Michel Faber: The book of strange new things

Michel Faber kirjoittaa erikoislaatuisia, tekisi mieli sanoa kieroonkasvaneita romaaneja. Tässä kirjassa on muodollisesti tieteiskirjallisuuden juoni, kertomus kristitystä lähetyssaarnaajasta joka lähtee levittämään sanaa vieraalle sivilisaatiolle jollain kaukaisella planeetalla toisessa aurinkokunnassa, mutta loppujen lopuksi kirjassa on kyse aivan muusta asiasta: The book of strange new things (Canongate, 2014; ISBN 978-1-78211-406-2).



En tiedä pyrkiikö Faber edes sen kummempaan uskottavuuteen tarinallaan, jossa ohimennen sivuutetaan tähtien välisessä matkustamisessa tarvittava teknologia ja paljon muitakin asioita, kun taas arkipäiväiseen elämään saadaan kulumaan sivukaupalla tekstiä jossa ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään.

Ja tapahtuuko romaanissakaan mitään sen kummempaa kuin että lähetyssaarnaajaksi lähtenyt mies joutuu miettimään, mitä hän oikein on tekemässä ja miksi, ja millainen ihminen hän on, kun jätti vaimonsa ja oman elämänsä noin vain matkustaakseen kummallisesti käyttäytyvien olentojen pariin.

Niin, se vielä lienee sanottava, että samaan aikaan Maapallolla sivilisaatio on romahtamaisillaan, mutta tämäkin asia sivuutetaan romaanissa, ikään kuin sillä ei olisi sen kummempaa merkitystä. Ja tästä juuri syntyy romaanin erikoislaatuinen lumous, joka sai sen lukemaan alusta loppuun, huomattavasta sivumäärästä (585) huolimatta.

Michel Faber: Lihaa ja verta

Tämä Michel Faberin romaani osoittautui oudoksi, kiehtovaksi, luontaantyöntäväksi. Teoksen voisi sanoa olevan jännäri, tieteiskirjallisuutta, fantasiaa, kauhua. Varsin erikoislaatuisella tavalla tässä pureudutaan ihmisyyden ytimeen, ulkopuolelta käsin: Lihaa ja verta (Tammi, 2001; suom. Juhana Rossi; ISBN 951-31-1984-X).



Teoksen päähenkilö Isserley on omituisen näköinen nainen, joka ajelee autollaan ympäri Skotlantia, poimien kyytiinsä lihaksikkaita miesliftareita. Mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sillä saalistamisesta tässä on kyse, ja ihmisistä saalistamisen kohteena, ja samalla on kyse siitä mikä tekijä on se joka tekee ajattelevasta olennosta inhimillisen, ja mikä taas määrittää olennon eläimeksi, jota voi kohdella miten tahansa.



Faberin kirjan alkupuoli pimitti lukijalta paljon siitä mitä tapahtuu eräänlaisen kielipelin avulla, mutta kun sitten tapahtumien todellinen luonne alkaa avautua, vähällä oli etten jättänyt kirjaa kesken, sen verran pahalta alkoi tuntua. Ja voisiko sanoa että kasvissyönti alkoi tuntua entistäkin houkuttelevammalta tavalta suhtautua ruokaan.