Kaikki irti arjesta

Leif C. Andersson, Ilari Hetemäki, Riitta Mustonen ja Ari Sihvola ovat toimittaneet monipuolisen artikkelikokoelman Kaikki irti arjesta (Gaudeamus, 2011), joka pohjautuu Tieteen päivien teemaan vuonna 2011. Kirjassa huippututkijat pohtivat arjen olemusta monesta näkökulmasta, hauskasti ja käytännönläheisesti.

Kirjassa on monenmoisia isoja ja pieniä oivalluksia. Tämmöinen aihe oli tunteiden ilmeneminen aivoissa, liittyen siihen miten visuaalista informaatiota prosessoidaan. Näin kirjoittavat Lauri Nummenmaa ja Mikko Sams: "[I]ihmiset, joiden näköaivokuori on tuhoutunut, eivät koe näkevänsä yhtään mitään. Tästä huolimatta he kykenevät arvaamaan heille esitettyjen kasvokuvien ilmeitä. Tämä johtuu siitä, että tunnetiedon alustava käsittely ei vaadikaan näköaivokuorta vaan siihen riittää mantelitumake."

Entä sitten "artefaktien maailma", siis työkalut ja lelut. Ilkka Niiniluoto toteaa, että tekniikka on vanhempi kuin "viisaaksi" kutsuttu ihmislaji, sillä "evoluutiossa ihmistä edeltäneet ihmisapinat [...] ryhtyivät jo ainakin pari miljoonaa vuotta sitten käyttämään puu- ja kiviesineitä työvälineinä". Ja kehitys on kehittynyt: "tekniikka laajeni ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta myös ihmisten keskinäisten suhteiden alueelle".

Päivi Törmä pohdiskelee datamäärien haastetta: "Ennen riitti, kun näperteli valokuvat albumiin. Lopputulosta oli sitten mukava katsella ja pakottaa vieraatkin katsomaan. Miten tulevaisuudessa voitaisiin muokata ihmisten iloksi sitä datamassaa, joka suurimmaksi osaksi makaa kovalevyillä?"

Ja sitten on vielä serendipisyys - tieteen onnenkantamoiset. Hannu Salmi pohtii oivaltamisen ilmiötä: "Oivaltaminen ei ole vain luovien nerojen yksinoikeus. Vaikuttaa siltä, että serendipisyyden periaatetta voidaan käyttää myös arjen oppimisessa. [...] Ihminen, joka näkee arjessakin vain sitä, mitä ennakolta odottaa, ei voi oivaltaa uutta. Monet tieteelliset keksinnöt eivät olekaan pelkän syvällisen ajattelun tulosta vaan hyvin tehtyjä havaintoja: ei pidä ennakkoluuloisesti kieltäytyä näkemästä tosiasioita, jotka levittäytyvät eteemme."

Kaikki evoluutiosta

Ihan kaikki evoluutiosta? No, ei sentään ihan kaikea, mutta hyvä kirja tämä on, vuoden 2009 Tieteen päivien evoluutio-teeman pohjalta laadittu Kaikki evoluutiosta (toim. Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto ja Ilari Hetemäki; Gaudeamus, 2009).

Kirjoittajat ovat tutkimuksen ykköskaartia, eikä oikeastaan haittaa että kaikki eivät kirjoita omasta spesiaaliteetistaan vaan oman tieteellisen erityisalueensa ulkopuolella olevista aiheista. Ehkä on niinkin, että kun kirjoittaa vähän oudommasta teemasta, asiat joutuu selvittämään itselleen uusin silmin, ja tekstistä tulee harvinaisen selkeää tieteen popularisointia. Tästä on hyvä esimerkki Mikael Forteliuksen artikkeli ihmisen sapientoitumisesta.

Evoluutiolla ei ole päämäärää, eikä kaikki ole "järkevää". Hyvä esimerkki on metsä: "Puiden muotoja ei voi ymmärtää, ellei ota huomioon sitä, että kukin puu yrittää päästä pois toisten varjosta. [...] Jos latvus on lopulta kymmenen tai vaikkapa viidenkymmenen metrin korkeudessa, puiden taistelu valosta muuttuu entistä intensiivisemmäksi. [...] Mutta kuka tästä hyötyy? [...] Kohti valoa kurottavat puut ovatkin samanlainen hölmöläisjoukko kuin yleisö, jonka jäsenistä muutama nousee seisomaan nähdäkseen paremmin lavalle."

Kirjassa on monta, enemmän tai vähemmän saman suuntaista määritelmää elämälle, joista tämä oli virkistävä: "Elämä on pienten kalvopussien eli solujen sisälle rajautunut monimutkainen kemiallinen järjestelmä, joka pystyy jatkuvasti uudistumaan, tuottamaan itsestään uusia kopioita."

Kirjassa pohditaan ruokavalion merkitystä, erityisesti lihansyöntiä ja kiven työstämistä: "Oliko käärmeen Eevalla tarjoama hedelmä itse asiassa lihakimpale?"

Entä sitten kulttuurievoluutio? "Kulttuurievoluutio poikkeaa darwinistisesta biologisesta evoluutiosta siinä, että sillä on tyypillisesti lamarckilaisia piirteitä: hankitut kulttuuriset ominaisuudet voivat periytyä suoraan jälkeläisille. [...] [K]ulttuurievoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin biologinen evoluutio."

Erityisen antoisa oli Arto Mustajoen artikkeli kielen evoluutiosta, mikä tuntuu äärimmäisen kiehtovalta aiheelta. Kielikysymykset ovat usein hankalia, ja kehitys voi olla hämmentävää: "Espanjan koillisrannikolla puhuttava katalaani on Euroopan unionin suurin vähemmistökieli. Osa sen puhujista väittää kuitenkin puhuvansa valencian kieltä. [...] EU:n perustuslaista julkaistiin kaksi versiota, toinen katalaaniksi ja toinen valenciaksi. Ne olivat kieliasultaan täysin identtiset."

Mustajoki antaa positiivisen kuvan englannin käytöstä tilanteessa jossa "puhujat turvautuvat molemmille vieraaseen kieleen yhteisenä välittäjäkielenä". ELF (English as a lingua franca) on tuoreiden tutkimusten mukaan mainettaan paljon parempi: "Kun lähdetään puhujien viestintätarpeista, epätäydelliseltä ja virheelliseltä vaikuttava kielimuoto osoittautuukin tehokkaaksi kommunikaatiovälineeksi. [...] Kun puhujat samalla ovat tietoisia vieraan kielen käyttämisen aiheuttamista väärinkäsitysten riskeistä, he panostavat puhumiseen ja ymmärtämiseen paljon enemmän kuin puhuessaan äidinkieltään."

Yhteenveto: Monitieteinen, monipuolinen ja hyvin kirjoitettu katsaus evoluutio-aihepiiriin.