perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pierre Lemaitre: Alex

Pierre Lemaitre jatkaa Verhoeven-dekkaritrilogiaansa romaanilla, jossa tulee pohdittavaksi kuka oikeastaan on rikollinen: Alex (Minerva, 2015; suom. Sirkka Aulanko; ISBN 978-952-312-167-6).



Teoksen kuvailuteksteissä annetaan jo ymmärtää aika paljon teoksen juonesta, mutta annettakoon se anteeksi, varsinkin kun itselläni on paha tapa luntata teoksen lopusta loppuratkaisu, mihin tälläkin kerralla sorruin. Mutta lukuintoa tämä ei vähentänyt, oikeastaan päinvastoin, siinä määrin merkillepantavan taitavasti Lemaitre romaaniaan rakentaa ja ihmishahmojaan kuvaa.



Ranskan suosituimman dekkaristin, Pierre Lemaitren, huikea trilleri Alex palkittiin ilmestymisvuonnaan 2013 The International Dagger -palkinnolla vuoden parhaana rikosromaanina. Palkinnon myöntää Crime Writers Association. Kirjan oikeudet on ostettu yli 20 maahan, ja sitä on myyty yksin Ranskassa 250 000 kpl.

Alex, 35-vuotias viettelevän kaunis nainen, kidnapataan ja ripustetaan ahtaaseen häkkiin sullottuna riippumaan tyhjän varastorakennuksen katosta. Hänet jätetään kitumaan kuoliaaksi ahneiden rottien odottaessa uhrin viimeisten voimien hiipumista. Sieppauksesta vihjeen saanut poliisi on avuton. Lunnaita ei pyydetä, uhria ei tunneta, johtolankoja ei ole. Kun poliisi lopulta löytää kiduttajan piilopaikan, on tyttö kadonnut. Kukaan ei tunnu edes tietävän kuka hän on.

Poliisi on koko ajan askelen jäljessä, kun sieppaajaltaan karannut Alex toteuttaa omaa suunnitelmaansa, jossa anteeksiannolla ei ole sijaa. Poliisipäällikkö Camille Verhoeven saa panna peliin kaikki vaistonsa ja intuitionsa selvittääkseen nuoren naisen todellisen identiteetin. Mitä pidemmälle tutkimukset edistyvät, sitä synkempänä piirtyy Alexin menneisyys - ja tulevaisuus.

Lemaitre eksyttää lukijan labyrinttiin, jossa uhri ja pyöveli vaihtavat paikkaa tämän tästä. Näkökulmien vaihdokset ja juonenkäänteet pitävät otteessaan täydellisen nerokkaaseen loppuratkaisuun saakka. Amerikkalainen tuotantoyhtiö Elberon Entertainment kuvaa teoksen pohjalta parhaillaan elokuvaa, jonka käsikirjoituksesta vastaa Pierre Lemaitre itse.



torstai 27. heinäkuuta 2017

Pierre Lemaitre: Irène

Tämä romaani on kolmas Pierre Lemaitren teos jonka lainasin kirjastosta, ja aloittaa jännäritrilogian, päähenkilönä ylikomisario Camille Verhoeven jolla on monenlaista murhetta taakkanaan: Irène (Minerva, 2016; suom. Sirkka Aulanko; ISBN 978-952-312-357-1).



Teosta voisi verrata esimerkiksi norjalaisen Jo Nesbøn dekkareihin, vaikka ihan yhtä yliampuvia juonikuvioita Lemaitre ei harrasta. Toinen vertauskohta voisi olla Fred Vargas, jonka komisario Adamsberg -teoksissa on samankaltaista paikoin viipyilevää tunnelmaa.

Kirja on melkoisen taitavasti kirjoitettu, ja paikoitellen teksti tuntuu kuin lukisi elokuvakäsikirjoitusta, mutta mukana on myös teoksen hahmojen välisiä ihmissuhteita pohtivaa tekstiä, tai oikeastaan pikemminkin voisi sanoa että eräänlaisesta pohdinnan hakemisesta on kyse, sillä kaikkea ihmisen elämässä ei sanoiksi voi pukea.

Tätä kirja-arviota kirjoittaessa olen lukenut myös trilogian kaksi seuraavaa osaa, ja todettava on että ansiokas kokonaisuus tässä on tarjolla, harvinaista herkkua dekkarien ystäville.



Irène on kirjallinen palapeli, jota kootessa niin lukija kuin ylikomisario Camille Verhoeven joutuvat todistamaan rikoskirjallisuuden klassikoista inspiroituvan sarjamurhaajan aikaansaannoksia. Camille Verhoevenin onnellinen elämä raskaana olevan Irène-vaimon rinnalla keskeytyy, kun Pariisin lähistöllä sijaitsevasta varastohallista löytyy kaksi paloittelumurhan uhriksi joutunutta naista. Murhaaja on yksityiskohtia myöten rekonstruoinut kohtauksen Bret Easton Ellisin kirjasta Amerikan Psyko. Vähitellen selviää, ettei veriteko suinkaan ole ensimmäinen laatuaan: sitä on edeltänyt peräti neljä murhaa, jotka on tehty tunnettuja rikosromaaneja jäljitellen. Ranskalainen lehdistö seuraa tiiviisti Kirjailijaksi kutsumansa tappajan tapausta, ja Verhoeven joutuu tahtomattaankin mediahuomion keskipisteeseen. Tuntemattoman rikollisen jahdista tulee Verhoevenille henkilökohtainen kamppailu, jossa vastassa on rikollinen, joka ei tunne onnellisia loppuja. Irène kuuluu samaan Camille Verhoeven -sarjaan, josta aiemmin on julkaistu suomeksi osat Alex ja Camille.



keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Reetta Muhonen ja Hanna-Mari Puuska: Tutkimuksen kansallinen tehtävä

Reetta Muhonen ja Hanna-Mari Puuska ovat toimittaneet artikkelikokoelman, jossa pohditaan muun muassa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tähän liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi poliittisen ohjauksen intressejä: Tutkimuksen kansallinen tehtävä (Vastapaino, 2014; ISBN 978-951-768-416-3).



Kirja on melkoisen vaativaa luettavaa, vaikka teksti sinänsä selkeää onkin. Kesälukemiseksi varmaankin raskaammasta päästä, mutta tutkijoiden toisiaan täydentävät näkemykset tarjoavat kiistämättä monenlaista pohdittavaa ja oivallettavaa.





Tutkimuksen kansallinen tehtävä -kirjassa tarkastellaan tieteellisten tutkimustulosten välittämisen ja hyödyntämisen mekanismeja sekä tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja sen mittaamisen ongelmia.

Tiedosta ja osaamisesta on tullut kansantalouksien kilpailuvaltteja, mikä on muuttanut myös tieteellisen tutkimuksen roolia. Hallitsevassa, talouden merkitystä korostavassa ajattelussa tutkimuksen vaikuttavuus ymmärretään tyypillisesti tutkimustiedon sovellettavuutena, esimerkiksi patentteina ja lisensseinä. Tutkimus halutaan sitoa entistä tiiviimmin osaksi kansallisia innovaatioita ja kasvua luovia rakenteita, ja tutkimusta suunnitellaan entistä enemmän niiden ehdoilla. Tutkimusta myös ohjaillaan poliittisin päätöksin, mikä rajoittaa tutkimuksen vapautta ja erityisesti kriittistä tutkimusta. Määriä painottavan, huippulehdissä julkaisemiseen ohjaavan tiedepolitiikan uhkakuvana on, että entistä hienompiin saavutuksiin yksityiskohtien ja metodien tutkimuksessa yltävät tutkija luovat samalla oman sisäisen kielensä ja maailmansa, jota ulkopuolinen ei enää ymmärrä.

Tutkimuksen kansallinen tehtävä lisää ymmärrystä tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden erilaisista muodoista, kotimaisella kielellä julkaisemisen roolista, eri tieteenalojen julkaisukulttuureista ja tutkimuksen yleisöistä. Kirjoittajat osoittavat, että tutkimus voi olla yhtä aikaa sekä tieteellisesti että yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Kirjoittajajoukko muodostuu eri yliopistojen yhteiskunta- ja humanististen tieteiden alan asiantuntijoista.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jared Shurin ja Mahvesh Murad: The djinn falls in love & other stories

Jared Shurin ja Mahvesh Murad ovat toimittaneet djinn-aiheisen novellikokoelman, jonka löysin etsiessäni kirjastosta Nnedi Okoraforin teoksia: The djinn falls in love & other stories (Solaris, 2017; ISBN 978-1-78108-416-8).



Kirjan novellit poikkeavat melkolailla toisistaan, vaikka nimellisenä teemana djinn-olennot niitä yhdistävätkin. Osa tarinoista on fantasiaa, osa hyvinkin realistisia kuvauksia esimerkiksi mielenterveysongelmista ja naisten alistetusta asemasta yhteiskunnassa.



Sisältö

The Djinn falls in love / Hermes -- The congregation / Kamila Shamsie -- How we remember you / Kuzhali Manickavel -- Hurrem and the Djinn / Claire North -- Glass lights / J.Y. Yang -- Authenticity / Monica Byrne -- Majnun / Helene Wecker -- Black powder / Maria Dahvana Headley -- A tale of ash in seven birds / Amal El-Mohtar -- The sand in the glass is right / James Smythe -- Reap / Sami Shah -- Queen of Sheba / Catherine Faris King -- The Jinn hunter's apprentice / E.J. Swift -- Message in a bottle / K.J. Parker -- Bring your own spoon / Saad Z. Hossain -- Somewhere in America / Neil Gaiman -- Duende 2077 / Jamal Mahjoub -- The righteous guide of Arabsat / Sophia Al-Maria -- The spite house / Kirsty Logan -- Emprors of Jinn / Usman T. Malik -- History / Nnedi Okorafor.

Tiivistelmä

A fascinating collection of new and classic tales of the fearsome Djinn, from bestselling, award-winning and breakthrough international writers. Imagine a world filled with fierce, fiery beings, hiding in our shadows, in our dreams, under our skins. Eavesdropping and exploring; savaging our bodies, saving our souls. They are monsters, saviours, victims, childhood friends. Some have called them genies: these are the Djinn. There is no part of the world that does not know them.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta - parempaa elämää etsimässä

Anu Partanen vertaa Yhdysvaltoja ja Pohjoismaita keskenään, pohtien sitä millaisessa yhteiskunnassa yksilön vapaus ja riippumattomuus toteutuu parhaiten: Pohjoinen teoria kaikesta - parempaa elämää etsimässä (Tammi, 2017; suom. Sami Heino ja Anu Partanen; ISBN 978-951-31-7836-9).



Teos on monessa mielessä silmät avaava, eikä ihme että siitä on Helmetissä tätä kirjoittaessani 161 varausta. Se mitä Trumpin valtaan nousun jälkeen on Yhdysvalloissa tapahtunut korostaa entisestään pohjoismaisen valtiomallin erinomaisuutta ja paremmuutta. Toki meilläkin on ongelmia, mutta ei sellaisia jotka vievät ihmisiltä vapauden. Hyvä koulutus ja terveydenhoito ovat Yhdysvalloissa vain harvojen oikeutettujen herkkua, meillä ne takaavat kenelle tahansa mahdollisuuden päästä elämässään eteenpäin.







Alkuteos: Nordic theory of everything - In search of a better life. Terävää yhteiskunnallista analyysia. Millaisessa yhteiskunnassa on hyvä elää?

Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen yhteiskuntamallit vertailussa. Toimittaja Anu Partanen tarkastelee amerikkalaisen ja pohjoismaisen keskiluokan elämää ja nivoo yhteen omia kokemuksiaan, haastatteluja ja huolellista journalistista tutkimustyötä kertoakseen tarinan erilaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen vaikutuksista tavallisten ihmisten arkeen ja vapauteen. Partanen tekee selväksi, että pohjoismainen yhteiskunta tukee tämän päivän maailmassa periamerikkalaisia arvoja, kuten vapautta, itsenäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa, paremmin kuin amerikkalainen malli. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaat, päivähoito, terveydenhoito ja koulutus ovat jokaisen kansalaisen ulottuvissa toisin kuin Yhdysvalloissa. Tällaisia palveluja on usein pidetty sekä Suomessa että Yhdysvalloissa merkkinä sosialistisesta holhousvaltiosta, mutta muuttaessaan Yhdysvaltoihin 2008 Partanen oivalsi pian pohjoismaisen mallin päinvastoin turvaavan jokaisen yksilön vapauden ja riippumattomuuden siitä, millaiseen perheeseen tai ympäristöön tämä sattuu syntymään.