John Harveyn dekkari Rumaa jälkeä (Otava, 1999) kertoo komisario Charles Resnickistä, joka rupeaa selvittelemään aiemmin ratkaisematta jääneen asuntomurtosarjan mysteeriä. Tällä kertaa iskettiin televisio-ohjaajan taloon, mutta kaikki ei tunnu olevan ihan sitä miltä näyttää.
Harvey käyttää usean näkökulman kerrontatekniikkaa, kertoen välillä murtomiesten näkökulmasta, välillä poliisien, hypäten joskus myös muiden ihmisten nahkoihin. Hyvin hän kerrontatekniikkansa osaa, ja tämä onkin dekkareissa melko harvinaista herkkua, useimmitenhän niissä rakennetaan tarinaa poliisin näkökulmasta.
Resnick on hahmona kohtuullisen tavanomainen, siis keski-ikäinen, tukevoituva, uniongelmainen, asuntonsa myynnin kanssa tuskitteleva poliisi, joka kärsiin menneisyydestä kumpuavista syyllisyyden tunteista. Niinpä, ei kovin omaperäistä. Mutta silti, kyllä Resnick toimii dekkarin päähahmona, sillä muiden hahmojen syvällisempi käsittely tuo syvyyttä kerrontaan.
Melankoliaa, sitä kirjasta löytyy, usein liitettynä puolalaisesta kulttuurista kumpuaviin detaljeihin joita Harvey hyödyntää, maustaen englantilaista urbaania todellisuutta muiden kulttuurien aromilla.
Ei hassumpi dekkari, nopealukuinen, vaikkakin keskimääräistä taitavammin kirjoitettu.
in the northern hemisphere
16 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti