maanantai 15. lokakuuta 2012

Fledgling

Octavia E. Butler on jäänyt mieleen kirjailijana, olisiko romaanin Wild Seed ansiosta, ja tästä johtuen lainasin vampyyreistä kertovan romaanin Fledgling (Warner Books, 2007; ISBN 0-446-69616-1).

Butlerille kirja on hyppäys vähän outoon lajityyppiin, mutta toisaalta kirjan teemat muistuttivat kovasti niitä samoja mitä muistikuvissani oli ennestään, erityisesti rodun käsitettä, naisen ja miehen olemusta ja yhteisöllisyyttä.

Butler "rationalisoi" vampyyritarinoiden kliseitä niin että polttaville krusifikseille ja peilistä näkymättömille vampyyreille ei romaanista löydy tilaa.

Mutta päiväsaikaa kaihtavat nämäkin vampyyrit, lukuunottamatta uusinta sukupolvea, sillä vampyyreihin on geneettisesti saatu istutettua tummaihoisten ihmisten geenejä. Ja tästä lähtökohdasta Butler lähtee kehittelemään varsin rivakkaa tarinaa, jossa toimintaa piisaa kunnon vampyyritarinan tyyliin.

Sanottakoon Butlerista sen verran vielä, että hänet palkittiin moneen otteeseen, muun muassa MacArthur-säätiön Genius-apurahalla vuonna 1995. Pitänee palata hänen tuotantoonsa, tämä romaani palautti mieleen että Butler tosiaankin osasi kirjoittaa.

Ei kommentteja: