Luova ote huippusuoritukseen - Resonanssi ratkaisee

Urheilijoille ja valmentajille on ollut jo pitkään luontevaa esiintyä yritysten koulutustilaisuuksissa, tai jopa siirtyä yritysvalmennuksen pariin. Mutta onnistuuko sama muusikolle?

Eija Mäkirintalan kirja Luova ote huippusuoritukseen - Resonanssi ratkaisee (Talentum, 2011) ei ole vailla ansioita, ja kirjoittaja on hyvin pätevä, väitöskirjaa myöten. Suurimmat varaukset itselleni tulivat siitä, missä määrin itsensä johtaminen on hyvä muotoilla huippusuorituksen ideaalin pohjalta - eihän kaikki aina voi olla huippusuoritusta, vai voiko?

Monille urheilulajeille ja musiikille tuntuu olevan yhteistä, ainakin näennäisesti, yksilö- ja joukkuesuorituksen yhteispeli. Mutta onko toiminta yrityksessä sellaista että siihen voi käyttää samoja oppeja kuin urheilijoiden tai muusikoiden valmennuksessa?

Kirjan takakannessa sanotaan: "Itsensä johtamista tarvitaan kaikkialla, missä ihmisiä on. Myös toisten ihmisten johtaminen perustuu itsensä johtamiselle."

No, kirjan lähtökohdat ovat kyllä kunnossa, esimerkiksi se mitä seurauksia johtamisvirheistä on liiketoiminnalle: "[K]uinka paljon työelämässä ja organisaatioissa ylipäätään menee voimia ja aikaa johtamisvirheiden korjaamisiin. Millaisia tuloksia voitaisiinkaan saada aikaan, jos tämäkin energia käytettäisiin tuottavaan toimintaan?"

Niinpä - mutta mitä tarkoittaa huippusuoritus? Onko se "110 lasissa" aiemman "100 lasissa" sijaan? Vai onko se asioiden yhteyksien syvällistä ja harkittua hahmottamista, hiljaisen tiedon viisautta, luovuutta joka kumpuaa ajan kanssa käydyistä keskusteluista toisenlaisten ihmisten kanssa?

No, Mäkirintala tuo kirjassaan esille käsitteen "sisäinen tila", jota hän pitää luovan otteen lähtökohtana: "Sisäinen tila lähtee oivalluksesta, että on olemassa vain tämä käsillä oleva hetki - kaikki muu on joko jo mennyttä tai vasta tulevaa. Elämämme koostuu näistä hetkistä. Kun hahmotamme elämämme näiden ainutkertaisten hetkien jatkumona, ei liene yhdentekevää, missä määrin koemme nämä yksittäiset hetket mielekkäiksi ja merkityksellisiksi."

Ei hassumpaa. Luovuuteen liittyen Mäkirintala viittaa Gary Hameliin - hän tuntuu pomppaavan esiin kaikkialla - jonka mukaan yritysten menestys perustuu "60 prosenttisesti" intohimoon ja luovuuteen: "Sen sijaan tottelevaisuuden osuus on nolla prosenttia tässä arvonmuodostusyhtälössä - käskyttävä johtaminen on eittämättä aikansa elänyt; se vain ajaa huipputekijät ulos organisaatiosta."

No, kyllähän noin varmasti on, mutta miten sitten tulee löytää yhteisen toiminnan sisältö - käyttäisinkö tässä termiä "yhteiset sävelet" - jos kerran käskyttäminen ei toimi? Siinäpä kysymys, johon Mäkirintala ei mielestäni täysin pysty vastaamaan. Hän tuo esilleen käsitteen "hyvä suhde", ja kirjoittaa: "Tämän kaltainen suhde vahvistaa edellytyksiä mielekkääseen ja tulokselliseen tekemiseen: sitä antaa tilaa asioiden vain tapahtua asettumatta itse tielle esteeksi."

Jospa näin vain osaisi ja jaksaisi toimia!

Yhteenveto: Mielenkiintoinen kirja johtamisesta. Kirjoittaja on muotoillut monta ajatusta tuoreella tavalla, vaikkakin ne on muualta lainattu. Ainakin tämä kirja saa lukijan mietteliääksi, mikä on varmasti hyvä asia.