Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle

Osmo Soininvaara sivaltaa terävästi niin oikealle kuin vasemmalle, niin eteen kuin taaksepäin, kuvauksessa suomalaisen järjestelmän tilasta, säästelemättä itseäänkään: Jäähyväiset eduskunnalle (Teos, 2015; ISBN 978-951-851-649-4).



Blogissaan Soininvaara on käynyt läpi kirjansa eräitä lukuja, kommentoiden tekstiään muun muassa näin: "Toista mieltä olevat taas eivät ole sanoneet mitään, tuskin edes tervehtineet."

Pakko on myöntää, että Soininvaaran näkemys eduskunnan, hallituksen ja valtioneuvoston välisestä suhteesta osuu moneen otteeseen herkullisesti maaliinsa, toki Soininvaaran omaa asiantuntemusta painottaen, asioissa jotka hänelle itselleet ovat tärkeimmiksi koettuja.

Esimerkkinä se, missä määrin hallinto perustuu (tai oikeammin: on perustumatta) rationaaliseen päätöksentekoon, jossa käytetään olemassaolevaa tietopohjaa tehokkaasti, järkevästi päätöksiä perustellen. Ja missä määrin olemassaolevat rakenteet, esimerkiksi lainsäädännön menettelyt, lopulta estävät järkevää ja kokonaisuuden kannalta perusteltua asioiden hoitamisen mallia.

Tätä kirjoittaessani teoksesta on Helmetissä 207 varausta, mitä voi politiikkaa käsittelevälle teokselle sanoa isoksi määräksi, ja epäilemättä tässä teoksessa on kestosuosikin aineksia.

Osmo Soininvaara: Vihreä politiikka

Kirjastosta lainaamani Osmo Soininvaaran kirja oli pakko palauttaa kolmen lainan uusimisen jälkeen, ja vähän hätäiseksi jäi sen lukeminen: Vihreä politiikka (Teos, 2012; ISBN 978-951-851-461-2).

Soininvaara kertoo kirjassaan mielenkiintoisesti vihreiden taustasta, niistä monenlaisista yhden asian liikkeistä jotka lopulta löysivät itsensä samasta puolueesta.

Ja tietenkin politiikkaa kirjassa on yllin kyllin, mutta jotenkin Soininvaara osaa kirjoittaa niin että hänen tekstinsä ei tunnu dogmaattiselta vaan on kuin hän osaisi katsoa omia ajatuksiaankin vähän etäännytetysti, kritiikkiä tarvittaessa viljellen.

Mitään ihmeempiä paljastuksia kirjassa ei ole tarjolla, mutta kieltämättä oli kiinnostavaa se miten pienistä asioista oli vihreiden menestys alkuaikoina kiinni: rekisteröityminen vaaleihin, lehtijuttu juuri ennen vaaleja, ... Ja kun sitten huomattiin, että muutkin ihmiset ovat valmiita äänestämään vihreitä, lähti kannatus nousuun.

Kun Soininvaara puhuu rikostuomioistaan, on kyse vähän toisenlaisesta aloitteellisuudesta kuin yleensä kun poliitikkojen rikoksista puhutaan: "Pääsin [rikostuomion saaneiden ehdokkaiden] listalle padon rakentamisesta Koijärvelle. Minulla on toinenkin tuomio. Se tuli Tampereen vanhan virastotalon valtauksesta. Paljolti sama porukka, joka oli tavannut toisensa Koijärvellä, valtasi yhdessä paikallisten aktivistien kanssa purku-uhan alaisen virastotalon Tampereelle. [...] Vanha virastotalo on yhä pystyssä, eikä kukaan enää ajattele sen purkamista."

Muutamaan otteeseen Soininvaara tiivistää näkemyksensä melko terävään muotoon: "Kokoomuslainen alkaa vihertää, kun oma kesämökkiranta on uhattuna." "Perussuomalaisten tarjoamaa poliittista vaihtoehtoa on vaikea vastustaa, koska sellaista ei ole."

Ja kyllä kirjassa saavat osansa myös demarit (ehkä aivan erityisellä tavalla) niin kuin Keskusta, Vasemmistoliitto ja niin edelleen. Mutta mitenkään riitaa haastaen ei Soininvaara kirjoita, pikemminkin asioita monesta kulmasta tarkastellen, pohdiskellen, omia näkemyksiään samalla arvioiden ja kyseenalaistaen.

Soininvaaran kanssa on mukava olla asioista eri mieltäkin, sen verran hyvin hän kirjoittaa.

Vauraus ja aika

Jonkinlaisena sivistymättömyytenä kai voi pitää sitä, etten ollut lukenut yhtään Osmo Soininvaaran kirjaa. Hänen blogiaan ja lehtijuttujaan olen kyllä lukenut, mutta kovin täydellistä kuvaa lyhyet tekstit eivät Soininvaaran kyvyistä ajattelijana anna. Mutta nyt luin teoksen Vauraus ja aika (Teos, 2009), ja kyllä hyvältä tuntui.

Soininvaara analysoi terävästi ja globaalisti muun muassa tuloerojen merkitystä, erityisesti epäreiluuden kokemuksen näkökulmasta: "Epäoikeudenmukaisuus heikentää sisäistä luottamusta, ja se maksaa paljon. Aktiivisuus, joka tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa muuttuisi yhteiseksi hyväksi, suuntautuukin rikollisuuteen, kerjäämiseen tai hyödyttömään kaupusteluun."

Tässä yhteydessä Soininvaara tuo esille sen hyvinvoinnin, jonka globalisaatio on suomalaisille tuottanut. Ikävä kyllä tämä jää helposti globalisaation tuomien sosiaalisten ongelmien varjoon. Jos suljemme ovia maailmalta, katoaa samalla osa hyvinvointimme perustasta.

Ja onko onnen tavoittelu samaa kuin laakereillaan lepääminen: "Onneksemme kaikki eivät nauti elämän haasteettomuudesta. Tyytymätön Sokrates on ainakin meille muille arvokkaampi kuin tyytyväinen typerys."

Entä sitten se että toiset ovat työttömiä ja toiset raatavat niska limassa? On alueita, joilla lisää osaajia ei saa kouluttamalla - korvaamattomuus estää työn jakamista. Mutta useinkaan näin ei ole - tai tarvitse olla: "Korvaamattomuus ei ole vain henkilökohtainen ominaisuus, vaan se voi syntyä myös asemasta organisaatiossa. [...] Paremmat mahdollisuuden menestykseen onkin organisaatiolla, joka onnistuu tehtävien delegoinnissa ja käyttämään hyväksi usealle eri henkilölle hajaantunutta osaamista. Tehtävä ei ole helppo, mutta juuri se erottaa menestyvät organisaatiot muista."

Mikä riemastutti oli se, että Soininvaara on kehitellyt optimointialgoritmeja, ja kuvaa kirjassa erinomaisen maanläheisellä tavalla miten globaalin optimointialgoritmin tulisi toimia (lokaalit vs. globaali optimi) ja mitä haasteita tällaisen algoritmin kehittämiseen liittyy. Jep!

Mielenkiintoisia ajatuksia löytyi myös kilpailun keinotekoisesta käyttöönotoista alueilla joissa markkinoita tai resursseja on rajoitetusti ("nollasummakilpailu"): "Päällekkäiset, niukalle asiakasmäärälle samaa palvelua tuputtavat kilpailijat syövät vain toistensa tulosta ilman, että asiakkaiden tästä ylitarjonnasta kokema hyöty vastaa ylimääräisiä panostuksia. Ylitarjontatilanteelle on ominaista, että huomattava osa yrityksessä tehdystä työstä menee asiakkaiden hankintaan."

Tässä yhteydessä voi miettiä esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen avaamista kilpailulle. Kannattaako? Hmmm...

Yhteenveto: Aivan erinomaista pohdiskelua, ja vaikka en ole tulkinnoista aina samaa mieltä, Soininvaaran kunniaksi on sanottava että hän pohtii asioita monesta eriävästä näkökulmasta. Älyllistä rehellisyyttä.