Saha

Prosessori Markku Kuisman kirja Saha (Siltala, 2011) kertoo siitä, kuinka sahateollisuus nosti "köyhän syrjämaan" moderniksi yhteiskunnaksi. Kuisman kirja on erinomainen tiedekirja, joka kertoo paitsi henkilöistä myös tapahtumien kytköksistä ja yhteyksistä toisiinsa, laajoja kehyksiä unohtamatta.

Kirja vilisee ihmisten nimiä, mutta jotenkin Kuisma onnistuu pitämään langat käsissään koko ajan, lukija ei joudu aprikoimaan miksi ja milloin kustakin asiasta kerrotaan. Toistoa on jonkin verran, mutta sekin on siinä määrin maltillista että auttaa lukijan pysymään kärryillä, eikä toisto hirveästi harmita.

Mistä johtunee, että tämä kirja kiehtoi tavattomasti kun taas koulun penkeillä en Suomen historiasta juurikaan piitannut? Ehkä se oli Kuisman kyky nostaa yleiset trendit ja muutosvoimat selkeästi esille menemättä puuduttavaan tapahtumien listaamiseen.

Sahateollisuus, sitten kun se vihdoin ja viimein alkoi vetää täydellä teholla, nosti Suomen vahvaksi yhteiskunnaksi. Ja vielä 1950-luvun alussa sahatavaralla, sellulla ja paperilla hankittiin yli 80 prosenttia Suomen vientituloista, melkoinen juttu. Eikä tämän teollisuuden merkitystä tulisi tänä päivänäkään aliarvioida.

Mikä Kuisman kirjassa on erityislaatuista on ehkä se, miten hän pystyy tuomaan esille oman aikansa toimijat äärimmäisen fiksuina, yritteliäinä ja erehdyksistä oppivina ihmisinä, jotka eivät yhtään kalpene tämän päivän Angry Birds -tyyppiselle yrittäjyydelle: globaalia asemaa tässä tavoiteltiin. Esimerkiksi rahoitusta haettiin maailmalta, muun muassa brittiläisistä, saksalaisista ja venäläisistä kauppahuoneista.

Mielenkiintoista oli myös se, miten aktiivisia suomalaiset toimijat olivat. Mukana oli toki muualta tulleita yrittäjiä, mutta nämä lähinnä kiihdyttivät kehitystä, jonka kansalliset toimijat laittoivat liikkeelle.

Kaksi kirjan toimijaa jäi erityisesti mieleen. Ensinnäkin teollisuus- ja metsäpoliitikko L. G. von Haartman, joka pyrki säännöstelemään metsäteollisuutta peläten Suomen metsien loppuvan alkuunsa. Muuta suurteollisuutta sen sijaan tuettiin: "[Haartman] oli ollut oikeassa korostaessaan metsävarojen keskeisyyttä ja kestävän kehityksen merkitystä. Hän oli silti väärässä uskoessaan teollisuuden edistyksen toteutuvan sahateollisuuden kuristuslinjalla."

Toinen mieleen painuva henkilö oli J.V. Snellman, joka kannatti maatalouteen perustuvaa kehitysmallia ja ajatteli että hakataan nyt metsät ja investoidaan rahat tulevaa varten: "[A]graarisen kehitysmallin kannattajat olivat puolestaan oikeassa nojautuessaan uudistuvaan maatalouteen ja metsäteollisuuden vuolaisiin vientituloihin. [...] Metsäteollisuus ei kuitenkaan jäänyt väliaikaiseksi rahasammoksi, jonka avulla maa oli nopeasti ja tuottoisasti raivattavissa metsistä sivistyksen hyväksi. Tässä Snellman hengenheimolaisineen oli väärässä."

Sekä Haartman että Snellman olivat väärässä koska käsitys Suomen metsävaroista oli virheellinen. Tähän toi Haartman lopulta korjausta käynnistäessään metsäntutkimusta, ja kun ymmärrys metsävarojen suuruudesta alkoi tarkentua, alettiin myös esteitä purkaa sahateollisuuden tieltä.

Mutta vielä nälkävuosiin 1866-1868 ei sahateollisuuden nousu ehtinyt vaikuttaa. Silloin koettiin Suomessa Euroopan mittakaavassa valtava nälkäkuoleman aalto.

Maailmantalouden suhdanteet ravistelivat Suomea vahvasti, ja vuoden 1873 kesällä kupla puhkesi, kun keinottelu johti pörssiromahduksiin Wienistä alkaen. Syksyllä New York romahti, ja noidankehä syveni syvenemistään. Aluksi puutavaralla oli vielä kysyntää, mutta tilanne synkkeni synkkenemistään, ja vuosi 1878 oli todella synkkä.

Näiden vuosien pitkä lama järjesti Suomen sahateollisuutta uuteen uskoon. Paljon elinkelpoistakin teollisuutta kaatui, mutta ne jotka tästä selvisivät olivat joka tapauksessa vahvoja toimijoita.

Maailmankauppa kehittyi. 1870-romahdus ja pitkä lama 1880-luvulta 1890-luvun alkupuolelle laskivat raaka-aineiden ja elintarvikkeiden hintoja. Parantuneet kuljetusyhteydet toivat yhä uusia edullisia tuotantoalueita markkinoille.

Jotenkin tästä kaikesta tulee sellainen ymmärrys, että nykypäivän "globalisaatio" on melko lailla tuttua suomalaisille. Näiden 1800-luvun lopun tapahtumien parissa pähkäiltiin, mitä kannattaisi tehdä, riskinottoa pyrittiin välttämään, mutta pikku hiljaa Suomi kaikesta huolimatta kasvoi kohti modernia yhteiskuntaa.

Merkillinen tarina, ja totta! Hieno kirja kerrassaan.