Outi Pakkanen: Muistivirhe

Luin e-kirjana tämän Outi Pakkasen romaanin, jota on sanottu dekkariksikin, mutta oikeastaan kyseessä on eräänlainen perhedraama, identtisten siskojen Merin ja Tuulin välienselvittely: Muistivirhe (Otava, 2009; ISBN 978-951-1-25101-9).

Kirja oli loppujen lopuksi varsin näppärästi rakennettu, vaikka joskus tuntui siltä että tässä jaaritellaan niitä näitä pääsemättä oikein minnekään. Sinänsä kiinnostavaa oli pohtia sitä, miten asiat voi muistaa aivan eri lailla, vaikka olisi sama geneettinen perimä ja perhetausta:

Kukaan ei pysty todistamaan, kumpi meistä muistaa asiat oikein - tai edes sinne päin. Niin sanottua todistusaineistoahan ei ole, koska kenenkään pään sisään ei voi tunkeutua. En usko että edes tiedemiehet kaukana tulevaisuudessa kykenevät siihen.

Muisti on siellä jossakin, aivojen kätköissä. Ja muistot. Meidän tapauksessamme kahdessa täsmälleen samannäköisessä mutta aivan erilaisessa päässä. Jokainen käsittelee muistoja joko tietoisesti tai tietämättään, muokkaa, unohtaa, torjuu, kaunistelee. Siten että niiden kanssa pystyy elämään. Tai että niistä tulee jännittävämpiä. Tai että ne tukahduttavat ja lopulta jopa tappavat.

Mutta loppujen lopuksi aika kevyeksi tämä romaani osoittautui, tuntui kuin tästä aiheesta olisi voinut saada paljon enemmänkin irti, näistä hiukan paperinohuen oloisista hahmoista olisi toivonut syvällisempää kuvausta. No, kyllä tarina sinänsä vei mukaansa, keveydestä huolimatta.

Ja siskosten keskinäiset suhteet, niissä oli paljon pohdittavaa, vaikka melko lailla avoimeksi Pakkanen lopulta jättää romaaninsa, olisiko kyse siitä että kaikkea ei ole lopultakaan ennalta määrätty:

Kun on kysymys identtisistä kaksosista, ulkonäkö saattaa kirjaimellisesti pettää. Sitä ajatellaan helposti, että täsmälleen samannäköiset ihmiset tuntevat ja toimivatkin täsmälleen samalla tavalla.

Ei se pidä paikkaansa, ja sen tosiasian kanssa on joskus äärimmäisen raskasta elää. Koko ajan joutuu ikään kuin katsomaan itseään peiliin samalla kun yrittää epätoivoisesti luoda ihan omaa yksityistä persoonaansa. Yrittää repiä itseään irti, eikä kuitenkaan pääse. On riippuvainen, vaikka haluaisi tulla täysin riippumattomaksi. Tunteet heilahtelevat laidasta laitaan. Rakastaa ja vihaa ja kaikkea siltä väliltä,ja jossakin vaiheessa negatiiviset tunteet saattavat vallata yhä enemmän alaa.

Meille kävi niin. Tai ainakin minulle.