Jeanne Ray on kirjoittanut romaanin, jonka asetelma on kiehtova - näkymättömäksi muuttuva nainen - mutta joka jotenkin ei kuitenkaan pysynyt koossa: Calling Invisible Women (Crown, 2012; ISBN 978-0307395054). Sain teoksen e-kirjana käsiini Helmetin kautta.
Paikka paikoin kirja on hyvinkin hauska, ja siinä on mainioita pistoja arkitodellisuuteen, siihen missä määrin me oikeastaan näemme ympärillämme olevia ihmisiä:
We waited until we heard the back door close and then we looked at each other, which is to say I looked at Gilda and she looked at the top of my sweater, "I'm still not here, right?" I said.
"Maybe men can see you and women can't."
"I'm sitting here, a sweater, a pair of pants, no head, no hands. He just didn't notice?"
"No," she said sadly. "He didn't."
"Okay." I got up off the floor. "I'm going to go call the doctor."
"I can drive you over as soon as I get back."
"I still know how to drive. I'll wear some glasses and a hat. The one thing we can be sure of is that nobody's going to notice."
Tarinan kaari ei kuitenkaan minua sytyttänyt. Mutta voi olla että en vain nähnyt tätä kirjaa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti