Sukujuhlat

Vaikka Håkan Nesseristä olin kuullutkin, vaikkakaan en aiemmin lukenut, niin iloisesti yllätti tämä kirja, Sukujuhlat (Tammi, 2011; suom. Saara Villa; ISBN 9789513159139). Kirjan ensimmäinen puolikas on todella mukaansa tempaavaa tekstiä, eikä tunnu dekkarilta ollenkaan vaan hienosti ihmishahmoihin pureutuvalta kaunokirjallisuudelta.

Kirjan jälkimmäisestä puolikkaasta ensimmäinen puolikas on myös hyvää tekstiä. Tällöin tarinaan astelee dekkarin muodollinen päähenkilö, etsivä Gunnar Barbarotti. Tosin Barbarotti jää kyllä Hermanssonin perheenjäsenten varjoon, sen verran kovasti Nesser lukijansa koukuttaa tämän sukujuhlia viettävän ihmisjoukon salaisuuksiin ja jännitteisiin.

Kirjan viimeinen pätkä rupesi harmittamaan, sillä tarina jää kesken. Ja jotenkin hätäisesti Nesser tämän kirjansa kertomuksen lopettaa. No, tapa se on tämäkin houkutella lukija ostamaan kirjasarjan seuraava osa.

Entä mistä tarinassa on kyse? Toisin kuin moni ruotsalainen dekkari, tämä kirja ei suoranaisesti ole yhteiskunnallisesti kantaa ottava kertomus, vaan pikemminkin se tarttuu ihmissuhteiden kiemuroihin ja kieroutumiin, ja lähtee niistä punomaan melkoisen traagista tarinaa.

Päältä päin Hermanssonin perhe on menestynyt kaikin tavoin, mutta pinnan alla kytee, ja niin kytee kirjan ensimmäiseltä sivulta alkaen.

Nesser on kertojana virtuoosi, sitä ei voi kiistää, mutta kirjan lopun koukerot saivat pettymään tarinaan. Hienovaraisemminkin olisi ihmissuhteiden kiemuroita voinut lähteä purkamaan, nyt tuntuu siltä kuin kirveellä pistettäisiin asioita poikki ja pinoon.