Cheryl Strayed: Wild - from lost to found on the Pacific Crest Trail

Cheryl Strayed on kirjoittanut vereslihalla olemisen fiiliksiä tarjoavan kirjan vaeltamisesta USA:n länsirannikon tuntumassa etelästä pohjoiseen kulkevaa vuoristopolkua pitkin: Wild - from lost to found on the Pacific Crest Trail (Knopf, 2012; ISBN 978-0-307-59273-6).



Kaiken kaikkiaan Meksikosta Kanadan rajalle kulkeva polku on yli 4000 kilometriä pitkä ja Strayed käveli siitä vuoden 1995 kesällä sadassa päivässä noin 1800 kilometrin osuuden. Sellaiselle ihmiselle joka ei ole vaeltamista aiemmin harrastanut tämä oli mahtava suoritus, tosin ilmeisen vaarallinen myös, sillä moneen otteeseen Strayed oli kestokykynsä ja tilannetajunsa äärirajoilla.

Onneksi Strayed sai apua muilta kohtaamiltaan vaeltajilta ja onnistui muun muassa keventämään rinkkaansa merkittävästi, mukaan kun oli alkumatkasta tullut paljon sellaisia tarvikkeita joilla ei reitillä selviämisen kannalta ollut merkitystä ja jotka olivat pelkkää tarpeetonta painolastia.

Strayed kertoo myös itsestään ja perheestään, niistä syistä jotka saivat lähtemään tälle yksinäiselle vaellukselle ja jättämään kaiken entisen taakse. Strayedin äiti kuoli keuhkosyöpään 45-vuotiaana, minkä jälkeen Strayed ajautui avioeroon, huumeiden käyttäjäksi, aina heroiinia myöten, ja kaikenlaisiin muihinkin ongelmiin. Vaeltamaan lähtö oli yritys päästä eroon ongelmista, ja tavallaan Strayed tässä onnistuikin, tosin vähän eri tavalla kuin oli alunperin ajatellut.

Nimittäin vaeltamisen tavaton fyysinen raskaus, se että jokainen askel on tuskaa, sai kulkijan hajoamaan palasiksi, ja samalla tämä fyysinen rasitus myös kokosi Strayedin uudelleen, toisenlaisena ihmisenä, joka näki elämänsä uudessa valossa.

Kyseessä oli siis eräänlainen kiirastuli. Vaeltamisen raskaus tuntuu kirjassa olevan vertauskuva elämän muille vaikeuksille ja niiden ymmärtämiselle, sen kohtaamiselle mikä on pakko kohdata.

Teos toi mieleen muita aiemmin ilmestyneitä kirjoja joissa käveleminen tai vaeltaminen on merkittävässä roolissa.

Ensinnäkin on John Muirin (1838-1914) kirja Pitkä kävely Meksikonlahdelle, joka perustuu Muirin päiväkirjoihin vuonna 1867 kun hän päättää terveyttään kohentaakseen lähteä kävelemään läpi Yhdysvaltojen Etelävaltioiden, tuhat mailia Indianasta Meksikonlahdelle. Muir kulki kevyesti, mukanaan reppu ja kasvipuristin, ja yösija löytyi joko ulkosalta tai ystävällismielisistä taloista, silloin kuin sellaisia sattui kohdalle.

Ja sitten on Bill Brysonin teos A Walk in the Woods, joka ilmestyi 1998 ja kertoo siitä, miten Bryson päättää kävellä 2200 mailin mittaisen Appalakkien vuoristopolun vakavasti ylipainoisen kaverinsa kanssa. Kaikki ei mene ihan aikomusten mukaisesti.

Strayedin kävelemä Pacific Crest Trail on vähän toista kuin Appalakkien vuoristopolku, sillä etappien välit ovat paljon pitempiä, kulkijoita on paljon vähemmän ja reitin haasteet ovat huomattavasti kovemmat. Mutta myös Strayed lähtee vaelluksellaan Brysonin tyyliin vähän soitellen sotaan, tietämättä mitä tarkoittaa kävellä rinkka selässä ylös ja alas vuorten rinteitä kymmenien kilometrien päässä asutuksesta.

Strayed tuntuu olevan lähes virtuoosimainen kirjoittaja, ja osittain tämä virtuoositeetti sai hiukan epäilemään että ovatko kaikki kirjan tapahtumat täysin totta. Mutta toisaalta Strayed tuo esille niin paljon omia epäonnistumisiaan, umpikujiaan ja itsetuhoista käyttäytymistään että lukijan ei auta muuta kuin luottaa siihen että tässä ollaan tosissaan ja rehellisenä kertomassa vaeltamisesta ja elämästä tässä maailmassa.

Tämä teos teki vaikutuksen, mitä suurimmassa määrin.

PS. Näköjään teos on suomennettukin, nimellä Villi vaellus.