Aivot - käyttäjän käsikirja

Matthew MacDonaldin kirjoittama opaskirja Aivot - käyttäjän käsikirja (Docendo, 2009) ei ole hassumpi kooste kaikesta mitä aivoista tiedetään.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että mistään en löytänyt tietoa teoksen suomentajasta, joka anonyymiksi jääneenä ansaitsee kuitenkin kehut: hyvää työtä haastavan tekstin kääntämisessä sujuvaksi suomeksi.

Kirjassa lainataan tutkimustuloksia laidasta laitaan - ehkä eniten fysiologiaa, neurologiaa ja psykologiaa - ja tiedelehtiä lukeneelle tai alaan muuten perehtyneelle kirjassa ei hirveän paljon uutta välttämättä ole. Mutta tästä huolimatta teos on mukava lukukokemus, yhdessä paketissa perustieto aiheesta.

Tutkimus edistyy nopeasti, joten kirjan tiedot vanhenevat hiljalleen, vaikka itse kirjan aihe, ihmisaivot, ei miksikään muutu muutamassa vuodessa (tai vuosituhannessa). MacDonald kertoo suoraan, mitkä asiat ovat hyvin tunnettuja ja mitkä tällä hetkellä aktiivisen tutkimuksen kohteena.

Kirjan lukijaa ei välttämättä kiinnosta se, miten ihmisaivot toimivat - vaikka hurjan kiinnostavaa sekin on - vaan pikemminkin se, miten aivoista tulisi pitää huolta, jotta ne pysyvät vireessä ja toimintakykyisinä. Niinpä kirjasta löytyy "[k]äytännön ohjeita, jos tavoitteenasi on tulla terävä-älyiseksi, sanavalmiiksi 90-vuotiaaksi korttihaiksi."

MacDonald kehottaa käyttämään aivoja monipuolisesti, uusia asioita oppien. Jos toimit kuin sohvaperuna, aivoistasi tulee sohvaperunan aivot: "Koulutat aivojasi koko ajan tehokkaammaksi juustonaksunsyönti-, televisionkatsomis- ja murehtimiskoneeksi."

Siispä: "Käytä aivojasi tai menetät ne." "Omaksu jotain uutta." "Pidä kehosi kunnossa auttaaksesi aivojasi." "Anna aivoillesi hyvää ravintoa ja tarpeeksi lepoa."

Aivojen hyvinvoinnin ohella kirjassa on toinen tärkeä teema, se miten aivot muuttavat aistihavainnot äärimmäisen subjektiiviseksi sisäiseksi maailmaksi: "Tällä sisäisellä maailmalla on jonkin verran yhteisiä piirteitä ulkoisen todellisuuden kanssa, mutta ei niin paljon kuin luulisit. Sitä pyörittää käsittelyjärjestelmä, joka on nopea hyppäämään johtopäätöksiin, itsevarmuudessaan autuaan tietämätön erehdyksistään ja helposti narrattavissa. Tämä käsittelyjärjestelmä näkee, mitä odottaa näkevänsä, kuulee, mitä odottaa kuulevansa ja kieltäytyy jääräpäisesti myöntämästä virheitään pienimmässäkään asiassa. Ehkä nautit tästä maailmasta, ehkä et, mutta et voi koskaan astua ulos päästäsi ja saada selkeää kuvaa siitä, mitä ulkomaailmassa todella tapahtuu."

Tuo äskeinen lainaus on vallan verratonta tekstiä, ja sitä piisaa teoksessa runsain mitoin. Esimerkkinä se, miten ihminen muistaa asioita: "[K]un kokoat muiston, se ei luultavasti enää ole samanlainen kuin alkuperäinen kuva. Itse asiassa muisteleminen on luovaa uudelleenkuvittelua. Näin olleen sen lisäksi, että uudelleen kokoon liimatussa muistossa saattaa olla joitakin aukkoja ja siihen kuulumattomia osia, se sisältää myös muutamia täysin uusia paloja."

Entä sitten paljon mainostettu maalaisjärki - se kun johtaa päättelyvirheisiin, joita teemme automaattisesti, vaistomaisesti ja jatkuvasti. Tähän liittyy useita tekijöitä, esimerkiksi "ankkuroituminen", siis se että aivot tarttuvat tilannetta arvioidessaan yksityiskohtaan, eivätkä huomioi kokonaiskuvaa. Vastaavasti "konservatiivisuus" tarkoittaa ihmisten tapaa pitäytyä mielipiteissään uusista vastatodisteista huolimatta. Ja "yliryhmittely" viittaa aivojen tapaan automaattisesti korostaa ryhmien välisiä eroja ja vähätellä ryhmän jäsenten välisiä eroja — logiikan kustannuksella.

Näin se menee: "[A]ivot mieluummin rationalisoivat kuin ajattelevat loogisesti. Sen sijaan, että ne arvioisivat tilanteen perusteellisesti, ne mieluummin hyppäävät vaistomaiseen johtopäätökseen ja keksivät perusteita sen tueksi."

Mutta onneksi on toivoa: "Kriittinen ajattelu on kurinalainen tapa haastaa maalaisjärki."

(Tässä yhteydessä en malta olla toteamatta, että niin sanotusta "maahanmuuttokriittisestä keskustelusta" puuttuu lähestulkoon kokonaan kaikki sellainen, jota voisi kutsua kriittiseksi ajatteluksi.")

Kriittiseen ajatteluun liittyy seuraavia näkökulmia: epävarmuuden hyväksyminen, ennakkoluulojen voittaminen ja pötypuheen paljastaminen. Viimeiseen kohtaan liittyy argumentointivirheiden huomaaminen, siis sellaisten retoristen keinojen tunnistaminen joilla huijataan ihmisaivoja. Tällaisia arveluttavia keinoja ovat arvolatautuneiden sanojen käyttö, hyökkääminen puhujaa eikä väitettä vastaan, auktoriteettiin vetoaminen, vastapuolen kannan vääristäminen ("olkinukke"), maalitolppien siirto, virheellisen valintatilanteen esittäminen, uskomuksen seurausten arvostelu ja kehäpäätelmään turvautuminen.

(Taas sivuhuomautus: kaikki yllä käytetyt arveluttavat keinot ovat useimpien "maahanmuuttokriitikoiden" ahkerasti käyttämiä. Toki niitä käytetään yleisesti poliittisessa toiminnassa kaikenkaikkiaan.)

Kirjassa on myös persoonallisuustyyppiin liittyvä testi, jossa voi tutkia omaa sijoittumistaan viidelle akselille: avoimuus, tunnollisuus, ekstroversio, miellyttävyys ja neuroottisuus. MacDonald kertoo myös erinomaisen selkeästi miten tähän viiden tekijän malliin on päädytty ja mihin sitä ei kannata käyttää. Tein tämän testin ja aika lailla uskottavalta tulos vaikutti, ainakin omasta mielestäni, tosin kyllä se sai aikaan pohdintaakin.

Yhteenveto: Pienistä sivupoluista ja kauneusvirheistä huolimatta tässä on tiedekirja, joka palkitsee lukijaansa. Suosittelen!