Liberalismin petos - esseistinen pamfletti

Timo Hännikäinen ja Tommi Melender pohtivat liberalismia eri muodoissaan, ja samalla määrittelevät - omalla tavallaan - sen mistä nykyisessä poliittisessa keskustelussa on kyse: Liberalismin petos - esseistinen pamfletti (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-39137-2).

Ja tähän sopii lainaus kohdasta, jossa kirjoittajat määrittelevät teoksen keskeisiä käsitteitä ja lähtökohtia:

Liberalismin määrittely ei ole koskaan ollut mutkatonta, eikä ole sitä nytkään. Kuten kaikissa aatteissa, liberalismissa on eri koulukuntia, jotka painottavat eri asioita. Nykyhetken kannalta keskeisin on jako talous- ja arvoliberalismiin. Talousliberalismi ajaa mahdollisimman vapaata versiota markkinataloudesta ja haluaa rajoittaa valtion taloudellisen sääntelyn minimiin. Arvoliberalismi taas korostaa suvaitsevaisuutta erilaisia seksuaalisia, etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan ja pitää ihanteenaan sallivaa yhteiskuntaa, jossa yksilö on mahdollisimman vapaa toteuttamaan mielihalujaan sekä tavoittelemaan itselleen sopivinta tapaa olla onnellinen. Klassisessa liberalismissa nämä painotukset menivät enemmän tai vähemmän yksiin, mutta nykyään asia on mutkikkaampi. Talousliberaalin arvomaailma vastustaa kaikenlaista kollektivismia ja libertaristisessa äärimuodossaan samastaa jopa pohjoismaisen hyvinvointivaltion sosialismiin. Arvoliberaali taas saattaa vaatia valtiovaltaa ohjaamaan hyvinkin voimakkaasti yksilöiden elämää erinäisten hyvien päämäärien saavuttamiseksi.

Jos oikein ymmärsin - eli se mitä annoin itseni teoksesta ymmärtää - liittyy pitkälti sellaiseen elämän ja olemassaolon asenteeseen, jossa ihminen ajattelee olevansa oikeutettu kaikkeen mitä haluaa itselleen, olkoon se sitten kuinka kallista tahansa, tai muille ihmisille kuinka hankalaa tahansa.

Mainiona esimerkkinä kirjoittajat tuovat esiin Britannian katumellakat, joissa ryöstelijöille kelpasi kaikenlainen tavara, mutta kirjakauppa jäi ryöstämättä koska kirjoja kukaan ei kaivannut.

Ja onkohan yhtään poliittista puoluetta jota kirjoittajat eivät tähtäimeensä ota. No, perussuomalaisia käsitellään yllättävänkin helläkätisesti, mutta niin demarit kuin kokoomus kuin keskusta saavat tykitystä osakseen.

Kirjoittajien teeseihin kuuluu se, miten taitavasti kulutusyhteiskunnassa kaikki ilmiöt muuttuvat kaupallisesti rahastettavissa olevaksi kuluttamiseksi, myös siinä tapauksessa että kyse on kapinasta vallitsevaa järjestelmää vastaan. Kuka oikeasti haluaa kapinoida tai muuttaa maailmaa, useimmille kyse on vain viihtymisestä, viiteryhmään kuulumisesta ja sen semmoisesta.

Näin kirjoittajat argumentoivat:

Vastuullisen kulutuksen nousu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että länsimaisista kuluttajista olisi tullut klassisen liberalismin ihanteiden mukaisia omilla aivoillaan kypsästi ajattelevia ja vastuullisesti toimivia porvarillisia subjekteja. Eivät ihmiset ole vähemmän ahneita ja itsekkäitä kuin aikaisemmin, heillä vain on sofistikoituneemmat tavat toteuttaa näitä piirteitään ja vaatia mitä milloinkin sattuvat haluamaan. »Meillä on oikeus» -iskulause kuuluu myös vastuullisten kuluttajien sanastoon. Hekin ovat alttiita sille kulutusyhteiskuntaa koossa pitävälle harhalle, että jokainen tarve, jonka pystyn artikuloimaan, synnyttää itsestään selvästi oikeutuksen saada kyseinen tarve tyydytetyksi. Vastuullisen kulutuksen ydinajatuksiin eivät kuulu askeesi, niukkuus ja pidättyväisyys eli kulutuksen radikaali vähentäminen, vaan siinä on pikemminkin kyse hyvän omantunnon pönkittämisestä poliittisesti tyylitietoisilla kulutusvalinnoilla.

Erinomaisen pamfletin Hännikäinen ja Melander ovat kirjoittaneet, tässä on paljon pohdittavaa 141 sivussa. Monesta asiasta olin eri mieltä, samalla kuitenkin oli pakko nostaa kirjoittajille hattua, sillä oli hyvin miellyttävää ajatella olevansa eri mieltä näin hyvin ilmaistujen näkemysten suhteen.