keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Valdez

Mitä jos Hemingway olisi kirjoittanut länkkärin? No, sitä emme saa koskaan lukea, mutta Elmore Leonard, joka suuresti arvostaa Hemingwaytä, on länkkärin kirjoittanut, ja melkomoinen se onkin: Valdez (Bookkari, 2009; suom. Jorma-Veikko Sappinen).

Sivuja on 198, eli tiivis lukukokemus, ja hemingwaymäiseen tapaan tässä ei turhia selitellä. Leonard osaa kirjoittaa. Ja vaikka länkkäri tuntui aluksi erikoiselta aiheenvalinnalta, niin kyllä tämä on taattua Leonardia, voisiko sanoa että kunnianosoitus lännenkirjallisuudelle - ja Hemingwaylle.

Rob Valdez toimii lainvalvojana syrjäseudulla, ja joutuu vedetyksi mukaan rikoksesta epäillyn miehen kuolemaan. Sitten käy ilmi, että kyseessä oli väärinkäsitys ja kuollut oli syytön siihen mistä häntä epäiltiin. Mutta miten hänen lasta odottava leskensä saisi oikeutta?

Rob Valdez käy läpi kiirastulen, ja loppujen lopuksi on kova kovaa vastaa. Kumpi antaa periksi, Valdez vai omankäden oikeutta harrastava paikkakunnan pomo.

Tämä pienoisromaani tempaa mukaansa, ja se on hyvin älykkäästi kirjoitettu, selittelemättä mitään ylimääräistä. Lukija joutuu tekemään työtä, mutta se ei haittaa, sillä tarina vetää mukaansa.

Tässä ei ole kyse ihan tavanomaisesta länkkärien asetelmasta, vaan ihmisen oikeudentuntoa tutkitaan monesta näkökulmasta, tyytymättä kliseiseen kerrontaan. Ja Leonard pyörittää tarinaan yhä uusia kerroksia tuomalla mukaan hahmon kerrallaan. Lopulta tarina kattaa ihmisyyden kaikessa monimutkaisuudessaan, kaikessa minimaalisuudessaan.

Taiturimaista!

Ei kommentteja: