Veera Vaahtera: Sattumalta sinun

Veera Vaahteran yliopistomaailman puitteisiin sijoitettu viihderomaani ei kulje yhtään hassummin, vaikka onkin pullollaan melkoisia karikatyyrejä akateemisen maailman ihmisistä: Sattumalta sinun (Tammi, 2015; ISBN 978-951-31-8222-9).



Uneliaan filosofian laitoksen viimeiset hetket ovat käsillä, ellei toiminta muutu, ja melkomoisen mahdottoman urakan romaanin päähenkilö Karoliina saa eteensä. Yksi laitoksen tutkijoista ei suostu lähtemään kodistaan homeongelmien pelon vuoksi, toinen taas nukkuu lähes kaiket päivät. Ja laitoksen johtaja olisi mieluummin kukkakauppias kuin töissä yliopistossa.

Muutaman kerran hymyilytti leveästi, se on myönnettävä.

Riemastuttavan hauska tarina elämän oikullisuudesta! Mitä jos kaikkea ei voikaan hallita? Mitä tapahtuu, jos päästää huolistaan irti ja antaa elämän kuljettaa? Karoliinan elämässä alkaa uusi vaihe, kuten akateemisen pätkätyöläisen uralla usein aiemminkin. Hän on jättänyt pitkäaikaisen poikaystävänsä Villen ja saanut mielenkiintoisen työprojektin filosofian laitokselta. Karoliina panee tuulemaan yliopiston käytävillä, mutta mitä kiivaammin hän yrittää uudistaa laitoksen luutuneita käytäntöjä, sitä voimakkaampaa vastustusta hän kohtaa. Muutoksia jarruttavat myös ex-anoppi, jonka mielestä Karoliinan ja Villen olisi syytä palata välittömästi yhteen, sekä siviilipalvelusmies Matias, joka suhtautuu Karoliinan hankkeisiin aivan liian rennosti.

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon viihteellinen alter ego, jonka viimeisin romaani on Rakkautta, vahingossa (2013). Vanhatalo-Vaahtera asuu vanhassa Raahessa, 1800-luvun hirsirakennuksessa, joka toimi aikoinaan henkikirjoittajan talona. Kirjailijan tärkein vapaa-ajan harrastus onkin opetella käyttämään sorkkarautaa, porakonetta ja tapettiliisteriä.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Suorastaan ihmetyttää, että Veera Vaahteran viihderomaani tuli paitsi lainattua kirjastosta, myös luettua: Kevyesti kipsissä (Tammi, 2016; ISBN 978-951-31-8919-8).



Lainaamiseen syynä oli lähinnä se, että kirjan päähenkilö on koukussa lukemiseen, enkä olisi uskonut tämmöistä aihetta viihdekirjan lähtökohdaksi.

Tarina oli melkolailla ennalta-arvattava, mutta oli mukana jonkin verran yllätyksiä ja eritoten arkipäivän kommelluksista kumpuavaa elämänmakuista huumoria. Vaahteran romaaneja voisi lukea enemmänkin.

Lotta on hiljainen lukutoukka, jonka rauhallinen arki muuttuu, kun hän murtaa jalkansa ja löytää itsensä makaamasta jalka kipsissä sisarensa sohvalta. Oleskelu eloisan pariskunnan nurkissa tuntuu ylivoimaiselta, mutta pian Lotta oivaltaa, että myös oikeilla ihmisillä - ei vain romaanihenkilöillä - voi olla toisilleen tarjottavaa. Hilpeänhauska kertomus introvertista sinkkunaisesta.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Luettuani Len Deightonin romaanin Usko ja Cormac McCarthyn romaanin Menetetty maa tuntui että tarvitsen jotakin kevyempää, jotain vaihtelua äijämeiningistä. Ja vaihtelua tarjosi Veera Vaahteran viihteellinen romaani Rakkautta, vahingossa (Tammi, 2013; ISBN 978-951-31-7134-6).

En tiedä miksi tämän kirjan aikoinaan kirjastosta lainasin, olisiko se ollut esillä jossain hyllyssä tai olisinko jopa varannut sen, mutta pitkään se kyllä lukemista odotti. Mutta kun sitten tartuin kirjaan, osoittautui se mukavan nopealukuiseksi, ja viihdyttäväksikin.

Ja lisäksi sain aiheen käyttää tässä kirja-arviossa tunnisteita hömppä ja chick lit, mikäs sen mukavampaa.

Kirja kertoo miesystäväänsä Ottoon pahasti pettyneestä Pihlasta, joka pakenee Helsingistä Lappiin, Tornionjokilaaksoon, odottamaan lapsen syntymää mummolta perinnöksi saamassaan talossa.

Kirjassa on humoristinen kertomisen sävy, jossa vastoinkäymisistä jotenkin aina löytyy se valoisampi puoli, ja samalla puhutaan isoista kysymyksistä ihmissuhteissa, kuten äitiydestä, parisuhteesta, ystävistä ja elämän epävarmuudesta.

Romaanin ihmishahmot ovat kaikki vähän karikatyyrejä, mikä tähän tyylilajiin sopii, ja ehkä on tyylilajiin kuuluva edellytyskin, mutta ei tämä silti tunnu ihan muoviselta ja valmiiksi pureskellulta. Etelä ja pohjoinen kohtaavat, samoin menneiden sukupolvien elämäntapa ja 2000-luvun meininki.

Vähän tässä romaanissa oli samanlaista lupsakkuutta kuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajassa. Ja en minä tästä romaanista kyllä yhtään mieltäni pahoittanut, oikein mukavaa oli sitä lukea.