Ekopop - Ekologisen ja onnellisen elämän opas

Tom Henriksson ja Leo Stranius on laitettu tekijöiksi kirjaan Ekopop - Ekologisen ja onnellisen elämän opas (Avain, 2011; ISBN 978-951-692-842-8). Kirja enimmäkseen ihastutti, joskin oli myös kohtia jotka saivat karvat pystyyn eivätkä oikein istuneet kokonaisuuteen. No, elämä ei ole yksinkertaista.

Kirja on rakennettu oppipoika-mestari -rakenteella, jossa näkökulma on oppipojan (Henriksson) ja mestarin (Stranius) sanomisia referoidaan. Tämä saa miettimään, onko kyseessä vain kerronnallinen ratkaisu vai onko kirjoitustyö ollut kokonaan Henrikssonin vastuulla.

Kirjaa voi kuvailla monella tavalla. Eräässä mielessä se on elämänkerta, siinä määrin paljon Henriksson kertoo itsestään, erityisesti vuosista yläasteelta yliopistoon. Ja sitten on elämäntapaohjeet, erityisest veganismi, jota Henriksson lähtee kokeilemaan mestarinsa (Stranius) johdolla.

Alunperin kirjan oli tarkoitus olla kasvisruokaopas, ja ruokaohjeitakin kirjasta löytyy, mutta ruoka on kyllä sivuroolissa. Ennen kaikkea on kyse kestävästä elämäntavasta, jossa ruoalla on merkitystä mutta joka ei kokonaan voi ruokapöydän ympärillä pyöriä.

Joka tapauksessa Henrikssonin kertomus siitä, miten hän aloitti kolmen kuukauden kokeilun kasvisruokavaliolla, ja miten hän tämän jälkeen veganismista ajattelee, oli erinomainen. Ja tämä teema istuu hyvin kirjan muuhun antiin, sen pohdintaan miten elintavoilla voi itse kukin vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Ja toisaalta kirjassa pohditaan maapallon ekologista kestävyyttä, unohtamatta teknologisen kehityksen näkökulmaa.

Kirjan keskeinen viesti on positiivinen. Uhkakuvilla ei pelotella, vaan sen sijaan puhutaan käytännön toimista, siitä mitä itse kukin voi itse asiassa tehdä esimerkiksi kansalaistoiminnan ja poliittisen osallistumisen kautta. Eikä homma jää teoriaksi, melkein asiassa kuin asiassa Henriksson lähtee tuumasta toimeen, esimerkiksi perustamalla Facebook-ryhmiä, lähtemällä poliitikon avustajaksi, perustamalla uuden puolueen, menemällä lobbaamaan ympäristöasioita poliitikolle ja niin edelleen.

Aloitekykyä riittää!

Niin, ja sitten on vielä onnellisuus ja elämäntaito. Oppia haetaan niin zen-mietiskelystä kuin luonnossa kulkemisesta, unohtamatta degrowth-ajattelua, jossa pyritään eroon kulutuskeskeisyydestä ja yritetään löytää muita tapoja määritellä merkityksiä elämässä ja sosiaalisissa suhteissa.

Henriksson väläyttää monessa kohdin niin terävää ajattelua, että paikoin suorastaan häikäisee. Ehkä nämä ajatukset ovat peräisin mestarilta (Stranius), vaikka ne onkin kirjoitettu oppipojan näkökulmasta, mutta olkoon miten on, nämä kohdat nostavat kirjan reilusti tavallisten elämäntapaoppaiden yläpuolelle. Tässä ei ole kyse pikaoppaasta onneen, vaan ajattelun ja tekemisen muuttamisesta, siitä miten asioista voi ajatella toisin ja ennen kaikkea lähteä itse toimimaan toisin omassa elämässään.

Esimerkkinä oivalluksista Henriksson pohtii tuttavansa kommenttia veganismista: "Ajatteletko koskaan olevasi kaupassa parempi kuin muut?"

Ja tästä Henriksson aloittaa mielenkiintoisen ajatustenkulun: "Minusta veganismi on typerää. […] [M]uutokset ovat helpoimmin omaksuttavia silloin, kun ne voi omaksua luovalla ja persoonallisella tavalla. Kun mietin, mikä minulle on tärkeää, huomaan haluavani vain pyrkiä syömään ilmastoystävällisesti. Toisin kuin Leo, en välttämättä näe moraalista ongelmaa lihan syömisessä tai varastamisessa mehiläisiltä sinänsä."

Tässä on mielenkiintoinen käännepiste oppipojan ja mestarin suhteessa. Mestarin ajatus on, että muutos onnistuu kun esimerkiksi veganismista tekee osan omaa identiteettiä. Mutta oppipoika kokee tämän kahlitsevaksi ja haluaa löytää, ja löytää, oman tiensä: "[T]ehdään lihasta erikoisherkku, mutta ei vaadita suurta enemmistöä ryhtymään vegaaneiksi. Ainakaan minä en ole siihen valmis. […] Tärkeintä on vähentää lihan syömistä."

Kirjassa on sisäisiä ristiriitoja, paljonkin, esimerkiksi liittyen siihen että kun pohditaan matkustamisen, erityisesti lentämisen, suuria ympäristökuormia, niin sitten kuitenkin lennellään pitkin maailmaa, kaikenlaisissa tapaamisissa. No, näinhän tietysti on että henkilökohtaiset tapaamiset ovat tärkeitä, mutta kuilu viestin ja toiminnan välillä on aika suuri.

Erityisen suuri kuilu löytyy kohdasta, jossa Henriksson haastattelee Kirsi Pihaa, jolla on kaupallinen ratkaisu ympäristöongelmiin, liittyen Itämeren tilaan: "[R]annassa ja satamissa voisi olla raha-automaatteja, joihin voisi laittaa kolikoita aina, kun on kokenut nauttivansa merestä."

Henriksson pohtii erilaisia suhtautumistapoja luontoon, ekosentristä suhtautumista, jossa luonnon arvo ei ole riippuvainen ihmisen käsityksistä, antroposentristä suhtautumista, jossa luonnon arvo riippuu siitä miten se avustaa ihmistä, ja luonnon kokemista, jossa kokija voi olla yhtä lailla ihminen, kettu tai mato. Ei hassumpi lähtökohta oman luontosuhteen miettimiseen!

Entä sitten onnellisuus? No, onneksi kirjassa ei mennä kovin pitkälle onnellisuusoppaiden alueelle vaan puhutaan tavallisesta elämästä. Tässäkin Henriksson etsii omaa tietään: "Tarvitseeko jokaisen hetken olla superelämys ollakseen arvokas? Eikö kaikilla tylsilläkin hetkillä ole oma arvonsa? […] Rakkain elämänhallintavinkkini onkin se, että ihmisen pitäisi kyllästyä ainakin kolme kertaa päivässä."

Yhteenveto: Minulla ei ollut kirjan suhteen juuri minkäänlaisia odotuksia, mutta sitä suurempi positiivinen yllätys tämä oli. Kyllä rosoakin tekstistä löytyy, eikä Henriksson ole ihan kaikkea ehtinyt ajattelemaan itse, mutta monessa asiassa hän on löytänyt oman näkemyksensä ja pystyy sen perustelemaan. Hatunnosto!