Intuitiivinen matka: valitut runot

Vihdoinkin! Aki Salmela on suomentanut valikoiman Russell Edsonin proosarunoja: Intuitiivinen matka: valitut runot (Savukeidas, 2011; ISBN 978-952-5500-96-7). Tämä kirja on samalla johdatus proosarunon mahdollisuuksiin ja omaperäiseen runon käsitykseen.

Kokoelma ei hirveän laaja ole, mutta antaa kyllä käsityksen Edsonin runojen skaalasta ja niiden erikoislaatuisesta huumorista. Kirjahyllystäni löytyy kirja The Tunnel: Selected Poems of Russell Edson, joka on huomattavasti laajempi kuin tämä suomennettu valikoima. En ruvennut tarkistamaan, löytyvätkö kaikki suomennetut runot tästä kirjasta, mutta aika moni tuntui uusilta, tuoreilta. (Ehkä olen vain unohtanut...)

Esipuheessa Salmela toteaa, että Edsonin kirjoittama proosaruno "keskittyy kielen sijaan ennen kaikkea kerrontaan ja tarinallisuuteen. Huomion painopiste on siinä, mitä kielen alla tapahtuu, ei niinkään kielen pintakerroksissa tai itse runon kielellisissä mahdollisuuksissa."

Tämä tarkoittaa myös sitä, että runoista on hyvin vaikea lainata katkelmia. Ne ovat varsin lyhyitä, intensiivisiä, kokonaisia, ja niiden keskiössä on useimmiten jokin hahmo, toimija, usein ihminen mutta ei aina, jonka avulla runon keskiössä oleva tapahtuma tai tarina kerrotaan. Ja melkein aina tarina nyrjähdyttää maailman sijoiltaan, saa näkemään jotain outoa ja odottamatonta.

Mutta otetaan nyt kuitenkin lainaus, runo "Hiirten syömisestä", sen ensimmäinen kappale: "Nainen paahtoi hiirtä miehensä illalliseksi, tarjotakseen sen sitten mustikka suussa."

Edson ei kikkaile taitolla tai typografialla. Runot koostuvat lauseista, proosakappaleiksi kootuista, ja joskus kappaleiden väliin on jätetty vähän vertikaalista tilaa.

Suomennos on onnistunut hyvin, luontevasti, tosin runossa "Apina" on -nen-pääte kun pitäisi olla -sen. Ja runossa "Optinen tuhlaajapoika" on käsittääkseni taitossa tullut pari virhettä, muutama tekstikappale sisältää ylimääräisiä rivinvaihtoja.

Mutta näistä parista tyylirikosta en lähtisi kirjaa moittimaan; jo tämä näiden pikkuvirheiden esille tuominen taitaa olla sellaista pedanttisuutta josta Edson hyvinkin saisi proosarunon aineksia: mikäs sen huvittavampaa kuin tämmöisiä pohtia tässä maailmassamme.