Tutustuin Martti Väisäsen eränovelleihin kokoelmassa Karhujen maa, joka oli pätevää työtä kirjoittajalta. Tämä uudempi kirja Hillasoilta ja erätulilta (Myllylahti, 2011), Väisäsen kahdeksas kokoelma, on lähtökohdiltaan surullinen: kirja on kirjoitettu surutyönä Hilkka-vaimon äkillisen kuoleman jälkeen, yhteistä elämää oli "viisikymmentäviisi vuotta ja kymmenen päivää".
Mukavasti Väisäinen kirjoittaa, yhdistäen kirjakielen suomea puhutun dialogin murteeseen ja osuviin murresanoihin myös tekstin lomassa. Kertomuksissa on eletyn tuntua, vaikka epäilemättä hyvä erätarina edellyttää tiivistämistä ja valintoja siitä mitä kerrotaan ja mitä jätetään sanomatta.
Erätarinat ovat usein kovin miehistä puuhaa, vaikka toki naisetkin niitä ovat kirjoittaneet, ja tässä kokoelmassa Väisänen tuo Hilkan myötä uutta väriä kertomuksiin. Melkoisen topakka erätoveri Hilkka on ollutkin, näissä tarinoissa kyllä riittää elämisen ja olemisen mallia nykyisille ja tuleville polville.
Kirjan on tarkoitus olla yhtenäinen tarinakokoelma Hilkan kanssa koetuista tapahtumista, ja siinä Väisänen onnistuu erinomaisesti, kerrassaan hieno kunnianosoitus puolisolle.
Tekstit
in the northern hemisphere
16 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti