John Williams: Butcher's Crossing

John Williamsin romaani on länkkäri, jotakuinkin paras koskaan kirjoitettu: Butcher's Crossing (Bazar, 2016; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-207-5).



Mieleen tulee vain yksi toinen kirja, jossa länkkärin kuosissa kerrotaan yhtä lailla ihmisyyttä syvälle viiltävä tarina, ja se on Cormac McCarthyn pääteos, romaani Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta. No, muutamassa Elmore Leonardin teoksessa on myös kovaa yritystä, mutta ihan tällaiseen napakymppiin Leonard ei osu.

Kuten romaanissa Stoner John Williams ei selittele, vaan kertoo toteavasti asioista siten kuin ne tapahtuvat, ja lukija joutuu todistajaksi elämälle jota kirja kuvaa, ja kuvaus on sillä tavalla tiukasti osuvaa että välillä oli pakko pitää taukoja. Siinä määrin romaanin teksti tuntui hiertyvän lukijan nahan alle että tekstin lukeminen teki kipeää.

Kuvaus villin lännen viimeisistä ajoista on uljas kertomus ihmisen yrityksestä etsiä omaa olemustaan, tavoittaa omaa itseään, ja samalla kirja kertoo yhtä lailla hyvyydestä kuin pahuudesta, siitä miten ihminen yrittäessään elää elämäänsä ajautuu ristiriitaan maailman todellisuuden kanssa, tai sanoisiko niin että lukija joutuu todistamaan sitä kuilua joka on ihmisen tavoitteiden ja odotusten sekä häntä ympäröivän todellisuuden välillä.

Kansas, 1870. Nuori Will Andrews jättää yliopiston kesken ja saapuu pieneen Butcher's Crossingin kaupunkiin keskelle ei mitään. Hän haluaa kokea Ralph Waldo Emersonin innoittamana alkuperäisen suhteen luontoon, mutta keskilännen kovapintaisten miesten kansoittama onnenonkijoiden kaupunki vaikuttaa tylyltä. Andrews tutustuu pian mieheen, joka saa hänet vakuuttuneeksi Coloradon vuoristossa majailevasta valtavasta biisonilaumasta, jota kukaan ei ole löytänyt. Neljän miehen uhkarohkea retkikunta lähtee matkaan preerian halki. Raskas matka saa kuin saakin täyttymyksensä, kun miehet jäljittävät biisonilauman ja pääsevät tappamisen makuun. Ajantaju unohtuu, ja talvi pääsee yllättämään miehet.

Butcher's Crossing julkaistiin alun perin vuonna 1960. John Williamsin ylistetyn Stonerin tavoin se on löydetty ja saavuttanut menestyksen vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Tarina kulkee Butcher's Crossingissa toiseen suuntaan kuin Stonerissa, yliopistomaailma vaihtuu karkeaan, kovaan elämään lähellä luontoa. Williams kunnioittaa lännentarinan perinteitä ja tavoittaa jälleen paljaan ihmisyyden kuvauksen. Kirjan pelkistetty kerronta vavahduttaa lukijaa.

Janet Dailey: The rogue

Lainasin Janet Daileyn viihderomaanin puolivahingossa, sillä etsin Helmetistä historiallisia viihderomaaneja joiden nimessä on sana "rogue", ja tämä löytyi kirjaston kätköistä siinä samalla: The rogue (Piatkus, 1981; ISBN 0-86188-097-8).



Kirja on sijoitettu niin sanotusti Villiin länteen, mutta kovin villiä tämä länsi ei ole, sillä romaanissa liikutaan yhtä lailla autoilla ja lentokoneilla kuin hevosen selässä.

Jonkinlainen juonen tapainenkin romaanissa on, ja tarina muistuttaa aikalailla samoin otsikoituja historiallisia viihderomaaneja, joissa on yhtä lailla kyse perinnöistä ja vaikutusvallasta sekä ihmissuhdekoukeroista. Päähenkilöt inhoavat toisiaan, mutta eivät pysty pääsemään toisistaan eroon vaikka minkä tekisi, ja monenlaisten koettelemusten kautta hevostilan tytär ja tilanhoitaja lopulta löytävät toisensa.

Across the windswept plains of Nevada, through sun-scorched days and starry nights, they fought an all-consuming attraction...

Proud, willful, and beautiful, Diana clashes head-on with Holt Mallory, the man who runs her father's ranch. But his son arouses her pity, and she opens her arms to the motherless child. Then a wild, white stallion ravages the ranch's brood mares. Diana joins the hunt for this mighty beast, and finds herself hunted -- by Holt whose powerful passion she knows she cannot resist.

Cullen Bunn ja Brian Hurtt: The sixth gun, book 3 - Bound

Cullen Bunn ja Brian Hurtt tarjoilevat lisää villiin länteen Pohjois-Amerikan sisällissodan aikoihin sijoitettua kauhusarjakuvaa, jossa yliluonnolliset oliot ja esineet kamppailevat maailman kohtalosta: The sixth gun, book 3 - Bound (Oni Press, 2012; ISBN 978-1-934964-78-1).



Tämä villi keitos erilaisia tyylilajeja kuplii aika ajoin yli laitojen, ja tarinassa on ammottavia aukkoja, mutta kieltämättä tällaisessa pähkähullussa kertomuksessa kuudesta outoja kykyjä omaavasta aseesta on oma vino logiikkansa. Luin sarjakuvan pitämättä juuri taukoa edellisestä teossarjan osasta, ja yliannostus uhkasi, mutta sainpa kuin sainkin luettua pläjäyksen loppuun asti.

Cullen Bunn ja Brian Hurtt: The sixth gun, book 2 - Crossroads

Cullen Bunn (kirjoittaja) ja Brian Hurtt (kuvittaja) tarjoavat erikoisen sopan sarjakuvaa, jossa on yhdistetty lännentarinaa, fantasiaa, jännityskertomusta ja kauhutarinaa, ja jollain kummallisella tavalla tämä soppa aika ajoin jopa maistuu: The sixth gun, book 2 - Crossroads (Oni Press, 2011; ISBN 978-1-934964-67-5).



Mitähän sarjakuvan genreä tässä tarinassa ei olisi käytetty hyväksi, sitä pohdin, kun mukana on hiukan koomisiakin elementtejä, romantiikkaakaan unohtamatta. No, melkoinen pläjäys tässä on toimintaa, ja kuten kirjan nimestä käy ilmi, tarinassa varioidaan legendaa tienristeyksestä jossa voi saada kontaktin tuonpuoleisiin pahoihin henkiin, ja tietenkin voodoo-aiheista teemaa on tällaiseen keitokseen annosteltava roppakaupalla.



Melko laajamittaista tarinaa tässä pohjustetaan, ottamalla aiheita lähestulkoon kaikilta kirjallisuuden osa-alueilta, kopioiden ja lainaten ja varastaen, mutta melko omaperäiseen tyyliin. Piirrosjälkikin on mallikasta, eli kyllä tätä kelpaa katsella.

Cullen Bunn ja Brian Hurtt: The sixth gun, book 1 - Cold dead fingers

Cullen Bunn on kirjoittanut ja Brian Hurtt piirtänyt tämän kauhusarjakuvan, jossa esiintyy monenmoista yliluonnollista olentoa, ja aivan erityisesti kuusi "kirottua asetta", jotka antavat kantajalleen erikoisia kykyjä: The sixth gun, book 1 - Cold dead fingers (Oni Press, 2011; ISBN 978-1-934964-60-6).



Kirjassa yhdistellään villin lännen kuvastoa fantasiamaisiin elementteihin, niin että lopputuloksena on sillisalaatti josta on vähän vaikea ottaa selvää. Mutta kohtalaisen omaperäinen tämä paketti on, keskiössään amerikkalaisten tavaton into aseisiin ja niiden käyttöön välienselvittelyssä.

Scott Snyder, Stephen King, Rafael Albuquerque ja Dave McCaig: Amerikan vampyyri 1

Scott Snyder ja Stephen King ovat kirjoittaneet tämän 1920-luvun Amerikkaan sijoitetun vampyyritarinan, jonka piirtäjänä on Rafael Albuquerque ja värittäjänä Dave McCaig: Amerikan vampyyri 1 (Egmont, 2011; ISBN 978-952-233-408-4).



Kannessa oleva Stephen Kingin nimi oli varmaankin se syy, joka sai sarjakuvakirjaan tarttumaan. Tarina limittää yhteen monia erilaisia tyylilajeja, muun muassa salapoliisitarinaa ja länkkäriä, mutta jotenkuten tämä soppa kuitenkin toimii, yllättävistä aineksista huolimatta, tai ehkä juuri niiden ansiosta.

Morris: Lucky Luke - 1951-1954

Minulta löytyy kirjahyllystä toistakymmentä Morrisin Lucky Luke -albumia, mutta en ole niitä pitkiin aikoihin lukenut, enemmänkin ne ovat kuluneet jälkikasvun käsissä. Kirjastossa oli esillä kovakantinen sarjakuvakirja johon on kerätty vanhimpia Lucky Luke -tarinoita, ja pakkohan se oli ottaa lainaan: Lucky Luke - 1951-1954 (Egmont, 2004; suom. Annukka Kolehmainen ja Sirpa Alkunen; ISBN 952-469-286-4).



Teoksessa kerrotaan erityisesti siitä, mikä oli Daltonin veljesten todellinen kohtalo ja miten he päätyivät Morrisin albumeihin Lucky Luken vastustajiksi ja kiusanhengiksi.

Aika mainioita nämä tarinat ovat. Näissä tämän kirjan versioissa on enemmän todellisuuspohjaisia juttuja ja vähemmän huumoria kuin niissä kirjoissa jotka itselläni löytyvät kirjahyllystä.

Doug Wildey's Rio - the complete saga

Itseoppinut taiteilija Doug Wildey elätti itsensä piirtämällä, ja näissä lännentarinoissa hän kirjoitti, piirsi ja tekstasi, eli teki kaiken alusta loppuun: Doug Wildey's Rio - the complete saga (IDW Publishing, 2012; ISBN 978-1-61377-210-2).



Kirjassa on 288 sivua, eli mikään kevyt teos tämä ei ole, ja lännensarjakuvien ystäville tässä on juuri sitä itseään, tarinoita villistä lännestä, rautatien tulosta, lainsuojattomista, intiaaneista. Jotenkin tässä tuntee palaavansa ajassa taaksepäin, niihin vuosiin kun tällaisia tarinoita tuli luettua enemmänkin.

Robert B. Parker: Resolution

Robert B. Parker jatkaa lännentarinaa, joka jäi romaanin Appaloosa lopussa siihen että parivaljakko Cole ja Hitch lähtivät omille teilleen. Nyt Hitch toimii saluunan järjestysmiehenä 1880-luvun amerikkalaisessa pikkukaupungissa jossa käydään valtataistelua: Resolution (Corvus, 2013; ISBN 978-1-84887-346-9).



Panokset kovenevat kovenemistaan, ja Hitchillä alkaa olla tiukat paikat, kunnes hänen ystävänsä Cole ilmaantuu paikalle. Cole on jättänyt lainvartijan hommat ja yrittää selvittää, miltä maailma tuntuu ilman lakiin perustuvaa toimivaltaa. Olisiko ystävyys sellainen voima jonka varaan voisi rakentaa elämänsä?

Parker kirjoittaa napakasti, ja monin paikoin dialogi rullaa eteenpäin niin tuiman tiukasti ettei paremmasta väliä. Mitään suurta kaunokirjallisuutta tämä ei ole, mutta länkkäriksi vallan mainio.

Robert B. Parker: Appaloosa

Jotenkin tuli fiilis, että voisi lukea länkkärin tai pari, ja niinpä kirjastosta tarttui mukaan Robert B. Parkerin lännentarina, josta on tehty samanniminen elokuvakin: Appaloosa (Corvus, 2009; ISBN 978-1-84887-343-8).



Kirjan sankarit, jos tätä parivaljakkoa sellaiseksi voi sanoa, ovat pyssymiehet Virgil Cole ja Everett Hitch, jotka ovat toimineet yhdessä jos toisessa paikassa rauhoittamassa väkivaltaisuuksia. Kun Appaloosan lainvartija ja hänen apulaisensa tapetaan, saavat Cole ja Hitch kutsun laittamaan kuriin väkivaltaa käyttävä tilanomistaja Randall Bragg.

Mitenkään erityisen omaperäinen tämä länkkäri ei ollut, mutta Parker osaa tiiviin sanomisen taidon, ja parivaljakko Cole ja Hitch ovat melko erikoinen yhdistelmä. Cole ei ole kouluja käynyt, mutta lukee paljon kirjoja, ja Hitch taas on entinen ammattisotilas joka toimii ikään kuin Colen omatuntona ja kotiopettajana.

Sen verran näppärästi tarina kulki, että pistin saman tien kirjastosta varaukseen kirjasarjan seuraavan osan.

Stephen King: Fall of Gilead

Stephen King Musta torni -kirjasarjassa olen päässyt neljänteen osaan, jossa vihdoin tapahtuu se mitä on edellisissä kirjoissa jo ennakoitu, pyssymiesten valtakunnan tuho: Fall of Gilead (Marvel, 2010; ISBN 978-0-7851-2951-6).



Kauhistuttavaa ja fantastista, se lienee ollut tekijöiden tarkoituksena. Mutta olen alkanut yhä enemmän vierastaa näitä tarinoita, jotain epäilyttävää ja kovin vierasta tuntuu tässä paketissa olevan. Ja samalla myös tuntuu siltä, että tarinat ovat vain komeaa pintaa ilman sen kummempaa viestiä lukijalle. Mitä tekijät (ja Stephen King) oikein haluavat lukijalle sanoa?

Stephen King: Treachery

Stephen Kingin Musta torni -kirjoihin perustuva sarjakuvakirja jatkaa pyssymiesten tarinaa. Tämä on sarjan kolmas osa: Treachery (Marvel, 2008; ISBN 978-0-7851-3574-6). Juonen on laatinut Robin Furth, käsikirjoituksen Peter David ja kuvituksen Jae Lee ja Richard Isanove.



Sarjan toinen osa tuntui välityöltä, jossa ei ollut paljonkaan sisältöä, mutta tässä kyllä jo oli, vaikka ei tätäkään nyt erityisen syvälliseksi voi sanoa. Pyssyleikeistä puhutaan, ja samalla myös hyökkäyksen uhasta, ja siitä miten elämässä tehdään valintoja ja mihin ne johtavat. Niin, ja tietenkin petoksesta, siitä tässä on kyse, juonimisesta jonka tarkoituksena on nitistää pyssymiesten taistelukyky keinoja kaihtamatta.

En tiedä millaisia Kingin kirjoittamat Musta torni -romaanit ovat, mutta hiukan keskenkasvuiselta tämä sarjakuvakirja vaikutti, jälleen kerran, vaikka piirrosjälki onkin omalla tavallaan ihan hienoa. Mutta onko tässä "lopunajan" kauhufantasiassa muuta kuin komea pinta, sitä en osaa sanoa.

Stephen King: Musta torni. II - Pitkä kotimatka

Stephen Kingin romaaneista ja hahmoista tehty sarjakuvakirja oli ulkoasultaan ja kuvitukseltaan vaikuttava, mutta sisältö ei ollut erityisen kiinnostava: Musta torni. II - Pitkä kotimatka (Egmont, 2008; suom. Kari Salminen; ISBN 978-952-469-886-3).



Kirjassa Roland kumppaneineen pakenee takaa-ajajia, samalla kun Roland joutuu vastakkain itse Purppurakuninkaan kanssa. Piirrosjälki oli sinänsä vaikuttavaa, mutta tarina, siinä ei tuntunut olevan kovinkaan paljon syvällisempää sisältöä. No, ehkä vielä jatkan sarjassa eteenpäin, jospa tämä tästä vielä kiinnostavaksi muuttuu.

Stephen King: Musta torni. I - Revolverimiehen alku

En ole lukenut Stephen Kingin Musta torni -sarjan teoksia, mutta sitten huomasin että sarjasta on ilmestynyt myös sarjakuvatoteutus, joten eipä muuta kuin lainaan ensimmäinen osa, joka on suomennettukin: Musta torni. I - Revolverimiehen alku (Egmont, 2008; ISBN 978-952-469-885-6). Suomentajana on Jouko Ruokosenmäki, suomennus perustuu osittain Kari Salmisen romaanikäännöksiin.



Kirjan kuvitus on komeaa, joskin ehkä osin turhankin tyyliteltyä, mutta kyllä tässä oma hohtonsa on. Kun en romaaneja ole lukenut, en pysty sanomaan missä määrin tämä kirja tekee oikeutta varsinaiselle tarinalle, mutta ihan selkeältä tarinan kokonaisuus tuntui, joskin ehkä vähän lapselliselta.



Sivuja sarjakuvakirjassa on 240, ja moni kirjan sivuista oli pikemminkin yksi iso kuva kuin monesta ruudusta koostuva tarinan katkelma. No, toimii tämä näinkin, vaikkakin joskus kuvitus tuntui itsetarkoituksellisen hienostelevalta ja lukijaa kosiskelevalta.

Se miten tässä kirjassa ihannoidaan aseen käyttöä ja sotimista, se taas on asia erikseen. Mistähän johtuu että olen tullut viime aikoina lukeneeksi paljon sotaisia sarjakuvia - ehkä syynä on se että se on niin monen sarjakuvan aiheena.

Petri Hiltunen: Kalkkaro 4 ja 5 - Heimonsa vartija

Jatkoin Petri Hiltusen Kalkkaro-sarjakuvalehtien lukemista. Sellaista Tex Willer -tyylistä nostalgiaa näissä pienissä sarjakuvalehdissä on, mutta ei sen enempää: Kalkkaro - Heimonsa vartija (Lempo, 2012; ISSN 2242-8089).

Kalkkaro-sarjakuvalehtien numeroissa 4 ja 5 seikkaillaan New Orleansin voodoo-kulttuurin tunnelmissa, eksytään suolle ja yritetään selvittää mitä oikeastaan on tekeillä. Tähän taisi lopahtaa into lehtien lukemiseen, vaikka tarina jäikin melkoiseen cliffhanger-tilanteeseen numeron 5 lopussa.

Kalkkaro 2 ja 3 - Heimonsa vartija

Jatkoin Petri Hiltusen Kalkkaro-sarjakuvalehtien lukemista, eikä tämä mitenkään hassumpaa kerrontaa ole, vaikka aika ajoin mietin onko tässä kyse kliseistä vai nostalgiasta: Kalkkaro - Heimonsa vartija (Lempo, 2012; ISSN 2242-8089).

Kalkkaro-sarjakuvalehtien numeroissa 2 ja 3 jatkuu seikkailu zombi-hahmojen maailmassa, tässä ollaan Villissä Lännessä yhtä lailla kuin New Orleansin voodoo-kulttuurin pauloissa. Pieniä välipaloja nämä kirjaset ovat, mutta kyllä niissä oma viehätyksensä on, paluuta vanhan ajan lännentarinoihin tässä tehdään.

Cormac McCarthy: Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta

Cormac McCarthy on moneen kertaan palkittu ja kiitelty amerikkalainen nykykirjailija, ja tämä on hänen pääteoksensa: Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta (WSOY, 2012 ; suom. Kaijamari Sivill; ISBN 978-951-0-38568-5).

Länkkäri tässä on kyseessä, voisi ajatella, sillä 1850-luvun Amerikkaan sijoittuvaa lännentarinaa tässä muokataan uuteen uskoon. McCarthy kertoo nimettömäksi jäävän "pojan" tarinaa kiertolaisena eri puolilla länttä, jossa taistellaan niin intiaanien, amerikkalaisten kuin meksikolaistenkin kanssa, kaupunkien paikallisia asukkaita unohtamatta.

Kirjan takakannessa on lainaus tekstistä, jota voi hyvin pitää romaanin mottona: "Kun lampaat eksyvät vuorille, ne huutavat. Joskus tulee emo. Joskus susi."

McCarthyn teksti on konkreettista, toteavaa, usein lakonista, mutta aika ajoin se ryöppyää suurenmoisen runsaana ja rikkaana, kantaen koko tätä maailmaa kaikuina, kuvien kaleidoskooppina:

He pyydystivät hevosensa ja kääntyivät takaisin. Mikään ei siinä korkeassa erämaassa liikkunut paitsi tuuli. He eivät puhuneet. He olivat toisen ajan miehiä vaikka heillä oli kristityt nimet ja he olivat asuneet koko ikänsä erämaassa niin kuin heidän isänsä ennen heitä. Sodan he olivat oppineet sotimalla, miespolvet oli ajettu idän rannoilta mantereen yli, Gnadenhuttenin tuhkasta preerioille ja jokisuiston yli lännen verimaille. Vaikka maailmassa paljonkin oli salattua niin sen maailman rajat eivät sitä olleet, sillä se oli vailla äärtä ja määrää, ja siinä eli vieläkin kauheampia olentoja ja erivärisiä ihmisiä ja otuksia joita kukaan ei ole nähnyt ja silti mikään siitä ei ollut sen vieraampaa kuin oli oma sydän vieras heidän sisällään erämaineen ja petoineen.

Löysin teoksesta kirja-arvion, jossa selkeästi kuvataan kirjan keskeinen teema, taka-alalle vetäytyvän "pojan" ja valtaa itselleen kahmivan "tuomarin" välinen jännite. Tarinassa on paljon samaa kuin Joseph Conradin romaanissa Pimeyden sydän, mutta tämä tarina on vieläkin synkempi kuva yhteiskunnasta ja ihmisestä. Mutta toisaalta, jotakin lohdullistakin tässä on, kaikesta tavattomasta kärsimyksestä ja lohduttomuudesta huolimatta.

Mitä ihmisten pitäisi lapsilleen tehdä, siitä tässä teoksessa on kyse, ja myös siitä mitä lohtua on löydettävissä maailmasta missä varmaa on vain surkea loppu.

Kirjan takakannen lievetekstissä viitataan Harold Bloomin kirja-arvioon, jonka mukaan tuomari Holden on "koko amerikkalaisen kirjallisuuden kauhistuttavin hahmo".

Ehkä näin onkin, mutta kyse ei ole kauhuromaanin kauhistuttavuudesta, vaan jonkinlaisesta arkipäivän banaalista kauhistuttavuudesta yhdistettynä eräänlaiseen renensassineroon, joka haluaa dominoida kaikkia ympärillään olevia, määrätä siitä millainen maailma on ja miten sitä tulkitaan.

Potshot

Robert B. Parkerin kovaksikeitetty dekkari oli nopealukuista pikaruokaa, eikä sieltä terveellisimmästä päästä: Potshot (No Exit Press, 2001; ISBN 1-84243-032-7). Päähenkilönä on kovaotteisen yksityisetsivän prototyypppi Spenser, joka on esiintynyt myös tv-sarjassa ja tv-elokuvissa.

Bostonissa asuva Spenser joutuu tällä kertaa matkustamaan länsirannikon aavikolla sijaitsevaan Potshotin pikkukaupunkiin, jota vainoaa rikollisjengi ilman että paikallinen poliisi pystyy tekemään asioille mitään. Tästä kehittyy oikein ison mittaluokan välienselvittely, kun Spenser värvää avukseen sarjan aiemmissa kirjoissa esiintyneitä kovanaamaisia tyyppejä rikollisjengin kukistamiseen.

Oman käden oikeutta on tässä kirjassa runsain mitoin, samaten genreen kuuluvaa vallanpitäjien vähättelyä ja organisoituneella rikollisuudella pelottelua.

Jännää on, että Spenser-hahmoon kuuluu myös ajoittain osuvaakin standup-komiikkaa, ja että Spenser on kirjallisesti erittäin sivistynyt hahmo ja pudottelee klassikkotekstien lainauksia, esimerkkinä Robert Frostin runous. Ehkä tästä syystä jaksoin kirjan loppuun asti, vaikka muuten tarina on kyllä totaalisesti aivot narikkaan -tasoa.

Sistersin veljekset

Patrick deWitt on kirjoittanut lännentarinan, joka kyseenalaistaa koko genren ja samalla tuo siihen uusia merkityksiä: Sistersin veljekset (Siltala, 2012; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-952-234-060-3). Tappajakaksikko Sistersin veljekset, englanniksi "Sisters brothers", toteuttaa toimeksiantoa Kaliforniassa 1850-luvulla, kun kultakuume on iskenyt.

Kirja on vaellusromaani ja lännentarina, mutta samalla kirjassa pohdiskellaan elämän tarkoitusta. Veljeksistä vanhempi on toiminnan mies, joka käyttää nuoremman veljensä äkkipikaisuutta hyväkseen surmatöissä. Nuorempi veli taas on pohdiskeleva, tekojaan katuva, mutta samalla isoveljensä puolustaja.

Veljesten rakkaudesta tässä kirjassa on kyse loppujen lopuksi, ja samalla myös väkivallasta, ratsastamisesta, kullankaivajista ja kaiken maailman huijareista. Ja kyllä tässä kullan kiilto silmissä on ennen kuin tarina on loppuun asti kerrottu.

Monien lännenelokuvien asetelma on käännetty päälaelleen, kun päähenkilöksi on valittu paksumpi veljeksistä, hän joka on elämästä jotenkin syrjässä ja yrittää tehdä hyvää, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen veljensä manipuloimana turvautumaan väkivaltaan. Sankareista ei tässä puhuta, tai ehkä sittenkin, sillä loppujen lopuksi kirjassa on kyse siitä voiko oman elämänsä suunnan muuttaa.

Melko vino on tämän länkkärin maailmankuva, mutta samalla se on kuva tästä maailmasta jossa juuri nyt elämme. Opimmeko menneestä, tai tästä hetkestä, ylipäänsä mitään?

The complete western stories of Elmore Leonard

Aikamoinen tarinakokolema niin Elmore Leonardin kuin länkkäreiden ystäville: The complete western stories of Elmore Leonard (Weidenfeld & Nicolson, 2006; ISBN 0-297-84811-9).

Vaikka Leonardin romaaneja olenkin monta lukenut, sitä en tiennyt että hän aloitti uransa lännentarinoiden parissa, siitä syystä että niille oli kysyntää. Ja aikamoisia nämä tarinat ovatkin, ja samalla niistä näkee miten Leonard kehitti kirjoittajan kykyjään. Mestarin taidon näissä jo aavistaa.

Novellien pohjalta on myöhemmin tehty elokuvia, ja Bob Valdezin tarinasta syntyi Leonardin käsisssä myöhemmin myös romaani, ja aikamoisen tiivistunnelmainen se onkin.

Leonard kehittelee lännentarinoiden perusasetelmia sellaisiin suuntiin, jotka tusinalänkkäreissä jäävät haaveeksi. Näissä tarinoissa aavistaa jotain laajempaa ihmisyydestä, ja elämisen vaikeudesta.