Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä

Tämä romaani aloittaa Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan, ja melkoisen kovilla kierroksilla tässä sarjamurhaajatarinassa liikutaan, vaikka samalla ihaillaan paikallisia maisemia: Kesän kylmyydessä (Otava, 2012; suom. Leena Peltomaa; ISBN 978-951-1-26683-9).



Kirjassa palataan vuosien takaisiin tapahtumiin, kun yritetään selvittää mistä saarella tapahtuvissa murhissa on kyse. Poliisit, toimittajat ja peloissaan olevat paikalliset ihmiset yrittävät tulla toimeen kiristyvässä ilmapiirissä, mutta yllätyksiä seuraa yksi toisensa perään. Jännäri toimii aikamoisen mukavasti, vaikka vähemmälläkin määrällä väkivaltaa olisi pärjännyt.

Kesä on tullut, ja Gotlanti varustautuu turistisesonkiin. Eräänä aamuna sumun hälvettyä rannalta löytyy naisen ruumis. Poliisi jäljittää pian väkivaltaisen avomiehen ja vie hänet kuulusteltavaksi. Kun toinenkin ruumis löydetään, rikoskomisario Anders Knutas ryhmineen ymmärtää tilanteen vakavuuden. Pelkästä mustasukkaisuudesta ei ole nyt kysymys.

Mediakohu on valtava. Ensimmäisten toimittajien joukossa paikalla on tukholmalainen Johan Berg, joka alkaa rinta rinnan poliisin kanssa ottaa selvää tapahtumista. Koko Ruotsi seuraa tilannetta henkeä pidätellen. Gotlantilaiset ovat peloissaan ja kesävieraat muuttavat lomasuunnitelmiaan. Valitseeko murhaaja uhrinsa satunnaisesti vai onko hänellä jokin kaava? Ja ennen kaikkea: kuka on seuraava uhri?

Tyttäresi tähden

Jan Guillou pistää vara-amiraali Carl Hamiltonin tositoimiin jännärissä Tyttäresi tähden (Like, 2009; suom. Leena Peltomaa; ISBN 9789520102883). Kirjassa esiintyy Guilloun sankarikaartia, muun muassa toimittaja Erik Ponti ja muukalaislegioonan entinen eversti Pierre Tanguy. Pahiksina ovat rosvot, jotka kaappaavat Tanguyn perheen viisivuotiaan tyttären.

Guillou pistää tuulemaan ja erikoisefektejä riittää. Tuttuun tapaan kirjassa on myös pitkiä pätkiä melko puuduttavia katsauksia asiaan jos toiseenkin. Tässä Guillou muistuttaa toista menestyskirjojen nikkaroijaa, Dan Brownia.

Mutta Guillou osaa kirjoittaa ja kehitellä mainioita tarinoita, ja vaikka tarinassa on enemmän tuotemerkkien sijoittelua kuin tyypillisessä Bond-leffassa, kyllä sitä jatkaa lukea, kunhan hyppii ohi sellaiset kohdat jotka tuntuvat tyhjäkäynniltä.

Kirjassa pistävät lusikkansa soppaan monenlaiset toimijat, muun muassa brittien tiedustelupalvelu ja SAS-joukot, Venäjän valtaeliitti Putinia myöten, Ranskan muukalaislegioonan erikoisjoukot ja presidentti Sarkozy, ja niin edelleen. Kaikki tämä olisi tavattoman epäuskottavaa ellei Guillou osaisi ripotella joukkoon detaljeja jotka saavat lukijan pysymään tarinan kelkassa.

Entä pahikset? No, tällä kertaa - ehkä tämän voi paljastaa kertomatta liikaa tarinasta - liikutaan Saudi-Arabian suunnalla. Ja Guillou osaa kertoa Saudi-Arabiasta sellaisia juttuja, jotka saavat inhoamaan koko maata ja erityisesti sen upporikasta eliittiä.

Eikä sovi unohtaa saudien ilmavoimia, tarinassa on oma sijansa Yhdysvalloista ostetuilta F15-hävittäjilläkin. Siten olikin hauska huomata uutinen, jossa Yhdysvallat myy entisten lisäksi uusia hävittäjiä Saudi-Arabiaan.

Kyllä Guillou pystyy Bondille vertoja vetävän jännärin punomaan. Ja mitä siitä jos tarina monin paikoin menee niin epäuskottavaksi että naurattaa, pilke silmäkulmassa nämä tarinat on selvästi kirjoitettu.