Automies

Raimo Pesonen on kirjoittanut lyhyen romaanin, jossa puhutaan autolla ajamisesta ja oikeastaan autossa elämisestä, miehestä auton ratissa: Automies (Siltala, 2012; ISBN 978-952-234-119-8). Tai en tiedä kasvaako tämä teos oikeastaan romaanin mittoihin, pienoisromaaniksikin tätä voisi kutsua.

Annoin romaanille neljä tähteä Helmet-järjestelmässä, ensimmäisenä arvioijana, ja vaikka olisin voinut antaa kolme (tai kaksikin) tähteä teoksen tietynlaisesta alimittaisuudesta johtuen, kyllä neljä tähteä sittenkin tuntuu oikealta, sen verran hyvin Pesonen parhaimmillaan kirjoittaa.

Seuraavassa on lainaus kirjan tekstistä, ei mitenkään erityisen silmiinpistävästä kohdasta, mutta sellaista tekstiä joka kertoo Pesosen turhia krumeluureja välttävästä kerronnasta:

Tiet halkaisevat loputtomat metsät ja vaarat, kairautuvat korkeammista kumpareista läpi ja kaikkein hankalimmat ne kiertävät, mutta eivät pysähdy koskaan. Puntti, joka ei Kehä ykkösen sisäpuolelle koskaan vapaaehtoisesti tule, on sanonut että runokirjat on syytä pitää kaukana hänestä, mutta katulamppujen valaisema sateenkiiltävä betoni taivaalle kohoavassa rampissa on sellaista runoutta jota hänkin ymmärtää. Siihen on helppo yhtyä. Ymmärtämättömät puhuvat sorateiden romantiikasta, käsittämättä kuinka lähellä pintaa saattaa vaania niljainen savikerros joka nousee tilaisuuden tullen ylös ja heittää pahaa aavistamattoman ratinkääntäjän tieltä.

Mieskirjallisuudesta tässä romaanissa on kyse. Ja mainittakoon se vielä, että kirjassa esiintyy myös aseita, ja kun kerran ase tarinaan tupsahtaa, sitä myös käytetään, ehkä vähän erikoistehostemaisella tavalla, mutta kyllä sekin tähän kertomukseen luontevasti istui.