Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen: Suomen luolat

Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen ovat tekijöinä tietokirjassa, jossa geologian aineistoihin limitetään tietoa luolien eliöstöstä, historiasta ja kansantarinoista: Suomen luolat (Salakirjat, 2015; ISBN 978-952-5774-80-1). Aineistonkeruu, tutkimukset ja maastokartoitukset: Aimo Kejonen, Tuomo Kesäläinen, Sakari Kielosto, Seppo I. Lahti ja Veli-Pekka Salonen.



En ole kovin moneen kirjassa mainittuun luolaan törmännyt, lähinnä Nuuksion suunnalta kirjaan poimittuihin kohteisiin sekä Torholan luolaan Lohjalla, jota tuli ihan mentyä varta vasten katsomaan.

Tietoa luolien muodostumisen prosesseista ja suomalaisten luolien ominaisuuksista löytyy kirjasta jopa hämmentävä määrä. Ilmiselvää on tekijöiden innostus aiheeseen ja sen eri näkökulmiin. Mytologiaa hipovat kirjan sisällöt eivät jaksaneet kiinnostaa, mutta jo pelkkä geologiaan kytkeytyvä sisältö vaatii pitkähkön rupeaman kirjan parissa vietettyä aikaa.

Kattava tietokirja kotimaamme luolamuodostumista. Teos esittelee tarkat tiedot Suomen luolien luokittelusta, syntytavoista, esiintymisestä ja koosta. Tärkeässä osassa, geologian lisäksi, ovat luolien eliöstö, historia ja kansantarinat.

Teos pohjautuu Helsingin yliopiston geologian ja paleontologian professori Veli-Pekka Salosen sekä geologien Aimo Kejosen, Sakari Kieloston ja FT Seppo I. Lahden vuonna 1982 aloittaman, edelleen jatkuvan luolaprojektin tallentamiin aineistoihin. Teos sisältää tiedot yli 1000 kotimaisesta luolasta. Tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi matkailun kehittämisessä, luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa ja useissa muissa tarkoituksissa.

Suomen luolilla on värikäs historia. Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat neandertalin ihmisiä, jotka asuivat 100 000 vuotta sitten Kristiinankaupungin Susiluolassa. Jääkauden jälkeen luolia ovat käyttäneet ihmiset läpi koko historian kivikauden asukkaista alkaen. Luolat ovat olleet pirujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, sotapakolaisten turvapaikkoja sekä metsästäjien ja kalastajien leiripaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo. Luolista 165 suurinta, geologisesti erikoisinta, historialtaan kiehtovinta ja matkailullisesti merkittävintä esitellään kuvin, kartoin ja ajo-ohjein.

J. G. Granö: Altai - vaellusvuosina nähtyä ja elettyä

J. G. Granö kertoo matkoistaan jylhissä Altain maisemissa tässä hienossa vuosina 1919 ja 1921 ilmestyneen teoksen uusintapainoksessa: Altai - vaellusvuosina nähtyä ja elettyä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993; ISBN 951-717-733-X).



Granöstä olin tätä ennen lukenut teoksen Sinisten maisemien mies - J.G. Granön tutkijantie 1882-1956, joka säväytti sekä hienoilla Granön ottamilla valokuvilla että tarinalla suomalaisesta tutkijasta joka oli aikansa huippua.

En Granön tarinaa sen kummemmin lähtenyt selvittelemään, kunnes sain ystävältä lainaan tämän kirjan, joka osoittautui aarreaitaksi.

Sen lisäksi että Granö oli erinomainen tutkija ja taitava valokuvaaja, osasi hän myös kirjoittamisen taidon. Kirja koostuu ikään kuin matkapäiväkirjan muotoon kirjoitetuista kuvauksista joissa tutustutaan Altain alueen luontoon, geologiaan ja ihmisiin.

Ja hyvinkin tarkkasilmäinen havainnoitsija Granö on, esimerkiksi hänen kuvauksensa retkillä mukana olleista oppaista olivat uskottavia ja osuvia, suorastaan tuli mieleen venäläisen klassikkokirjallisuuden kertomukset, esimerkiksi Gogol.

Granö ei liioittele tai turhia maalaile, mutta tarkoilla havainnoillaan ja osuvilla kuvauksillaan hän piirtää kuvan elämästä Venäjällä 1900-luvun alkupuolella, esimerkiksi siitä miten niukkaa elanto monin paikoin oli.



Eräänkin kerran hän sattui palkkaamaan itselleen oppaan joka ei tuntenut retken kohteena olevia seutuja ollenkaan, mutta pystyi Granöä haastattelussa kuitenkin hämäämään. Oppaaksi pääseminen oli tietysti iso juttu miehelle joka eli jatkuvassa nälässä, suorastaan nälkäkuoleman partaalla, sillä reissussa sai sentään ruokaa vatsaansa.

Niin, ja ne valokuvat: Granö totisesti osasi valokuvata. Maisemien lisäksi kirjassa on ihmisten muotokuvia, ja tässäkin Granö onnistuu kuvaamaan kohteensa tarkasti ja uskottavasti.

A. Geikie: Geologia

Tämä A. Geikien kirja on vanhin teos jonka olen Helmet-järjestelmän kautta lainannut: Geologia (K. E. Holm, 1879; suom. F. G. Bergroth). Teos oli iästään huolimatta kohtuullisen hyvässä kunnossa ja löytyi Pasilan kirjavarastosta.

Teoksessa on 138 sivua ja 63 puupiirrosta, ja sarjaksi mainitaan Luonnontieteen alkeiskirjoja.

Kuinka ollakaan, netistä löytyi aikoinaan ilmestynyt Uusi Suometar -lehden kirja-arvio teoksesta, se oli päivätty 27.12.1879. Arviossa sanotaan "jos kohta olisimme suoneet että alkuperäisiä tiedesanoja olisi käytetty useammin hänen sepittämiensä käännösten sijasta".

Taitaa olla niin, että termien suomentaminen on ikuisuuskysymys josta emme koskaan eroon pääse. Mutta kieltämättä oli vähän ihmeteltävä Bergrothin keksimiä uudissanoja, hyvää yritystä hänellä sinänsä oli mutta eivät nämä termi kyllä kieleen kaikilta osin vakiintuneet, osa toisessa muodossa (tulenperäinen vs. tuliperäinen), osa on kokonaan unohtunut (vedenluoma).

On vallan mainiota, että tämmöisen teoksen voi lainata nähtäväksi, tässä jos missä voi todeta että asiat muuttuvat, mutta toisaalta säilyvät myös samoina. Maailmaa yritämme yhäkin ymmärtää.

A. F. Tigerstedt: Geologia

Tämä A. F. Tigerstedtin teos on vanhimpia kirjoja joita olen Helmet-järjestelmästä lainannut, ja se löytyi Pasilan kirjavarastosta: Geologia (Weilin & Göös, 1894; suom. F. G. Bergroth).

Teoksessa on reilu 300 sivua, ja se kuuluu sarjaan Kansanvalistus-seuran luonnontieteellinen kirjasto, ja on sen toinen osa.

Lainasin teoksen, koska halusin nähdä miten suomen kielellä on geologiasta kerrottu reilu sata vuotta sitten. Eikä tämä hassummalta teokselta tunnu ollenkaan, jonkinlaisena aikansa kulttuuritekona kirjan suomentamista voinee pitää. Ja painoasussakaan ei ole moittimista, näinkään pitkän ajan kuluttua.

Teosta löytyy monin kappalein antikvariaateista, eli mitenkään harvinainen se ei ole, kansanvalistustyö on ilmeisesti levittänyt kirjaa tehokkaasti ympäriinsä.

Mielenkiintoista ajankuvaa löytyy kirjaan liimatuista Helsingin kaupungin kirjaston lainaussäännöistä, joissa muun muassa sanotaan, että "Kunnalle veroa maksavat henkilöt ja näiden vaimot saavat lainata takauksetta" ja "Kirjoja ei saa lainata koteihin, joissa sairastetaan tarttuvaa tautia".

Kirjan kirjoittamisen aikoihin geologia oli edistynyt tieteenä aimo harppauksin, ja käsitys aurinkokunnasta ja maailmankaikkeudesta kehittynyt jo hyvinkin pitkälle. Teoksen kieliasu tuntuu paikka paikoin hyvinkin modernilta, kun taas toisissa kohdissa tuntuu siltä kuin vanhatestamentilliset sävyt nousisivat esille.

Geologica - elävä ja muuttuva maapallo

Tässä on massiivinen ja värikäs teos maapallon monimuotoisesta ympäristöstä: Geologica - elävä ja muuttuva maapallo (Ullman, 2009; ISBN 978-3-8331-4381-6).

Yleistajuinen teos sopii myös lasten katseltavaksi ja selattavaksi hienon kuvituksen ansiosta. Teoksen julkaisija on Margaret Olds, toimittajana Loretta Barnard et al., ja suomentajana Eeva-Liisa Hallanaro.

Teos on niin iso, että sen lukeminen muuten kuin isolle pöydälle avattuna on lähes mahdotonta. Kansikuvaakaan en saanut skannattua kokonaan A4-skannerillani vaan jouduin tyytymään pieneen kaistaleeseen siitä.

Teoksen sisältö on jaettu helposti sulateltaviin aukeamiin, ja teoksen luvut ovat teemoja, esimerkiksi vuorista, vesiputouksista, luolista ja niin edelleen.

Teos kertoo tästä maapallostamme, sen geologiasta, ilmastosta, mantereista, pinnanmuodoista ja niin edelleen, unohtamatta myöskään eläimistöä ja kasvistoa. Teos on paketoitu suurta yleisöä houkuttelevaksi, osin jopa häiritsevässä määrin, sillä erityisen syvällisesti ei mitään aihepiiriä käsitellä, mutta tällaisenakin teos on kiinnostava ja vaikuttava.

Saimaan jääjärvet: Sininen hetki - yli 10 000 vuotta sitten

Matti Hakulisen teos askarrutti ja ihastutti: Saimaan jääjärvet: Sininen hetki - yli 10 000 vuotta sitten (Geomatti, 2009; ISBN 978-952-92-5219-0). Heti on sanottava, etten ymmärrä geologiasta juuri mitään, joten en osaa ottaa kantaa kirjan tieteelliseen tasoon. Mutta tarina siitä mitä jääkauden jälkeen Suomen alueella tapahtui, se on kiehtova maallikollekin.

Kirja kertoo Suomen esihistoriasta, siitä miten vesistöt muuttuivat jäätikön vetäytyessä jääkauden jälkeen yli 10 000 vuotta sitten. Erityisesti puhutaan Saimaan alueesta ja Salpausselästä, siitä miten jääjärvet syntyivät ja nopeasti katosivat.

Ihmetyttää kummastuttaa tämä Suomen esihistoria.

Ikuisesti nuori - Geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotishistoriikki

Olen viime kuukausina lukenut aika monta historiateosta ja historiikkia, teemoina muun muassa Suomen valtion kehittyminen, tiede ja tutkimus sekä tietotekniikka. Historiikkien joukossa on nostettava hattua tälle teokselle, joka on sopivan tiivis mutta samalla mainion selkeä ja konkreettinen: Ikuisesti nuori - Geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotishistoriikki (Geologian tutkimuskeskus, 2010; L. K. Kauranne et al.; ISBN 978-952-217-129-0).

Koska 125 vuoteen mahtuu hurjasti tapahtumia, poimin seuraavaan vain muutamia asioita, pyrkimättä erityiseen kattavuuteen.

Kirjassa tuodaan alkulehdillä esille senaattori J. W. Snellman. Hänellä oli merkittävä rooli Markku Kuisman historiikissa Saha, jossa kuvataan toista Suomen kannalta keskeistä teollistumisen aluetta, metsäteollisuutta.

Metsäteollisuus ja kaivosteollisuus kävivät kisaa suosituimmuudesta, ja alussa kaivosteollisuus oli vahvoilla. Mutta Snellman ajatteli että hakataan Suomesta metsät ja investoidaan rahat tulevaa varten. Sitten kyllä kävi ilmi, että metsäteollisuus ei kuitenkaan jäänyt väliaikaiseksi rahasammoksi, kuten Kuisma kirjassaan kertoo.

Kaivosteollisuuden osalta GTK:n historiikista käy ilmi Snellmanin suorasukaisuus, sillä hän totesi, "että jos Suomessa jotain on turhaa, niin se on Kaivoshallitus." Mutta pikku hiljaa 1800-luvun loppua kohden asiat kuitenkin kehittyivät.

Detaljina mainittakoon, että syysmyöhällä 1868 Rahapajan retkikunta löysi Ivalojoelta kultaa. Tästä syntyi valtaisa kultaryntäys, ja "Kaivoshallituksen geologisen toimiston henkilöstö joutui melkein henkilökohtaisesti valvomaan kullanhuuhdontaa."

Tutkimus oli tuotteliasta: "Vuosien 1885-1917 välisenä aikana ilmestyi vuosittain joka tutkijalta keskimäärin 54 sivua tieteellistä tekstiä."

Kun sota päättyi 1945, elämä virisi jälleen ja geologit palasivat toimiinsa: "Suomen maksettaviksi määrätyt ankarat sotakorvaukset pitivät kansan vuosikausia lähes yhtä kovilla kuin sota-aikana. Teollisuus tarvitsi runsaasti metalleja. Globaali raaka-aineiden puute ja valuuttapula vaativat löytämään malmeja kotimaasta. Valtio panosti lisää geologiseen tutkimukseen ja raaka-aineiden etsintään."

Tulosta myös saatiin: "[T]utkimukset johtivat lukuisiin malmilöydöksiin ja kaivoksiin. Näiden ansiosta Suomesta tuli 1960-luvulla pinta-alan ja väkiluvun suhteen laskien maailman ehkä viidenneksi malmirikkain valtio."

Mielenkiintoinen oli mainita siitä, että 1950-luvulla koulutettiin malmikoiria lohkare-etsijän avuksi. Kuitenkin menetelmä oli lopetettava sen työläyden ja kalleuden takia.

Historiikissa mainitaan Otanmäen kaivos, joka aloitti 1960-luvun alussa tuottamaan vanadiinia ja rautaa. Olen itse kotoisin Vuolijoen kunnasta, jossa kaivos toimi, ja sen merkitys kunnan taloudelle oli hyvin suuri. Samaten olivat suuria muutokset kaivoksen sulkemisen jälkeen.

Keväällä 1986 tapahtui kummia - "skintillometrin viisarit lyö tappiin", kerrottiin lennolta - ja pian selvisi, että Tshernobylin ydinvoimala Ukrainassa oli 26.4.1986 räjähtänyt. Tästä GTK sai ympäristönsuojelullisen pikatehtävän: kartoittaa maahamme kantautunut säteilysaaste. Nopeaa toimintaa!

GTK:n historiikki kertoo kyvystä mukautua tilanteisiin, niin vahvan kasvun aikaan kuin olosuhteissa jolloin resurssit ovat tiukilla ja on tavalla tai toisella sopeuduttava. Ja mikä erinomaisinta, historiikista puuttuu monelle vastaavalle teokselle tyypillinen organisaation "kilven kiillotus". Teoksessa puhutaan siitä mitä yhdessä on tehty ja tehdään ympäröivän maailman kanssa, yhdessä muuttuen ja kehittyen.

Historiikki katsoo myös tulevaan: "GTK:n kyky vastata tulevaisuuden haasteisiin rakentuu kulmakivistä. Ensimmäinen kulmakivi on henkilöstön osaaminen, tutkimus ja teknologia. Toinen kulmakivi on organisaation toimintatapa eli tiedontuotanto, tietovarannot ja tietoratkaisut, ja kolmas kulmakivi on asenne ympäröivään maailmaan eli palvelusuuntautuminen ja [pyrkimys] kokonaisvaikuttavuuteen."

Tässä yhteydessä käytetty termi "kulmakivi" on mukava oivallus. Ja kyllä noilla eväillä pitäisi tulevaisuudessa pärjätä.

Kirjan oikoluku ja taitto on huolellista työtä, ja erityisesti valokuvista tykkäsin, ne toivat konkretiaa ja ajan kuvaa teokseen. Sen huomasin, että sivulla 123 olevassa otsikossa lukee "2006-2005" kun pitäisi olla "2006-2009". Ja tuossa yllä lainaamassani tulevaisuus-kohdassa luki "pyrkimyksen" kun pitäisi olla "pyrkimys". Mutta nämä ovat pikkujuttuja, sisäinen pilkunviilaaja vain nosti päätään.

Yhteenveto: Kiinnostava katsaus GTK:n ja Suomen historiaan - ja mielenkiintoista pohdintaa tulevasta.