Linnunpöntönrakentaja

Jyrki Vainonen kertoo lintujen elämästä, niiden havainnoinnista, ja erityisesti omasta intohimostaan pönttöjen tekemiseen: Linnunpöntönrakentaja (Atena, 2012; ISBN 978-951-796-854-6). Pikkuruinen kirja on ulkoasultaan mainio, sillä se muistuttaa – mitenkäs muuten – linnunpönttöä.

Pönttöharrastus sai alkunsa lintujen pesien etsimisestä: ”Vuosien kuluessa minulle harjaantui niin sanotu pesäsilmä (sen sukulaisia ovat esimerkiksi sieni- tai kasvisilmä). […] [S]aatoin viettää viikon tai kaksi tarkkailemalla punarinta- tai pensastaskuparia löytääkseni niiden pesän, oli se sitten piilotettu metsänreunan koloon lahokannon alle tai kuivien heinien sekaan ojanpientareelle.”

Kun laittaa linnunpöntön pihalle tai metsään, tietää mistä pesiviä lintuja kannattaa etsiä. Ja pönttöjen rakentaminen ei ole ihan tuore taito: ”[A]mmoisina aikoina […] esimerkiksi sotkalle (telkälle) tai uivelolle ripustettiin uuttu linnun munittamiseksi ja munien keräämiseksi ravinnoksi.” - Nykyään pöntönrakentamisen motiivit ovat kylläkin toisenlaisia.

Vainonen pohdiskelee syntyjä syviä, erityisesti sitä miten ihmeellistä on linnun kehittyminen, ”hirmuliskon kutistuminen tuollaiseksi lilliputiksi”, ”syvältä mannerlaattojen puristuksista […] on pohjoisiin havumetsiin lopulta pyrähtänyt puukiipijä, reilu kymmensenttinen höyhenpallo täynnä vuosituhantista hiljaista sirinää.”

Ja kun rakentaa pöntön, suhtautuu niiden asukkeihin uudella tavalla, ”siitä tulee ikään kuin jäsen rakentajan perheeseen”: ”Kuin huomaamatta pöntöstä tulee huone rakentajansa psykologiseen taloon, osa huolehtimisen piiriä, rakkauden ja välittämisen lastenkamari.”

Omakohtaisten kokemusten ja muisteluiden lisäksi kirjasta löytyy myös ohjeita, esimerkiksi linnunpönttöjen kokotaulukko ja kunkin kokoisessa pöntössä tavallisimmin pesivien lajien luettelo. Hieno kirja, epäilemättä sellainen josta eniten löydettävää on lintuharrastajilla ja pöntörakentajilla, mutta näin asiastaan innostunutta kerrontaa lukee mielikseen ihan kuka tahansa.