Janwillem van de Wetering kirjoittaa dekkareita, joissa joskus tuntuu että rikoksia ratkovien etsivien kiemuraiset kuviot ovat enemmän pääosassa kuin varsinainen rikos ja sen selvittäminen. Ja huumoria, sitä riittää näissä myös, mistä on mainio esimerkki dekkari Tappava äly (Viihdeviikarit, 1989; 2. painos; suom. Aino Harjula; ISBN 951-611-131-9).
Poliisikaksikko Grijpsta ja de Gier törmäävät outoon tilanteeseen, kun Amsterdamin kanavassa hukkumaisillaan oleva mies ei haluakaan tulla pelastetuksi vaan kamppailee hurjasti pelastajiaan vastaan.
Tästä käynnistyy outojen tapahtumien sarja, jossa näennäisesti erillisistä tapahtumista alkaa kasautua yhteen kuuluvien palasten kokonaisuus.
Tämä dekkari oli varsin erinomainen kuvaus parivaljakon Grijpsta ja de Gier erikoislaatuisesta yhteistyöstä, jossa aika ajoin ei tunnu olevan päätä ei häntää mutta kummallisella tavalla tarina joka tapauksessa auki keriytyy.
Ja mitä tästä lyhyestä, 188-sivuisesta kirjasta opimme? Ehkä sen, että tekojensa seuraukset on syytä tiedostaa, ja että elämä on kovin kummallinen asia, ei pidä luottaa siihen että on oikeutettu mihinkään.
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Tappava äly
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Oikukkaat miljoonat
Janwillem van de Wetering käynnistää huiman reissun eri puolille maailmaa romaanissa Oikukkaat miljoonat (WSOY, 1992; suom. Hanna Tarkka; ISBN 951-0-17941-8). Vanha herra Sobryne kuolee, ja ikään kuin lähtölahjana hän järjestää perillisilleen mysteerin: kahdesta miljoonasta guldenista katoaa puolet jonnekin.
Perikunta keksii, että kadonneen miljoonan voisi saada takaisin liiketoimilla, joissa tarvitaan alkupääoman lisäksi oveluutta ja riskinottokykyä. Kirjassa mennään Amerikkaan pörssissä keinottelemaan, kokeillaan huumebisneksen arkipäivää (hyvä että hengissä selvitään) ja yritetään rikastua Kiinassa postimerkeillä. Helppoa ei ole.
Melko mukavasti van de Wetering tarinaansa pyörittää, kyllä tämä vähintäänkin välipalaksi kelpaa, pahimpaan dekkarinnälkään. Ja loppuratkaisu, sellainenkin on, tosin ei ehkä hirveän yllättävä.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Komisario Saiton pieni satori
Janwillem van de Wetering kirjoitti 11 rikoskertomuksen sarjan, jossa nuori komisario Saito selvittää vaikeita tapauksia Kiotossa: Komisario Saiton pieni satori (WSOY, 1989; ISBN 951015900X). Varsin uskottavasti van de Wetering kuvaa Japania, vaikka toisaalta paikoitellen näkee realismin uhraamista tarinan palvelukseen.
Saito on melkoisen taitava ratkomaan rikoksia, jopa siinä määrin että hänen esimiehensä päättävät pitää häntä silmällä, ja kerran jos toisenkin Saito joutuu tekemään selvää siitä, miten hän oikein sai rikostapauksen ratkottua.
Tarinat ovat kohtalaisen lyhyitä, mutta ne nivoutuvat toisiinsa, ja osa niistä kuvaa saman tarinan kahta eri puolta: rikosta ja sen ratkaisua.
Saitolla on käytettävissään mainio apuväline rikosten ratkaisuun, muinaisesta Kiinasta peräisin olevan lainvalvonnan käsikirja, joka tarjoaa yhdessä jos toisessa tapauksessa olennaisen vihjeen siitä mitä on todellisuudessa tapahtunut.
Eksotiikkaa, sitä tästä kirjasta löytyy, joskus uskottavuuden rajamailla, mutta yhtään hassumpi tämä dekkari ei ole.
perjantai 9. joulukuuta 2011
Kuolema kanavalla
Olenkohan aiemmin lukenut Janwillem van de Weteringin dekkareita? En ole siitä varma, sillä jotain tuttua tässä oli, vaikkakin se voi johtua ihan muista dekkareista. Mutta ei tämä kirja kyllä vailla ansioita ole: Kuolema kanavalla (WSOY, 1980).
Tämän kirjan pääosassa ovat etsivät Grijpstra ja de Gier, sekä "commissaris", heidän korkea-arvoinen esimiehensä. Tapahtumat käynnistyvät kummallisesta kuolemantapauksesta kanavan varrella, kun kuolleen miehen talosta löytyy antiikkia vähintään sadan tuhannen guldenin arvosta.
Kuoleman selvittelystä versoo omituisten sattumusten ketju, jossa ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Mutta hiljalleen Grijpstra, de Gier ja commissaris löytävät tiensä eteenpäin arvoituksen sydämeen, kukin omalla tavallaan.
van de Wetering viljelee dekkarissaan erikoislaatuista huumoria, joka hiukan muistuttaa Morse-dekkareita, joissa etsivä ajautuu väärästä teoriasta toiseen. Tässä kirjassa huumori on tiukemmin tarinaan kirjoitettua, sisäviritteistä, sillä etsivät tekevät pilaa itsestään ja toisistaan.
Vauhtiakin kirjassa riittää, vaikkakaan ei ylitsepursuavasti - jotain mietiskelevää tässä tarinassa kaiken kohelluksenkin keskellä on.
