Henkiin herätettävät

Ian Rankin on kirjoittanut melkomoisen John Rebus -dekkarin: Henkiin herätettävät (Blue Moon, 2011; suom. Ulla Ekman-Salokangas). Tämän on sarjasssa kolmastoista ja ilmestyi alunperin vuonna 2002.

Wikipedian mukaan Rebus-dekkarit ovat Englannissa hyvin suosittuja: niiden osuus rikosjännäreiden kokonaismyynnistä on 10%. Rankinin piirtämä kuva Edinburgista on vahvasti väritetty, mutta kaikessa kuvitteellisuudessaankin näissä kirjoissa tuntuu paljastuvan jotain olennaista nyky-yhteiskunnasta.

Itseäni kiehtoo muun muassa se, miten Rankin kuvaa poliisien keskinäistä työyhteisöä, joka rikosten selvittelyn ohessa näyttää varsin tavanomaiselta toimistoympäristöltä. Ihmiset yrittävät tulla keskenään toimeen paineen ja kiireen keskellä, yksityiselämä tuo mutkia matkaan, ja sitten ovat tietysti toimistobyrokratian - anteeksi, poliisihierarkian - kiipijät, jotka yrittävät kaikin keinoin päästä pykälää ylemmäs urallaan.

Tässä kirjassa Rebus otetaan irti murhatutkimuksesta ja siirretään "uudelleenkoulutukseen", kun hän suutuspäissään heittää esimiestään teekupilla. Koulutuksessa hän joutuu samalla tavalla umpikujaan ajautuneiden poliisien joukkoon. Kaikilla on uraa jo takanaan, ja kaikilla on viimeinen tilaisuus päästä takaisin raiteille.

Uudelleenkoulutettavat saavat tehtäväkseen ratkaista avoimen rikostapauksen, ja käy ilmi, että monella koulutettavista on ollut aiemmin jotain tekemistä tämän rikoksen selvittelyn kanssa, mukaan lukien Rebus.

Salaisuudet alkavat pikku hiljaa paljastua, kun kuvioihin tulee gangsteri 'Big Ger' Cafferty. Samaan aikaan juuri ylennyksen saanut Siobhan Clarke lähestyy samaa rikosten vyyhtiä toisesta suunnasta.

Rankin osaa kirjoittaa niin että lukija kokee olevansa hahmojen pään sisässä. Päähenkilöinä ovat Rebus ja Clarke, mutta tarpeen mukaan Rankin kurkistaa muidenkin hahmojen päänuppiin, kaikkitietävästä kolmannen persoonan kerronnastaan käsin. Tämän hän taitaa verrattoman hyvin.

En tiedä onko tämä sarjan paras dekkari, mutta erinomainen joka tapauksessa.