Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

Jatkoin chick lit -kirjallisuuden lukemista tarttumalla Sophie Kinsellan romaaniin, jossa tarjoiltiin juuri sitä mitä kuvittelin tämän genren puitteisiin kuuluvan: Varsinainen talousihme (WSOY, 2008; suom. Ulla Selkälä; ISBN 978-952-459-834-7).



On liike-elämän huipulle noussut liikenainen, joka joutuu petoksen kierteeseen ja päätyy lopulta taloudenhoitajaksi nousukasmaiseen öykkäriperheeseen. Ja tietenkään hänellä ei ole minkäänlaisia valmiuksia toimia taloudenhoitajana, koska siivouksen ja ruoanlaiton on aina hoitanut joku muu hänen puolestaan.



Kohtalaista huumoria romaaniin on leivottu, eikä lukeminen nyt ihan pakkopullaa ollut, vaikka jälleen kerran koin olevani väärässä paikassa, ihan kuin olisin vahingossa eksynyt manikyyriin. Toisaalta Kinsella osaa kirjoittaa kohtalaisen hyvin, ja ennalta-arvattavasta juonesta huolimatta on mukaan tarttunut muutama aidosti näppärä huomio niin liike-elämän maailmasta kuin kotityön arjesta.

Ehkä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä voisi tarttua Kinsellan romaaneihin uudestaankin.

Taylor Stevens: Soluttautuja

Taylor Stevens esikoisromaani jyrähti käyntiin kuin Robert Ludlumin kirjoittamat Bourne-jännärit, ja romaanin sankarittaressa on jotain yhtä lailla kieron viehättävää kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogian Lisbeth Salanderissa: Soluttautuja (WSOY, 2012; suom. Ulla Selkälä; ISBN 978-951-0-38969-0).



Teoksen kirjoittajasta kerrotaan seuraavasti:

Taylor Stevens syntyi Children of God -nimiseen, Kalifornian hippiyhteisöltä vaikutteita saaneeseen apokalyptiseen lahkoon. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa eristettyä, liikkuvaa elämää liki kahdessakymmenessä maassa. Lahkon johtaja kielsi lähes kaiken kirjallisuuden lukemisen; koulun sijaan Stevens kerjäsi kaduilla ja 12-vuotiaana hänet ”vieroitettiin” vanhemmistaan. Vietettyään neljä vuotta Afrikassa hän alkoi suunnitella karkaamista perheensä kanssa. Nykyään hän asuu lastensa kanssa Dallasissa ja ihailee Robert Ludlumin jännäreitä. Stevensin sankarittareen on ujuttautunut osa kirjailijan omista hylätyksi tulemisen ja kodittomuuden tunteista.

Ja otetaan tähän vielä esittely kirjan tarinasta:

Hänen nimensä on Vanessa, mutta kutsumme häntä Michaeliksi. Hän näyttää upealta ja puhuu meidät ympäri 22 kielellä. Hän on häpeämätön ja kostonhimoinen, eikä hän pelkää lahjontaa, kiskontaa eikä väkivaltaa. Hänen käsissään olevat arvet eivät kieli itsetuhosta vaan halusta jäädä henkiin. Hän on soluttautumisen mestari ja paras lajissaan tulkitsemaan näkymätöntä tietoa ja poliittisia hierarkioita. Tehtävä, jonka myötä Michaeliin tutustumme, vie hänet lapsuutensa maisemiin Afrikkaan, Kameruniin ja Päiväntasaajan Guineaan etsimään öljypohatta Richard Burbankin adoptiotytärtä Emilyä.

Teos on nopealukuinen jännäri, eikä pyri muuta olemaankaan, mutta sellaisena täytyy kyllä kiittää Stevensin taitoa, varsinkin kun tämä romaani oli hänen esikoisteoksensa. Kuvaus Afrikan todellisuudesta tuntui henkilökohtaisesti koetulta, vaikkakin jännärin juonenkulun tarpeisiin viritetyltä.

Jatkoakin tässä romaanisarjassa on, mutta pakko on hengähtää, ei tämmöistä menoa jaksa yhtä mittaa kovin pitkään.