Edgar Wallacen dekkari - tai oikeammin "salapoliisiromaani" - on kieliasultaan mukavan vanhahtava, mutta kyllä tämä viehättää myös muuten kuin nostalgiasyistä: Punainen ympyrä (WSOY, 1994; suom. Väinö E. Nyman; ISBN 951-0-19820-X). Alunperin teos on ilmestynyt suomennoksena vuonna 1925.
Kielemme on jonkin verran muuttunut kuluneena 88 vuonna, ja varmaankin myös tapakulttuuri on mullistunut. Tosin en tiedä missä määrin suomentaja on keksinyt englantilaista todellisuutta kuvaaville sanoille omia suomenkielisiä vastineitaan. Kirjan hahmot menevät kerran jos toisenkin syömään "väliateriaa", ja varmaan on omaa sivistymättömyyttäni etten vieläkään oikein tiedä mistä väliateriassa on kyse.
Tämä Wallacen dekkari oli aikoinaan erittäin suosittu, jopa niin että Wallacen myöhemmissä dekkareissa oli kansikuvissa punainen ympyrä näkyvillä ikään kuin tuotemerkkinä.
Tarina on melkoisen pitkälle viety kehitelmä salaliittoteoriasta, tarkemmin sanoen rikollisliigasta jonka johtajasta kenelläkään ei ollut tietoa, mutta joka onnistui pelottelemaan varakkaita ihmisiä maksamaan lunnasmaksuja kerta toisensa jälkeen. Samalla dekkari on klassinen kertomus nerokkaan salapoliisin ja tyhmänoloisen poliisin sekä kieron rikollisen välisestä piirileikistä, jossa yllätyksiäkin on luvassa.
Tekstit
2 kommenttia:
Englanninkielinen teksti on täällä:
http://gutenberg.net.au/ebooks07/0700241h.html
"Väliateriaa" en onnistunut paikantamaan "meal" tai "tea" -hauilla.
Luin kirjan aikanaan poikasena. Se oli huikean jännittävä silloin. Pitäisiköhän lukea uudestaan vertailun vuoksi? Vai latistuisiko sen sen takia, että muistan loppuratkaisun vieläkin.
Tässä tosiaankin tuo loppuratkaisu on sellainen, että toisella lukemisella teoksen jännitys olisi aika vähäinen. Ja samaa kikkaa on kyllä myöhemmin käytetty aika monessa kirjassa (ja elokuvassa).
Ja luulen että väliateria on "lunch", ainakin sana "lunching" löytyy kohdasta jossa muistelen ko. sanan esiintyneen.
Lähetä kommentti