Tom Piccirilli sai minut harvinaisen tiukasti koukkuun tällä romaanillaan, joka kertoo kuolemaantuomitun sarjamurhaajan perheestä ja niistä taustoista jotka tällaisiin tekoihin johtavat: The last kind words (Random house, 2012; ISBN 978-0-553-90635-6).
Kirjan kertoja, Terrier Rand, palaa kotiin teloitusta odottavan veljensä pyynnöstä oltuaan poissa viisi vuotta. Veli Collie (perheenjäsenet on kaikki nimetty koirarotujen mukaan) on tuomittu kahdeksasta murhasta, mutta hän väittää olevansa syytön yhteen niistä ja pyytää Terryä etsimään oikean syyllisen.
Perheen isoisä, Old Shep, on Alzheimerin kourissa, sisar Dale seurustelee rikoksia hautovan nuorukaisen kanssa, ja Terryn sedät puuhaavat huijauskeikkoja. Niin, eikä tässä vielä kaikki, sillä Terryn hylkäämä tyttöystävä on saanut lapsen Terryn entisen parhaan kaverin kanssa.
Tämä rikoksiin taipuvaisen perheen tarina voisi vähemmän taitavan kirjoittajan käsissä sortua vaikka minkälaisiin ongelmiin, mutta Piccirilli ei sorru saarnaamiseen eikä kohteensa ylenkatsomiseen, eikä hän myöskään mässäile väkivallalla tai kauhulla. Tavallista elämää tässä yritetään elää tavattomissa olosuhteissa:
I'd come five years and two thousand miles to stand in the rain while they prepared my brother for his own murder.
He had less than two weeks to go before they strapped him down and injected poison into his heart. I knew Collie would be divided about it, the way he was divided about everything. A part of him would look forward to stepping off the big ledge. He'd been looking over it his whole life in one way or another.
Kirjan lopussa tarina vähän kyllä lässähtää, vaikka ei voi sanoa että Piccirilli tinkisi tiukan asiallisesta linjastaan. Terry ja muut perheenjäsenet on kuvattu karhean realistisesti, ja jotakin yleisinhimillistä tässä tarinassa on, vaikka kovin monella perheella ei sentään ole ammattirikollisten taustaa usean sukupolven ajalta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti