Tomi Kontion runokokoelma Ilman nimeä olisit valoa (Teos, 2011) riemastutti. Sopii hyvin pimeän vuodenajan (ja miksei minkä tahansa vuodenajan) keskelle valoa antamaan. Runoissa oli pohtimaan innostavaa leikkisyyttä, syvää arvoitusta.
Moni runoista on aforismimaisen oivaltava, esimerkiksi sanojen eri merkityksistä ponnistava: "että kun kosken / se ei olisi kuin koskisin."
Tämäkin pysäytti: "Ole kaiku, ole kai, kuole." Ja tämä: "Muistot tekevät meistä sen, mitä emme ole."
Moni runo jäi kaivamaan mieltä (ja mieltä kaivamaan), tihkuen ihmetystä näetystä ja näkemättömäksi vielä jääneestä. Kuten esimerkiksi tämä kohta: "eivätkä ne sanat, joita sinusta kirjoitan / ole niitä sanoja, joita kirjoitan."
Nyt on kyllä otettava tämä kirja uudelleen käteen, nyt "on unohdettava omat silmät / peruutuspeilissä."
Tekstit
in the northern hemisphere
5 tuntia sitten
2 kommenttia:
Nuo kuulostavat erittäin heinoilta, kuin todellakin aforismeja, syvälle luotaavia! Kiitos!
@Metsätonttu: Tomi Kontio oli itselleni uusi nimi. Sen jostain sain selville, että hän on julkaissut lasten- ja nuortenkirjallisuutta runojen lisäksi, eli monipuolinen kirjailija.
Lähetä kommentti