Kevätnäyttely

György Spirón romaanista voi käyttää termiä kafkamainen, enkä liioittele yhtään, sen verran paljon tässä on kafkamaisuutta: Kevätnäyttely (Avain, 2012; suom. Juhani Huotari; ISBN 978-951-692-907-4). Samalla romaani on viiltävä kuvaus puoluediktatuurista, Unkarin kansannoususta ja elämästä jatkuvan epäilyn keskellä.

Romaanin päähenkilö on Gyula Fátray, joka onnekseen sattuu olemaan sairaalassa peräpukamaleikkauksen (!) takia juuri Unkarin kansannousun aikaan. Siten häntä ei millään voi epäillä osallisuudesta kansannousuun, olihan hän toipilaana sekä kansannousun aikaan että sen jälkeen, jälkitautina tulleessa keuhkokuumeessa.

Mutta pelon täyttämässä yhteiskunnassa asiat eivät menee niin kuin niiden kuvittelisi menevän, ja kohta Fátray joutuu epäilyjen ja ikävien sattumusten kujanjuoksuun. Samalla romaani kertoo arkielämästä Unkarissa 1950-luvulla ja yleensäkin unkarilaisesta yhteiskunnasta, jota toisen maailmansodan tapahtumat edelleen varjostavat.

Unkarilaisessa yhteiskunnassa syyttömyys ei tarkoita, etteikö voisi saada rangaistusta, ja se että jotain menee pieleen ei tarkoita sitä että ne joiden vastuulla asia oli joutuisivat siitä vastuuseen; sopiva syyllinen löydetään kyllä.

Melkoinen kirja, ja hienoa työtä suomentajalta.

Viivakoodi - 15 novellia

Kun olin palauttamassa tätä kirjaa kirjaston laina-automaattiin, sain ilmoituksen "Viivakoodia ei luettu, yritä uudestaan." Mutta kyllä minä Viivakoodi-kirjan luin.

Krisztina Tóth osoittautui novellien taituriksi, ja kaiken lisäksi kukin kokoelman novelleista loi oman pienoismaailmansa, joka tuntui samaan aikaan sekä uskottavalta että tavattoman omaperäiseltä: Viivakoodi - 15 novellia (Avain, 2009; suom. Juhani Huotari; ISBN 978-952-5524-72-7).

Novellit ponnistavat unkarilaisesta todellisuudesta, ihmisistä jotka elävät yhteiskunnassa jolla on marginaalinen, kaipaava suhde länsimaiseen kulttuuriin mutta jossa samalla yritetään pitää yllä toisen, sosialistisen suunnitelmatalouden kulisseja.

Viivakoodista nousee kirjassa vertauskuva siitä, mikä on ihmeellistä ja lähes käsittämätöntä länsimaisissa tavaroissa: "Lännestä saapuvien asioiden tunnusmerkkinä oli viivakoodi: pienet mustat viivat antoivat maagista vetovoimaa muuten mielenkiinnottomillekin esineille, koodi teki niistä toisen, olemuksessaan saavuttamattoman maailman airuita, sellaisen maailman, jossa esineet pakataan kiiltäviin tölkkeihin ja pakkauspaperiin, ihmisvartalot taas pehmeisiin kankaisiin."

Novelleissa käsitellään kipeitä asioita, ja sellaista kurjuutta joka vähemmän taitavalla kirjoittajalla muuttuisi itsetarkoitukselliseksi tehokeinojen käytöksi, mutta ei näissä novelleissa: "Isoäidillä oli ollut äitini lisäksi toinenkin lapsi, mutta tämä oli kuollut nälkään, ainakin sukulaiset kertoivat niin. Että äidilleni oli aikoinaan syntynyt Rudi-niminen pikkuveli, joka oli kahden vuoden iässä kuollut punatautiin ahmittuaan nälissään itsensä täyteen raakoja aprikooseja."

Millaista oli arkielämä sosialismissa, siitä tämä kirja kertoo, ja samalla se kertoo ihmisistä, olkoot he sitten lapsia tai vanhuksia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan ottaa paikkansa maailmassa, ajattelevat muut siitä sitten mitä tahansa.

Ja on tässä kansainvälistäkin ulottuvuutta, sillä novellit tapahtuvat Unkarin lisäksi esimerkiksi Japanissa ja Ranskassa, mutta hämmentävän hyvin osaa Tóth kuvata kumpaakin ympäristöä, oivaltavasti ulkopuolisen näkökulmasta.