Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo: Himasen etiikka

Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo kirjoittivat artikkelin, joka tuntuu käynnistäneen uudelleen poliittisen keskustelun Suomessa: Himasen etiikka (Hitaan journalismin yhdistys ry, 2013; ISBN 978-952-6686-01-1).



Long Play -lehden toinen artikkeli on tuottanut huomattavan määrän kirjoituksia niin lehdistössä kuin netissäkin. Vihdoin artikkelin luettavaksi hankittuani arvelin, että kovin paljon uutta tekstistä ei enää löytyisi. Mutta kyllä löytyi. Eityisesti viehätti kirjoittajien tapa kirjoittaa aiheestaan, selkeästi, asiallisesti, antaen lukijalle tilaa pohtia ja ymmärtää kaikessa rauhassa ilman turhia huutomerkkejä tai alleviivauksia.

Journalistit hyödyntävät taitavasti Himasen ja hänen lähipiirinsä hiljaisuutta, sitä että oikeastaan mistään ei saa kommentteja asiasta. Toki on niin, että mahdolliset kommentit olisi ehkä voitu tulkita tarkoituksellisen negatiivisella tavalla, mutta se että juuri kukaan rahoitusta saaneen hankkeen tutkijoista ei suostu kertomaan tekemisistään herättää kysymyksiä. Mihin myönnetty raha oikeastaan on käytetty ja tullaan käyttämään?

Mutta sitten on tietenkin muistettava, että Himasen saama 700 000 euron rahoitus on Suomen valtion mittakaavassa suhteellisen pieni rahasumma. Täten on pohdittava missä määrin olennainen on kysymys Himasen saaman rahoituksen taustoista ja rahoituksen käytöstä, puhumattakaan rahoituksella saatujen tulosten relevanssista yleisesti käytössä olevilla mittareilla mitattuna. Varmasti on löydettävissä isompia ja olennaisempia asioita tuumailtavaksi.

Toisaalta sitä ei voi kieltää etteikö Himasen hankkeesta käyty keskustelu olisi ollut harvinaisen osallistavaa suomalaisen poliittisen keskustelun tavanomaiseen iltapäivälehtitasoon verrattuna. Hankkeeseen ja sen rahoitukseen on voinut ottaa kantaa yhtä lailla maallikko kuin ammattitutkija, niin poliittinen aktivisti kuin nukkuva äänestäjä.

Keskustelu konsulttien käytöstä valtionhallinnossa yleisemmin on saanut Long Playn artikkelin myötä uutta ulottuvuutta. Samalla on päästy pohtimaan riippumattoman tutkimuksen (ja ehkä myös riippumattoman virkamieskunnan) merkitystä yhteiskunnan olemassaolon turvaajana. Ei hassumpaa.

Ja sanottakoon vielä, että muutama vuosi sitten olin seminaarissa kuuntelemassa Himasen luentoa. Samat tarinat hän silloinkin esitti, aivan kuin Long Playn artikkelissa kerrotaan.

Himanen kaivoi povitaskustaan kirjeen, taitteli sen auki ja luki ääni väristen von Wrightin juuri ennen kuolemaansa lähettämän viestin. Tämä teki vaikutuksen ainakin minuun. Oli ilmiselvää, että Himanen suhtautui asiaansa tunteella.

Myöhemmin olen pohtinut, että epäselväksi jäi mikä tuo tunteita herättänyt asia loppujen lopuksi oli. Mikä on tämä ”meille kaikille” tarkoitettu viesti fraasien takana? Ehkä kyseessä on yksinkertaisesti vain Himasen viesti ihmisille, siis kyse on Himasen toimimisesta viestin kertojana, toisin sanoen kyse on Himasena olemisesta.

Tuolla luennolla Himanen kertoi myös siitä, miten oli ollut koulussa opettamassa lapsia ja mitä hän sieltä oli oppinut, lähestulkoon samalla tavalla kuin kerrotaan Long Playn artikkelissa. Tosin artikkeli antaa ymmärtää, että on epäselvää, mistä kouluista on kyse ja mitä tarkkaan ottaen Himanen näissä kouluissa on käynyt tekemässä. Tämä jäi aikoinaan askarruttamaan, eikä vastausta tarjonnut Long Playkään, mutta kysymys kyllä löytyi.