tiistai 9. lokakuuta 2012

Kuka ampui Ötzin?

Runoilija Vesa Haapala ja graafikko Markus Pyörälä ovat tehneet komean kirjan, jossa kansi antaa odottaa varsin räväkkää sisältöä. Ja melkoisen ruumiinavauksen kirja tekeekin suomalaisen yhteiskunnan pahoinvoinnista: Kuka ampui Ötzin? (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26105-6).

Kirjan runoista ja grafiikoista osa muistuttaa tietokirjan kuvitusta tarkkoine yksityiskohtineen ja termistöineen, osa taas on pitkälle abstraktoituja hahmoja jostain runon ja grafiikan välimaastosta. Mutta kokonaisuus kyllä toimii.

Paikka paikoin kirjan runoissa mennään kuin autokuskin tajunnanvirrassa ajeltaessa Vantaan suunnalla, välillä taas ollaan kauppakeskus Jumbon vilinässä ja kommentoidaan sarkastisesti ihmisten käyttäytymistä, ja lukija löytää itsensä kommentoinnin kohteista.

Tässä on autoilijan tajunnanvirtaa Unikkotieltä: "[...] olen länsimainen autoileva subjekti, huolestunut luonnosta ja irrallaan kaikesta ja samalla hieman modernistinen tajunnanvirtamainen subjekti ja suomalaiskansallinen autoileva juntti, vakava metaeettinen älykkö, jolla ei ole yhteiskuntanäkemystä, ja sitten joku toinen subjekti on työntyä risteyksessä alle [...]"

Ja tässä ote runosta "Mielenrauhaa CD": "Kaupungilla tavataan laitteita, joskin vielä esitetään ihmistä. Puhutaan palveluista, on tuo tekemisen meininki. Ne joilla on joustot liikkuvat ketterimmin. Epäilemättä osinkotulo on tärkeämpää kuin toimeentulo."

Jossain runoissa mennään nonsensen lähelle, enkä oikein ymmärtänyt näiden merkitystä, ellei sitten kuvana siitä pahoinvoinnin kierteestä minkä maailmamme tähänastinen kehitys on ladannut syliimme. Näin sitä mennään:

Sinun uiguurin huntusi, sinun liguurin luusi,
sinun nuttusi uikutus kuin ursusi murtuisi,
kuin urimnurmi kuivuisi, kuin riisuttu hivus
kuulisi tunnit. Sinun surusi Rumi, rubiinimuisti.

[...]

Näissä runoissa, tässä kirjassa, tutkitaan runouden rajoja, ja joskus mennään ryskyen metsään, mutta ei runoa ilman riskiä. Ja vaikka paikka paikoin tuntui että runoilijalla on liikaakin asennetta, ainakin sitä on, ja lukijalla tuntuu kylkiluissa.

Ei kommentteja: