaupunkisuunnittelijan, tarkasti rakennetun päiväohjelman ja mullistaa lopulta hänen koko elämänsä - niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin. Marrasvirran kaupunki juhlii vuotuista syys-festivaaliaan, ja ihmiset tungeksivat kaduilla, kujilla ja usvan peittämässä puutarhassa. Vastahakoisen Kaarnan on ryhdyttävä selvittämään äitinsä salaisuuksia. Mitä kaikkea Kaarnan äiti, kansainvälisen uran tehnyt psykoterapeutti, voisi paljastaa, jos dementian sumuverho väistyisi hetkeksi? Mitä muisti ylipäätään valikoi säilytettäväksi ja voiko lapsuuden auvoon palata - edes muistoissaan?

Yhteen päivään ajoittuva Väärän kissan päivä pohtii muistamisen ja unohtamisen rajoja: onko elämämme omamme vai olemmeko vain muistojemme summa?

Harjukaupungin salakäytävät

Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoitti maagista realismia tarjoilevan romaanin Jyväskylästä, joka toimii fantastisen tarinan elokuvallisina kulisseina: Harjukaupungin salakäytävät (Atena, 2010; ISBN 978-951-796-645-0). Tämä jos joku on kirja, joka tulisi lukea paikan päällä, ja niinpä luinkin romaania Jyväskylässä käydessäni.


Heti alkuun on sanottava, että pidin romaanissa erityisesti niistä kohdista, joissa maagisuus ja tulkinnanvaraisuus olivat vahvoilla, joissa tekstiä pystyi lukemaan kahdella tavalla, arkisella ja maagisella.

Varsinkin kirjan alkupuoli lapsuuden kuvauksineen oli hienoa tekstiä, siitä kävi ilmi lapsen suhde reaalimaailmaan, tai pikemminkin suhteen puute, sillä lapsena mikä tahansa voi olla mahdollista, miksei sitten salakäytävät Jyväskylän harjun kupeessa.

Ja myöskin kertomus siitä, miten salakäytävissä kulkiessa aika ikään kuin lakkasi olemasta, samaten ihmisen persoona ikään kuin levisi irralleen ympäristöön toi mieleen jotain olennaista lapsuudesta, siitä miten kello ei rytmittänyt vuorokautta ja miten lapsen mieli on vähemmän kiinteä, ikään kuin diffuusisti osa ympäröivää maailmaa.

Eikä kovin huonosti toimi myöskään tarina nuoruudenrakkaudesta ja siitä, mitä jälleentapaaminen monien vuosien jälkeen saa aikaan. Elokuva-teema toimii myös mainiosti, ja myös tukee kirjan kerronallisia valintoja.

Mutta kovin paljon en pitänyt sitten niistä osista kirjaa, jotka muistuttivat pikemminkin kovaksikeitettyä jännäriä, jossa pahoinpidellään, murhataan ja uhkaillaan. Kyllähän ne tarinaan sinänsä istuivat, mutta jotenkin päälleliimatulta osa näistä juonenkäänteistä tuntui.


Mutta hieno romaani tässä kuitenkin on kyseessä, ja sekin on myönnettävä että Jyväskylää tuli katsottua vähän toisella silmällä kirjan lukemisen takia. Enkä kaupungissa jotain maagista on, vaikka osa siitä onkin peittynyt kammottavien uusien rakennusprojektien alle.

Ja vielä tämä lienee todettava: "Teoksesta on painettu kaksi versiota, joiden loppuratkaisut poikkeavat toisistaan, eikä lukija voi tietää, kumman loppuratkaisun hän on käsiinsä saanut." Minulle sattui blanc-versio tarinan lopusta, ja pidin siitä kyllä enemmän kuin rouge-versiosta jonka netistä luin.

PS. Julkaisin muutaman valokuvan Jyväskylästä myös Light Scrape -blogissani.