Informaatio, tieto ja yhteiskunta - filosofinen käsiteanalyysi

Ilkka Niiniluoto kirjoitti jo 1989 kirjan niistä sekaannuksista, joita liittyy informaation ja tiedon käsitteisiin. Teos on erinomaisen kiinnostava vielä tänäänkin, kun tiedosta, tietoyhteiskunnasta ja sen sellaisesta puhutaan harva se päivä: Informaatio, tieto ja yhteiskunta - filosofinen käsiteanalyysi (Hallinnon kehittämiskeskus, Edita, 1996; 5. täydennetty painos; ISBN 951-37-1997-9).

Niiniluodon kirja on mukavan yleistajuinen, vaikka ei haittaakaan vaikka olisi jossain vaiheessa lueskellut filosofian historiaa tai Shannonin informaatioteoriaa. Mutta kaikki olennainen asiaan liittyvä löytyy näiden kansien välistä mukavan selkeällä ja mutkattomalla tavalla esitettynä. Rivien välistä voi toki halutessaan löytää tieteenfilosofisia kannanottoja ja tulkintoja.

En tarkkaan muista, millaista keskustelua tiedosta käytiin 1980-luvun lopussa, mutta silloin oli jo esillä termi tietoyhteiskunta, josta vähän myöhemmin tuli isojenkin kehittämishankkeiden iskulause.

Ongelmana oli se, ettei kukaan oikein tuntunut ymmärtävän, mitä tieto, informaatio, data ja sen tapaiset termit tarkoittavat. Tai oikeammin: miten monia merkityksiä näillä termeillä on, varsinkin suomen kielessä joka on onnistunut erityisen hyvin tuottamaan terminologisia sekaannuksia. (Esimerkiksi sopivat englannin kielen sanat data, information, knowledge ja message.)

Ja entä mitä tarkoittaa termi ”tietotyöläinen” – onko kyse tietotekniikasta vai jonkin asian syvällisestä ymmärtämisestä?

Näin Niiniluoto: ”Ongelmallista on tällöin se, että uuden informaatioteorian teknisenä terminä sanalla ’informaatio’ ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Vielä sotkuisemmaksi tilanne tulee siksi, että tieto-sanaa on ryhdytty käyttämään myös sellaisissa yhteyksissä, joissa totuuden ja perusteltavuuden vaatimusta ei tarvitse tai edes voi soveltaa. Esimerkkinä tästä ovat sanat ’tietokone’ ja ’tietojenkäsittely’.”

No, nyttemmin tietojenkäsittelystä on päästy IT:hen, informaatioteknologiaan, mutta terminologinen sekaannus ei ole tästä tainnut hellittää.

Niiniluoto toi esille mainion havainnon: ”Popperin tieteenfilosofian perusoivalluksena onkin ollut se, että totuus ja informaatiosisältö ovat vastakkaisiin suuntiin vetäviä tieteen tavoitteita. Totuuden vaatimus olisi helppoa toteuttaa triviaalisti ehdottamalla loogisesti heikkoja, epäinformatiivisia ja todennäköisiä teorioita. Rohkeus informatiivisten hypoteesien esittämisessä merkitsee epätodennäköisyyttä, riskiä totuuden suhteen.”

Niinpä tieteen päämärän voi määritellä näin: informatiivinen totuus.

Kirjan loppupuolella Niiniluoto esittää taulukon tiedon tulevaisuuden eri mahdollisuuksista, missä vaihtoehdot ovat ”lintukoto”, ”fundamentalistinen yhteiskunta” ”valistuksen yhteiskunta”, ”tietotaito-yhteiskunta” ja ”kulutusyhteiskunta”. Kulutusyhteiskunnan skenaario näyttää dominoivan näinä päivinä: mainonta jyrää, kulutus on keskiössä ja menestymistä toitotetaan itseisarvona.

Tarkemmin ajatellen

Ilkka Niiniluoto ja Juha Sihvola toimittivat artikkelikokoelman Tarkemmin ajatellen - kansakunnan henkinen tila (Gaudeamus, 2008). Teos on kirjoittajaryhmän viides, ja varsin ansiokasta pohdintaa se sisältääkin.

Niiniluoto kirjoittaa onnen tavoittelusta seuraavasti: "Ihminen moraalisena olentona ei voi vain tavoitella omaa etuaan etsimällä itsestään menestyjää ja sisäistä sankaria, vaan hyvä elämä toteutuu yhteiskunnassa, joka yksilön vapautta kunnioittaen pyrkii hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakautumiseen." Tuntuu siltä, että tässä lauseessa on kiteytettynä kirjan kantava teema, ja hieno teema se onkin.

Juha Kuisma kirjoittaa myyttisestä Karjalasta, ja tuo tässä yhteydessä esille karjalaisuuden merkityksen ihmisarvon ymmärtämiselle: "Evakkotien kokenut mummo välittää vielä lapsenlapsilleenkin sen, että kenelle tahansa voi ilman omaa syytä käydä miten tahansa, ja siksi ihmisiä pitää kohdella tasaveroisina ja lähimmäisiä ja naapureita pitää auttaa."

Mainio on myös havainto, että myyttisen Karjalan näkökulmasta nykyinen Suomi on se utopia, joka toteuttaa Karjalan vision: täällä asiat toimivat ja ihmisillä on hyvä elää.

Paavo Löppönen pohdiskelee myyttejä suomalaisessa kulttuurissa, erityisesti sitä kapitalismin ongelmaa että valtavat ihmisjoukot joutuvat alistumaan ehtoihin, jotka estävät heitä käyttämästä olennaisia inhimillisiä kykyjään.

Tästä aiheesta löytyy mainio analyysi Raghuram G. Rajanin palkitusta kirjasta Fault Lines: How Hidden Fractures Still Threaten the World Economy (Princeton University Press, 2010). Rajan osoittaa, että maailmaa hätkähdyttänyt finanssikriisi ei johtunut ahneiden pankkiirien tai muutamien poliitikkojen virheistä, vaan taustalla on USA:n järjestelmässä vallitseva perustava ongelma.

Suurella osalla USA:n väestöstä ei ole mahdollisuuksia parantaa omia elinolosuhteitaan. Merkittävin tekijä tässä on koulutusjärjestelmän toimimattomuus. Peruskoulu ja lukio antavat vajavaiset valmiudet edetä koulutuksessa. Tämän lisäksi koulutuksen kustannukset ovat räjähtäneet. Edes keskiluokan ihmisillä ei ole enää varaa tarjota lapsilleen sellaista korkeakoulutason koulutusta, joka auttaisi etenemään elämässä.

Niinpä... USA:ssa koulutusjärjestelmän ongelmat estävät ihmisiä parantamasta elinolosuhteitaan. Meillä Suomessa on syytä olla ylpeitä että vastaavaa ei ole päässyt tapahtumaan - ainakaan vielä!

Yhteenveto: Erinomainen, ajatuksia herättävä artikkelikokoelma.

Kaikki evoluutiosta

Ihan kaikki evoluutiosta? No, ei sentään ihan kaikea, mutta hyvä kirja tämä on, vuoden 2009 Tieteen päivien evoluutio-teeman pohjalta laadittu Kaikki evoluutiosta (toim. Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto ja Ilari Hetemäki; Gaudeamus, 2009).

Kirjoittajat ovat tutkimuksen ykköskaartia, eikä oikeastaan haittaa että kaikki eivät kirjoita omasta spesiaaliteetistaan vaan oman tieteellisen erityisalueensa ulkopuolella olevista aiheista. Ehkä on niinkin, että kun kirjoittaa vähän oudommasta teemasta, asiat joutuu selvittämään itselleen uusin silmin, ja tekstistä tulee harvinaisen selkeää tieteen popularisointia. Tästä on hyvä esimerkki Mikael Forteliuksen artikkeli ihmisen sapientoitumisesta.

Evoluutiolla ei ole päämäärää, eikä kaikki ole "järkevää". Hyvä esimerkki on metsä: "Puiden muotoja ei voi ymmärtää, ellei ota huomioon sitä, että kukin puu yrittää päästä pois toisten varjosta. [...] Jos latvus on lopulta kymmenen tai vaikkapa viidenkymmenen metrin korkeudessa, puiden taistelu valosta muuttuu entistä intensiivisemmäksi. [...] Mutta kuka tästä hyötyy? [...] Kohti valoa kurottavat puut ovatkin samanlainen hölmöläisjoukko kuin yleisö, jonka jäsenistä muutama nousee seisomaan nähdäkseen paremmin lavalle."

Kirjassa on monta, enemmän tai vähemmän saman suuntaista määritelmää elämälle, joista tämä oli virkistävä: "Elämä on pienten kalvopussien eli solujen sisälle rajautunut monimutkainen kemiallinen järjestelmä, joka pystyy jatkuvasti uudistumaan, tuottamaan itsestään uusia kopioita."

Kirjassa pohditaan ruokavalion merkitystä, erityisesti lihansyöntiä ja kiven työstämistä: "Oliko käärmeen Eevalla tarjoama hedelmä itse asiassa lihakimpale?"

Entä sitten kulttuurievoluutio? "Kulttuurievoluutio poikkeaa darwinistisesta biologisesta evoluutiosta siinä, että sillä on tyypillisesti lamarckilaisia piirteitä: hankitut kulttuuriset ominaisuudet voivat periytyä suoraan jälkeläisille. [...] [K]ulttuurievoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin biologinen evoluutio."

Erityisen antoisa oli Arto Mustajoen artikkeli kielen evoluutiosta, mikä tuntuu äärimmäisen kiehtovalta aiheelta. Kielikysymykset ovat usein hankalia, ja kehitys voi olla hämmentävää: "Espanjan koillisrannikolla puhuttava katalaani on Euroopan unionin suurin vähemmistökieli. Osa sen puhujista väittää kuitenkin puhuvansa valencian kieltä. [...] EU:n perustuslaista julkaistiin kaksi versiota, toinen katalaaniksi ja toinen valenciaksi. Ne olivat kieliasultaan täysin identtiset."

Mustajoki antaa positiivisen kuvan englannin käytöstä tilanteessa jossa "puhujat turvautuvat molemmille vieraaseen kieleen yhteisenä välittäjäkielenä". ELF (English as a lingua franca) on tuoreiden tutkimusten mukaan mainettaan paljon parempi: "Kun lähdetään puhujien viestintätarpeista, epätäydelliseltä ja virheelliseltä vaikuttava kielimuoto osoittautuukin tehokkaaksi kommunikaatiovälineeksi. [...] Kun puhujat samalla ovat tietoisia vieraan kielen käyttämisen aiheuttamista väärinkäsitysten riskeistä, he panostavat puhumiseen ja ymmärtämiseen paljon enemmän kuin puhuessaan äidinkieltään."

Yhteenveto: Monitieteinen, monipuolinen ja hyvin kirjoitettu katsaus evoluutio-aihepiiriin.