Arto Mustajoki ikään kuin juttelee Venäjästä ja venäjän kielestä mainiossa kirjassa Kevyt kosketus venäjän kieleen (Gaudeamus, 2012; ISBN 978-952-495-256-9).
Teos on suosittu, siitä oli tätä kirjoittaessa Helmet-järjestelmässä 19 varausta, kirjoja 68 kappaletta. Ja tässä kävi nolosti, sillä en ehtinyt lukea teosta muuta kuin vähän alusta ennen kuin laina-aika tuli umpeen ja teos piti palauttaa.
Pidin Mustajoen selkeästä tavasta hiljalleen lähestyä aihettaan, tarttuen tässä ohessa suomalaisen ja venäläisen kulttuurin piirteisiin, niin yhteisiin kuin toisista poikkeaviin. Sanottakoon tässä vielä, että en osaa venäjää, vaikka aikoinaan TKK:lla suoritin neljä kurssia (yhteensä kahdeksan opintoviikkoa) venäjän opintoja. Kun kieltä ei käytä, sen taito katoaa.
Jokin aavistus tuosta vuosien takaisesta venäjän alkeista heräsi, tosin ei muuttunut osaamiseksi, mutta kuitenkin ikään kuin hiukan unissaan mumisi taustalla kun luin Mustajoen kirjaa. Hyvin tämä on kirjoitettu, ei oppikirjan omaisesti, mutta sillä tavalla että tästä hyvinkin saattaa herätä taito opiskella kieltä ihan tosissaan.
Näin Mustajoki kertoo luvussa "Vodkasta apua" eräästä venäjän ääntämiseen liittyvästä muistisäännöstä, soinnillisuudesta:
Asian taustalla on konsonanttien soinnillisuussääntö. Sen mukaan jälkimmäinen konsonantti vaikuttaa edellisen soinnillisuuteen. Toisin sanoen tapahtuu sopeutuminen eli assimilaatio. Suomen kielessäkin on vastaava ilmiö, mutta emme muuta soinnillisuutta vaan ääntämispaikkaa. Kirjoitamme onpa mutta äännämme [ompa], koska p:n edellä on helpompi ääntää toinen huulten välissä synnytettävä äänne m. Miten sitten vodka liittyy tähän? Venäjäksi sana kirjoitetaan d:llä eli водка (vodka), mutta koska k on soinniton, d menettää sen edellä soinnillisuutensa eli sana äännetään [votka]. Kirjoitusasun д (d) kertoo sanan alkuperästä: pohjana on sana вода (voda,'vesi'). Vodka on siis "pikku vesi”.
Taitaa olla niin, että laitan teoksen uudelleen varaukseen kirjastosta, kun nyt pääsin vähän alkuun.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti