John Berger: Toisinkertoja

John Bergerin valokuvausta ja valokuvataidetta koskevat esseet ovat omaperäisen harkittuja, paikoin terävästi kantaa ottavia: Toisinkertoja (Literos, 1987; suom. Martti Lintunen; ISBN 951-95142-2-8).



Paikka paikoin tekstiä lukiessa tulee mieleen vasta-argumenttejakin. Esimerkiksi kun Berger toteaa että valokuvilla ei ole suurta rahallista arvoa luonteensa johdosta voi miettiä Andreas Gurskyn valokuvateoksia, joista on maksettu miljoonia euroja. Mutta samalla tulee miettineeksi että loppujen lopuksi Berger on kuitenkin oikeassa, tai ainakin riittävän oikeassa kun ottaa huomioon kunkin esseen varsinaisen aihepiirin.

Martti Lintunen: Elämäni - satunnaisia sekunninosia

Martti Lintunen kertoo monenlaista tarinaa, ja näissä tarinoissa sattuu ja tapahtuu, niin päähenkilölle kuin hänen lähipiirilleen, ja ehkä ei erityisemmin yllätä että päähenkilö näyttäytyy useimmiten kohtalaisen myötäsukaisessa, paikoitellen jopa sankarillisessa valossa: Elämäni - satunnaisia sekunninosia (Like, 2013; ISBN 978-952-01-0954-7).



Lintusen uraan on mahtunut hurja määrä monenmoista tekemistä, puhumattakaan maailmalla matkaamisesta, ja kerrottavaa siis riittää. Valokuviakin on mukana melkoinen pino, ja asianmukaista todistusaineistoa ne lukijalle tarjoavatkin, vaikka aina ei ole ihan selvää miten kirjan teksti ja kuva toisiinsa kytkeytyvät.

Näkemyksiä joka tapauksessa riittää, melkeinpä enemmän kuin uskoisi näinkin pienikokoiseen kirjaan mahtuvan.

Martti Lintunen (s. 1945) on palkittu valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja. Hän on toiminut lehtikuvaajana yli 50 vuotta, ja hän on valokuvaaja jo neljännessä polvessa. Lintunen on matkustanut kuvausreissuilla ympäri maailmaa ja asunut pitkiä jaksoja Suomen ulkopuolella. Hän on erikoistunut kehitysyhteistyön, luonnon- ja inhimillisten katastrofien kuvaamiseen, ja hän on myös kirjoittanut noista aiheista lukuisia lehtiartikkeleja ja tietokirjoja. Lintunen tunnetaan niin ikään ammattiyhdistystoiminnastaan, sillä hän on toiminut liki kaikissa lehdistöalan luottamustehtävissä. Lintunen on vahva persoona, joka jakaa mielipiteet. Hänen käsityksiään ja ajatuksiaan joko pidetään hyvinä tai inhotaan syvästi. Sitä terävä kieli ja silmä teettävät. Elämäni - Satunnaisia sekunninosia on Martti Lintusen muistelmateos, jossa hän ruotii pitkän ja värikkään elämänsä vaiheita sanan säilää säästämättä.

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen: Napakirja - Arktis ja Antarktis

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen ovat kirjoittaneet ilmastonmuutoksesta ajankohtaisen kirjan, kuvauksen elämästä arktisella alueella, missä ilmaston lämpeneminen muuttaa rajusti olosuhteita: Napakirja - Arktis ja Antarktis (Rosebud Books, 2013; ISBN 978-952-56-7540-5).



Kirjan teksti on jutustelevaa, tarinoivaa, ja tuntui siltä että tässä hiukan aliarvioidaan lukijaa, kun asiat halutaan esittää kevyesti ja huumoria viljellen. Mitenkään tieteelliseksi teosta ei voi sanoa, mukana on myös mielipidekirjoitusten tyyppistä aineistoa, mutta pääosin ollaan asialinjalla.



Teoksen kuvitus on varsin vaikuttavaa, ja kirjoittajien innostus aiheeseen ilmiselvää, mutta itse kaipasin mukaan myös vakavampaa, tieteellisempää otetta.

Lasten retkiopas

Markus Hotakainen ja Martti Lintunen ovat kirjoittaneet luonto-oppaan joka on tarkoitettu lapsille ja heidän vanhemmilleen: Lasten retkiopas (Docendo, 2012; ISBN 978-951-0-38560-9). Sanoisin kuitenkin, että kohdeyleisönä lienee enemmänkin lasten vanhemmat kuin lapset, vaikka kyllä lapsikin tästä voisi kiinnostua.

Kirjalla luulisi olevan tilausta, sen verran olen ollut aistivinani vieraantumista luonnosta suomalaistenkin parissa. Kirja kertoo perusasioista selkeästi, ehkä voisi sanoa että selkokielellä.

Retkeilyssä tarvittavat varusteet, havainnointi luonnossa, jokamiehenoikeudet ja kansallispuistot ovat eräitä kirjan aiheita. Ei hassumpi teos, varsinkaan lasten vanhemmille.

Valoisa huone

Ranskalainen sosiologi Roland Barthes julkaisi teoksen La Chambre Claire vuonna 1980, ja sen suomensivat Martti Lintunen, Esa Sironen ja Leevi Lehto vuonna 1985 nimellä Valoisa huone (Kansankulttuuri Oy). Teos lienee tunnetuin englanninkieliseltä nimeltään, Camera Lucida.

Barthesin Valoisa huone pohtii valokuvaa sen kohteen ja sen katselijan näkökulmasta, ei valokuvaajan. Tämä pieni kirjanen on kiehtova johdatus omaperäiseen tapaan katsoa ja kokea valokuvia, ehkäpä sellaiseen tapaan joka visuaalisen informaation kyllästämässä yhteiskunnassa on käymässä yhä harvinaisemmaksi - pohdiskelevaan, mietiskelevään, persoonalliseen lähestymistapaan.

Barthesin mukaan valokuvan katsomiseen liittyy kahdenlaista motivaatiota: studium, yleinen kiinnostus vailla erityistä akuuttisuutta, ja punctum, valokuvan se sattuma joka pistää katsojaa, siis pysäyttää ja pakottaa katsomaan kuvaa intensiivisemmin.

Barthes toteaa, että monet valokuvat jäävät katseen edessä elottomiksi, ne herättävät vain yleistä, kohteliasta kiinnostusta. Barthes toteaa, että pohjimmiltaan valokuvaus on kumouksellista "silloin kun se on ajatuksiinsa vaipunutta, ajattelevaa".

Mutta punctum, se on vaikeasti selitettävää: "Punctumin havaitsemisessa ei ole apua minkäänlaisesta analyysistä [...] riittää että se on siinä sivulla ja näen sen." Usein kyseessä on kuvan yksityiskohta, mutta sillä on laajentumiskykyä, tai se voi "yksityiskohtana" pysyen täyttää koko kuvan.

Barthes vertaa piston aiheuttavia valokuvia haikuun: "Sillä haikun merkkikieltä ei liioin voi kehittää; siinä on jo kaikki, eikä se luo halua tai edes mahdollisuutta retoriseen kehittelyyn."

Yhteenveto: Erinomainen, omaperäinen, pysähdyttävä puheenvuoro valokuvan perimmäisestä merkityksestä. Teos ei helposti avaudu, ja vaatii luultavasti useita lukukertoja.