Sarvipää

James Lasdunin romaanissa on vain 212 sivua, mutta siihen on ahdettu niin psykoterapiaa, kafkamaisia tilanteita kuin mytologian hahmoja: Sarvipää (Tammi, 2005; suom. Seppo Loponen; ISBN 951-31-2604-8). Jotenkin tuli sellainen fiilis, että tämä tarina on tuttu, mutta voihan olla niinkin että tarina on kopioitu muualle tästä kirjasta.

Kirja päähenkilö tuntuu olevan aika lailla hukassa elämässään. Hän on yliopistossa töissä, ja tuntuu osaavan hommansa, mutta syystä tai toisesta hänen elämänsä tuntuu alkavan murentua palasiksi. Kuka häntä vainoaa?

Kirja on yhdistelmä dekkaria, jossa etsitään syylistä, ja psykologista romaania, jossa lukijalle pala kerrallaan selviää mitä oikein onkaan tapahtumassa. Melkoinen soppa Lasdunin romaanissa kyllä onkin.

Mutta jotenkin tarina jätti kylmäksi, johtuisiko se kliinisen toteavasta kerronnasta, jossa ei kovin paljon lämpimiä sävyjä ollut, tai sitten kolkosta lopputulemasta jonka lukija alkaa hahmottaa jo varsin aikaisessa vaiheessa.