Jim Thompsonin romaanin nimi on osuva, vaikka ihan täysin siitä ei paljastu miten mustanpuhuva tämä jännityskertomus on: Pimeän tultua, rakkaani (Like, 2004; suom. Mika Tiirinen; ISBN 952-471-336-5).
Näin kustantaja kuvaa romaania: "Lievästi psykoottinen William Collins yrittää saada elämänsä oikeille raiteille vapaaksi päästyään. Mutta maailma tarjoaa kouraan vain menolippua helvettiin..."
Collinsin kujanjuoksu on merkillinen sekoitus sympaattista yritystä päästä jaloilleen ja sekoilua, jossa yritykset korjata tapahtunutta kerta kerran jälkeen johtavat huonompaan lopputulokseen.
Kirja kertoo psykoottisuudesta, mutta ei mitenkään liioittelevalla tavalla, ei tässä mitään kauhukertomusta rakennetta. Mutta vähän vino on Thompsonin suhtautuminen maailmaan, juuri sillä tavalla nurinkurinen että lukijaa alkaa mietityttää missä määrin hän itse kokee maailman raiteeltaan menneenä, ehkä on niin että jokainen ihminen on omalla tavallaan irrallaan todellisuudesta, ei vain sitä aina huomaa.
Collinsin hyvät aikomukset kääntyvät pahoiksi kun hän törmää ihmisiin jotka kyllä ovat päänupiltaan normaaleja mutta joilla on kataluuksia mielessään rahan ansaitsemiseksi. He valitsevat Collinsin apulaisekseen pitäen tätä sopivan yksinkertaisena tyyppinä, tajuamatta että Collins on äärimmäisen epäluuloinen ja vihastuessaan erittäin väkivaltainen.
Mutta loppujen lopuksi Collins saa kuin saakin viimeisen tilaisuuden korjata kaikki, ja voisi sanoa että hänestä tulee oman elämänsä - tai pikemminkin ehkä kuolemansa - sankari. Joskus on parempi, että hyvät aikomukset tulkitaan huonoina.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti