Greg Bear: The Serpent Mage

Tämän Greg Bearin romaanin kanssa kävi vähän hassusti, sillä tajusin vasta jonkin aikaa luettuani, että teoksen täytyy olla jatko-osa aiemmalle romaanille. Mutta luin tämän silti loppuun, sillä tarina vei mukanaan: The Serpent Mage (E-Reads, 2012; ISBN 9780759209749).

Romaani The Serpent Mage ilmestyi alunperin 1986, ja se on jatkoa romaanille The Infinity Concerto. Bear muokkasi näistä kahdesta romaanista teoksen Songs Of Earth And Power, ja tämä lukemani romaani on tämän päivitetyn version mukainen. Tai näin olin ymmärtävinäni, vaikka täytyy myöntää että kovin selkeästi ei asiasta kerrota kustantajan sivulla.

Oikeastaan tarina toimii yllättävänkin hyvin, sillä aika ajoin Bear kyllä viittaa aiemman teoksen tapahtumiin, mutta sellaisella tavalla että lukija ei joudu aivan kokonaan hämmennyksiin, ja oikeastaan nämä viittaukset toivat tarinaan mystisyyttä ja avoimuutta, kun lukija joutui itse keksimään mistä viittauksissa oli kyse.

Aika ajoin kyllä ihmetytti, esimerkiksi kun ensimmäisen kerran törmäsin siihen että kirjan päähenkilö Michael Perrin ei tiennyt minkä ikäinen hän on: "He descended the stairs in a beige sweat suit, a gift from his parents on his most recent birthday. There had been no candles on his cake, at his request. He did not know how old he was."

Romaani kertoo ihmisten ja Sidhen kohtaamisesta, mistä oli ennustettavissa hyvin kivuliasta:

The Sidhe were like thoroughbreds; their lines had been molded across tens of millions of years, with who could tell what kind of strictures and impositions? Humans, however, had re-emerged from the condition of animals (were animals still), with all the riotous multiformity of nature.

They would not mix comfortably.

Olen lukenut Bearin kirjoittamaa tieteiskirjallisuutta, ja tässä fantasiaromaanissa on myös tieteiskirjallisuuden elementtejä, vaikka ei missään nimessä voikaan puhua siitä että pysyttäisiin tunnettujen luonnonlakien puitteissa.

Michael ymmärtää olevansa jonkinlaisessa roolissa tulevissa tapahtumissa, mutta siitä mikä hänen tehtävänsä tulisi olemaan ei Michaelilla ole käsitystä. Jotain isoa on joka tapauksessa tekeillä:

He stopped and shaded his eyes against the sun, looking south over the city, the tall skyscrapers of downtown Los Angeles faint in the hazy distance. Then he hunkered down and picked up a stick, using it first to break the crusty dry soil of the fire trail into a finer powder, then to write in the powder: "Protect this city from harm."

He had no idea whom he was addressing, or what. He scratched out "city" and replaced it with "land," then scratched that out and replaced it in turn with "world." He would have to start thinking on a much broader scale.

Musiikilla on merkittävä rooli tarinassa, runoudella ja musiikilla, ja Bear osaa kirjoittaa niin että tuntuu kuin lukija kuulisi musiikkia:

"It sounds confused," Kristine said. "All those abrupt key changes."

"Oh, it's worse than that," Moffat said. "It's downright chaotic. There's no way in hell it should work. Psychotropic tone structure or not, it reads like Korngold and Mahler take a vacation with Schönberg and end up on Krakatoa with a gamelan."

"You mean, it's bad?" Michael asked, feeling as if the last firm foundation was about to be pulled from beneath his feet.

Moffat smiled up at the ceiling and closed his eyes. "Not at all," he said. "It's impossible, but it's wonderful. The few sections I've played - masterful. Demonic, but masterful. Liszt with his hair in braids and on LSD."

Kristine laughed, the first time Michael had heard her laugh in weeks. She glanced at him and pursed her lips primly, then shook her head. Serious. Subdued.

Bear tarjoaa mielenkiintoisen ajatusleikin siitä, miksi menneisyyden luovista neroista niin iso osa on miehiä: Sidhe on kaapannut ihmiskunnan parhaat kyvyt omaan maailmansa estääkseen ihmisiä kehittymästä liian vahvoiksi, ja valtaosa näistä kaapatuista ihmisistä on ollut naisia:

These were the best, the ones the Sidhe had thought the most likely to imperil their position as the supreme people on Earth. They had been gathered by the Maln across thousands of years and brought to the Realm... and most of them were women.

Magic is passed through the female. Was that adage, or something like it, true for both Sidhe and humans? And did the proportions of the crowd filling the arena explain a major curiosity about the arts on Earth - the predominance of men?