Alexander McCall Smith: The dog who came in from the cold

Alexander McCall Smith kertoo humoristista jännärityyppistä tarinaa, jossa on kyllä hyviä puolia, mutta joka ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa puoliväliä pitemmälle: The dog who came in from the cold (Abacus, 2011; ISBN 978-0-349-12321-9).



Sitä ei voi kieltää, etteikö teksti olisi hyvinkin herkullista, esimerkiksi tässä kohtauksessa kun sisarukset kohtaavat ja kumpikin miettii sitä miltä toinen vaikuttaa:

[...] Dear Berthy, he thought. So many things change in the world, but she always looks the same: same funny old jumper
and odd-looking skirt; same old weekend bag, a holdall that she had had for ages and ages and which Uncle Edgar bought to take to Madeira.

And Berthea, for her part, looking down the platform, saw her brother walking towards her and thought: Dear Terence! What a disaster area he is! That defeated old cardigan and those shoes with the Velcro fastenings. And his ghastly glasses. Oh dear! He must be the only Porsche driver in the world — in the whole world — who wears shoes with Velcro fastenings. What a distinction to have in this life.

Kirja kuuluu sarjaan "Corduroy Mansions", ja ehkä osasyynä teoksen kiinnostamattomuuteen oli se että sarjan lukeminen pitäisi aloittaa alusta. Joka tapauksessa tämä kirja ei ollut läheskään niin onnistuneen oloinen kuin Mma Ramotswe -dekkarisarja, joita olen lukenut jo puoli tusinaa kirjaa.

Teetä ja sympatiaa

Alexander McCall Smithin dekkarisarjan kymmenes osa jatkaa hahmojensa syventämistä. Kirja Teetä ja sympatiaa (Otava, 2011) vie Mma Ramotswen ja Mma Makutsin jalkapallon pariin, selvittelemään syytä siihen miksi jalkapallojoukkue Kalahari Swoopers alkoi pudota sarjataulukon huipulta jatkuvasti alaspäin.

Kuka pelaajista on syyllinen? Etsivät jututtavat joukkueen omistajaa herra Molofololoa, joukkueen kapteenia Ropsia, maalivahti Iso Mies Tafaa ja muita pelaajia.

Ja entä Mma Ramotswen pieni valkoinen pakettiauto, tuleeko viimein aika luopua siitä uuden ja hienon auton hyväksi? Mma Ramotswe etsii keinoa, jolla viimeisillään oleva auto saataisiin taas kuntoon.

Samalla pääsemme perehtymään korjaamon toisen apupojan, tähän asti nimettömän, elämään. Smith kertoo erään perheen tarinan Botswanasta, siitä millainen maa oli ja millaiseksi se on tullut.

Mutta löytyykö apua auto-ongelmaan? Ihan lopullisesti sinetöity ei pienen valkoisen pakettiauton kohtalo taida olla.

Smith on taitava kirjoittaja, teksti polveilee, pohtii, ja löytää arkisista asioista syvällistä ymmärrystä. Tai ehkä kyse on vain siitä, että Smith näkee arjen viisauden, sen merkityksen ihmiselle.

Tämä dekkarisarjan kymmenes osa oli terävämpää, iskevämpää kerrontaa kuin joissakin aiemmissa; toki mistään action-kirjallisuudesta ei voi puhua, mutta hahmoissa on hiukan totuttua enemmän särmää, ihmiset puhuvat toistensa ohi eivätkä kuuntele, ja solmussa olevia langanpäitä on melkoisesti.

Mutta teksti on selkeää, nautittavaa - erinomainen dekkari jälleen kerran Smithiltä. On varmasti lukijoita, joita Mma Ramotswe ja muut kirjan hahmot eivät millään tavalla puhuttele, mutta mitäpä se haittaa: kyllä tämä kirja lukijansa löytää.

Botswanan iloiset rouvat / Onni ja siniset kengät

Alexander McCall Smithin teokset Botswanan iloiset rouvat ja Onni ja siniset kengät (suom. Jaakko Kankaanpää) jatkavat Mma Ramotswen tarinaa. Kirjastossa nämä on luokiteltu jännitys-kategoriaan, mutta kovin paljon jännitystä kirjoista ei löydy, suunnilleen on kyse semmoisesta että joku ajaa autolla polkupyöräilijän kumoon tai siihen suuntaan.

Kirjasarja jaksaa kiehtoa, vaikka jonkin verran toistoa alkaa tässä vaiheessa sarjaa jo ilmetä. Kirjojen maailma tuntuu ajattomalta - Botswanassa aika tuntuu pysähtyneen tai ainakin etenevän toisin kuin länsimaissa.

Ajattomuus kävi ilmi siitäkin, että luin ensin pitkän pätkän myöhemmin ilmestynyttä teosta Onni ja siniset kengät ennen kuin kävi ilmi, että Botswanan iloiset rouvat esittelee uusia henkilöhahmoja eli siis kannattaa lukea ensin.

Smith pystyy yhä edelleen syventämään henkilöhahmojaan, vaikka jonkin verran toistoa ilmeneekin. Kannattaa varmaankin pitää jonkin verran väliä kirjojen lukemisen välillä, että ehtii unohtaa enimmät ja siten tarina tuntuu taas tuoreelta.

Kirjojen teemat ovat universaaleja, kuten kysymys siitä mitä sukulaisuus tarkoittaa, mitä kansakunta merkitsee ja miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa. Smith on realistinen optimisti ja tarttuu kipeisiin aiheisiin elämänmyönteisesti, etsien arkipäivän - afrikkalaista? - filosofiaa joka kumpuaa elämisestä juuri tässä hetkessä.

Ja vaikka kuolleen isän hautapaikan muisteleminen voi särkeä sydämen, voi onni löytyä yksinkertaisesti, vaikkapa uusista sinisistä kengistä.

Elämän kirkas keskipäivä

Olen Mma Ramotswe -dekkareissa jo viidennessä osassa. Teos Elämän kirkas keskipäivä on ehkä tähänastisista paras, ellei aivan ensimmäistä oteta lukuun.

Kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, vaikka ne erillisiä teoksia ovatkin, sillä henkilöhahmot kehittyvät ja saavat syvyyttä sarjan edetessä.

Tässä kirjassa tapahtuu monenlaista, muun muassa varakkaan liikenaisen sulhaskandidaattien kelvollisuuden arviointia, ja jälleen kerran Mma Ramotswe saa jännittää, pääseekö hän vihdoin sulhasensa kanssa naimisiin. Ja sitten on laskuvarjohyppy joka on vähällä tehdä hänestä lesken jo ennen naimisiin menoa.

Hieno ja hyvälle mielelle tekevä lukukokemus!

Kalaharin konekirjoituskoulu miehille

Olen jatkanut Mma Ramotswe -dekkarin lukemista. Sarjan neljäs teos, Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, jatkaa tarinaa. Ja jälleen edessä on kiemuroita, eikä hääpari vieläkään pääse naimisiin.

Mma Ramotswen palkkaama apulaisetsivä Mma Makutsi saa kirjassa ison roolin, kun hän keksii loistavan liikeidean: konekirjoituskoulu miehille. Ja käy ilmi, että Mma Makutsi on erinomainen opettaja ja kurssit myydään hetkessä loppuun. Nyt vihdoin Mma Makutsilla on varaa paremman asunnon vuokraamiseen, ja muutenkin elämä näyttää hyvältä.

Mutta ihan pilvetöntä ei Botswanassa ole tälläkään kertaa: Gaboroneen avaraan kilpaileva etsivätoimisto: "Uskokaan tutkimukset MIEHELLE!" No, kuten arvata saattaa, tästä tulee jonkin verran mielipahaa Mma Ramotswelle, mutta neuvottomaksi hän ei jää.

Ja lukija jää hyvälle mielelle, jälleen kerran.

Siveysoppia kauniille tytöille

Alexander McCall Smithin kirjoittama Mma Ramotswe -dekkarisarja vie lukijan Botswanaan, fiktiiviseen sellaiseen, ja kirja Siveysoppia kauniille tytöille (Otava, 2004) on mainio sarjan teos.

Smith löytää yhä uusia puolia päähenkilöistään, ja teemat ovat vakavia, tällä kertaa muun muassa masennus ja perhepiirin riidat.

Smith on ihmisen puolella, kuten hän asian ilmaisee Mma Ramotswen ajattelemana: "Jos tiesi, miltä toisesta tuntui, jos pystyi kuvittelemaan itsensä toisen asemaan, ei varmaankaan voinut enää satuttaa toisia. Silloin toisen satuttaminen olisi sama kuin satuttaisi itseään."

Dekkarisarja on myös hienovaraista länsimaisen elämänmuodon kritiikkiä, ja kehotus tutkimaan mitkä asiat omassa elämässä ovat todella arvokkaita. Ei hassumpaa dekkaristilta!

Naisten etsivätoimisto nro 1

Jotenkin kummallisesti kävi niin, että kaksi työkaveria lähes perä perää mainitsi tästä kirjasarjasta (kiitos, Kimmo ja Antti!), toinen rooibos-teen yhteydessä ja toinen kun puhuttiin kirjoista joista saa rauhallisen fiiliksen. Kyse on Mma Ramotswe -dekkarisarja ja sen ensimmäinen kirja, Naisten etsivätoimisto nro 1 - Mma Ramotswe tutkii (Otava, 2003), kirjoittajana Alexander McCall Smith.

Netistä kävi ilmi, että tämä kirja sai ilmestyessään aikamoista huomiota, ja hyvän vastaanoton kymmenosainen dekkarisarja on muutenkin saanut. Eikä ihme. Kuten työkaverini sanoi, kirjat ovat rauhallisia, melkein voisi sanoa että "pahin mitä tapahtuu on että joltakulta varastetaan polkupyörä". Mutta kyllä kirjoissa on ihmissyöjäkrokotiileja ja ilkeitä noitatohtoreita myös. Omaperäinen kirjoittaja Smith on: tämä on Afrikkaa, erilainen näkökulma ihmiskunnan alkukotiin.

Botswana on itselleni lähestulkoon tuntematon maa, mutta tässä kirjassa tulee aimo annos niin maantieteellistä (Kalahari) kuin historiallista (siirtomaa-aika) tietoa. Helppoa elämä ei ole ollut, ja kirja alkaa siitä kun päähenkilön isä kuolee kaivostyön aiheuttamaan keuhkotautiin ja jättää ainoalle lapselleen, Mma Ramotswelle, perinnöksi karjaa, jolla tämä ostaa talon ja perustaa etsivätoimiston.

Sen sijaan että kirjassa olisi yksi iso ratkaistava mysteeri, niitä on useita, toisiinsa limittyviä, mutta kyllä tässä jännitettä piisaa, sirpaleista huolimatta. Ja länsimaisittain jonkin verran hidas elämänrytmi tuo oman sävynsä tarinaan.

Suomennus on hyvää työtä, ja vaikka aluksi vierastinkin kirjoitusasua "rooibostee" niin kyllä siihenkin hiljalleen tottui.