Onnellisuuden opas

Timo Airaksinen on kirjoittanut välillä naurattavan ja välillä melkein itkettävän kirjan onnellisuudesta. Kirja sisältää melkeinpä kaikkea mahdollista nykyajan elämänmuodon havainnointia ja kritiikkiä, mutta hyvällä tavalla. Kirja Onnellisuuden opas (WSOY, 2006) asettuu kyllä listan kärkipäähän jos onnellisuutta käsittelevää kirjallisuutta pitäisi joskus valikoida. (Kirjoitin aiheesta aiemmin jonkinlaista kirjallisuuskatsaustakin.)

Kirjan alussa on luettelo onnellisuuden teemaan liittyvistä sanoista. Airaksinen lähtee liikkeelle täydestä vauhdista niin että lukijan on syytä pitää kurveissa tiukasti kiinni.

Sanasta myönteisyys Airaksinen kirjoittaa: "Myönteisyys on hankalien aikojen asenne. Kaikki haluavat olla myönteisen ihmisen seurassa ennen kaikkea siksi, että vaikka hänellä menee huonosti hän jaksaa tästä huolimatta olla vaivaamatta asialla muita. [...] Miten joku jolla on asiat niin huonosti, voi olla niin valoisa? Se on ihanaa."

Airaksisen tekstin kanssa saa olla varovainen, aina lukija ei tiedä miten päin olla, oliko tässä ironiaa vai myötäelävää huumoria vai peräti jonkinlainen kompa. Mutta se on kyllä sanottava, että tässä kirjassa on lauseiden ja rivien välissä tavattoman paljon tilaa lukijan oivallettavaksi.

En vieläkään oikein tajua, miten Airaksinen sai ajatuksensa lentämään niin, että toisaalta prosessit ja projektit ja toisaalta onnellinen sika ja tyytymätön Sokrates (vai oliko se toisin päin?) liittyivät saumattomalla tavalla yhteen. Kai siinä oli kyse jostain sen kaltaisesta, että tavanomaista elämää ei oikein myönnä kukaan haluavansa, mutta toisaalta sellaista elämää jossa kaikki on tavatonta ei juuri kukaan taakakseen kuitenkaan ottaisi.

Siispä: tavallista elämää (prosessia), ja siihen oheen jokin sopiva projekti joka saa näyttämään siltä kuin ihminen olisi jotenkin yksilöllinen (vaikka ei muuta haluakaan kuin sopeutua joukkoon).

Entä miten olla onnellinen, muuten kuin geenien antaman onnenkantamoisen seurauksena: "Ehkä jonkinlainen perustyhmyys auttaa olemaan onnellinen tässä surkeassa maailmassa. Kun on vähän yksinkertainen eikä oikein tajua missä mennään ja miten maa makaa, pystyy olemaan onnellinen erityisemmin yrittämättä. Yksinkertaiset ovat onnellisia, tai ainakin he perivät maan."

Tuo edellinen lainaus oli ehkä vähän osoitteleva, mutta aika hyvin Airaksinen demonstroi ettei oppineisuus, olkoon kyse sitten tieteestä tai aivan erityisesti filosofiasta, tee ketään onnelliseksi, parempi semmoista touhua on välttää.

Ja perusasioita ei sovi vähätellä: "Nälkäisen ja ahdistetun on vaikea nauttia mistään. Laadusta on turha puhua jos perusasiat eivät ole kunnossa. Vasta sitten kun ne ovat voi ottaa zeniläisen asenteen ja halata puuta tai istua laiturilla jalat vedessä ja pää ajatuksista puhdistettuna. Onnea on ettei tarvitse ajatella mitään."

Mielikuvituksesta Airaksisella on paljon sanottavaa, kuten myös taiteesta: "[T]aide ei edisty niin, että meidän taiteemme olisi edistyneisyydessään parempi kuin alkuperäiskansojen primitiiviseksi kutsuttu taide. Taide on mitä se on eikä sitä pidä arvottaa ja luokitella. Taidetta pitää vain arvostaa. Se pitää kokea ja sitä pitää tehdä."

Yhteenveto: Kirja täynnä napakoita lauseita, joiden väleistä avautuu avaria näkökulmia ja kysymyksiä: mitä on olla ihminen ja miksi me jäämme onnellisuutta vaille?