Keijo Räsänen on toimittanut mainion artikkelikokoelman tutkijan työstä: Joko tunnet tämän tutkijan? - esseitä akateemisesta työstä (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, 2010; ISBN 978-952-60-1026-7).
Teoksessa on 138 sivua, eli luku-urakkana tämä artikkelikokoelma on maltillinen, varsinkin kun teksti on kiinnostavaa ja selkeästi kirjoitettu, myös kielenhuollon näkökulmasta.
Kirjassa puhutaan tutkijana olemisesta, tutkimustyön merkityksestä, yliopistoista, ammatti-identiteetistä ja ajanhallinnasta kiireen keskellä. Lainaanpa tähän Helmet-järjestelmästä löytynyttä teoksen sisällysluetteloa:
Tiittala, Pirjo. Väärä ikä ja sukupuoli akateemiseen työhön?
Schmidt, Tiina. Korkeakoulutuksen tavoitteet ja seuraukset - oma paikkani korkeakoulutuksen historiassa
Aula, Hanna-Mari. Hyveiden jäljillä tutkija-identitettiä etsimässä
Linna, Paula. Oman praksiksen etsintää kirjoittamisen kautta
Brandenburg, Cecilia von. Vierailla mailla - kirjoittamisen tärkeydestä taiteen kentässä
Anttonen, Markku. Projekti tutkijan kotina?
Nummelin, Johanna. Kuka määrittelee mitä tutkija tutkii?
Jalas, Mikko. Refleksiivinen ammattikäytäntö ja poliittinen sitoutuminen
Huovinen, Annamari. Kyllä töitä pian tekis, ajatukset ajan vie - akateemisesta työstä ja ajanhallinnasta
Räsänen, Keijo. Kuka näitä kertomuksia tarvitsee ja kuuntelee?
Hanna-Mari Aula pohtii opiskelijan ja tutkijan rooleja, niiden välistä eroa, erityisesti jatko-opiskelijan näkökulmasta:
Työtehtäväni sinänsä sallisivat minun kehittää vahvaakin tutkijaidentiteettiä, mutta yliopiston hallinnolliset rakenteet, palkkaus ja yliopistoon juurtunut retoriikka kahlitsee minut opiskelijan rooliin. Voidaan toki kysyä, mitä väliä sillä oikeastaan on, koenko itseni jatko-opiskelijaksi vai työtä tekeväksi tutkijaksi? Sillä on kuitenkin väliä minulle, koska se aiheuttaa identiteetti-ristiriitaa ja murtaa minäkuvaani. Sillä on väliä siksi, että työn tekeminen jatko-opiskelijana ei mahdollista minulle tällä hetkellä sellaista ammatti-identiteettiä, johon voisin samaistua.
Cecilia von Brandenburg puolestaan pohtii sellaisia kirjoittamisen muotoja, jotka latistavat oman persoonan, esimerkkinä institutionaalinen kielenkäyttö:
Joudun ylittämään vaarallisen rajan, jossa kirjoittamisen itseyteni kyseenalaistuu. Ministeriöiden ja muiden instituutioiden raporteissa kirjoitukseni kulku muuttuu persoonattomaksi, normitetuksi "jargoniksi". Olen siirtynyt oman kenttäni ulkopuolelle, vieraan maan rajalle, jossa korkeaarvoiset tahot edellyttävät tekstini olevan huomattavasti kankeampaa, normitetumpaa, kuin miten se meidan taidekasvatuksen alamme omassa tutkimuskirjoittamisessa ilmenee.
Erinomainen kokoelma artikkeleita, jokaisella kirjoittajalla on sanottavaa, oman näköisestä näkökulmasta. Kyllä näitä kertomuksia tarvitaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti